Eka työpäivä
14.8.
No niin, eka työpäivä on sitten rehdisti takana. Se yksi tyttö, joka oli hakemassa mua lentokentältä, kävi saattamassa minut aamulla työpaikalle, jossa minut otti iloisesti vastaan Anikó-niminen pimu. Hän esitteli työpaikan pääpiirteittäin aluksi ja tarjosi kahvit. Pian paikalle tuli Tibor-niminen miekkonen ja tutustutti minut paremmin työhöni, joka olikin aika selkeän oloinen homma. Tehtävänäni on siis kääntää Tina-niminen piirisimulointiohjelma englannista suomeksi (www.tina.com). Apunani minulla on myös Tinan vanhempi suomalainen versio, jonka avulla on hyvä opetella sähkötekniikan insinöörislangia. Ohjelma on kirjoitettu delphillä, eli käytännössä muokkaan sitä delphi-koodia, johon ei kuitenkaan onneksi tarvi muuten juurikaan sekaantua. Käännöstyö ei ole mitään kauhean vaikeaa, mutta kieltämättä on tullut aika paljon vastaan sellaista ammattisanastoa, josta ei ole ollut hajuakaan. Välillä myös on vähän hankalaa kun ei yhtään tiedä että millaisessa asiayhteydessä jokin sana tai lause on. Tuntuisi kuitenkin että ei tuosta nyt ainakaan ihan paskaa ole tulossa.
Vaikka työ ei olekaan mitään raskasta, olen kyllä sitä mieltä että tuollainen kokopäivätoiminen tietokoneen ääressä istuminen pehmittää maailman vahvimmankin miehen, kotiin tullessa oli aika nollataulu olo. Ehkäpä siihen tottuu.
Firmassa työskentelee tällä hetkellä n. 15 henkilöä plus neljä harjoittelijaa. Muut harjoittelijat ovat Ruotsista, Norjasta ja Japanista, he tekevät samaa hommaa kuin minäkin, kukin oman maansa kielelle. Ihan mukavan oloisia tyyppejä kaikki, vähän piti ruotsiakin yrittää puhua noiden skandinaavien kanssa, ärsytti vaan kun koko ajan tuli vaan mieleen unkarin sanoja. Ehkäpä pieni ruotsin kertaus ei olisi pahitteeksi.
Eilen illalla katsottiin muutaman muun tyypin kanssa True Romance täällä meidän huoneessa. En ole vielä kovin hirveästi tutustunut noihin muihin harjoittelijoihin, jotenkin on ollut niin väsynyt olo aina iltaisin, ettei ole jaksanut olla kovin sosiaalisena. Onhan tässä kolme kuukautta aikaa tutustua, tietty.
Nyt hengaan täällä meidän huoneessamme ja ajattelin kohta lähteä metsästämään unkarilaista opiskelijakorttia joltain Gita-nimiseltä tyypiltä alakerrasta. Kävi nimittäin ilmi, että me harjoittelijat saatamme sittenkin saada
opiskelijakortit. Olisi kyllä ihan hyvä homma, julkisen liikenteen hinnat nimittäin putoaisivat dramaattisesti!
-
Löysin Gitan, kuulema vasta ensi viikolla aukeaa joku yliopiston toimisto, josta saa niitä kortteja. Pitää maksaa 5000 forinttia (n. 20 Euroa) ja antaa passikuva. Tuon rahasumman taitaa säästää jo heti ekan kuukausikortin hinnasta. Kävin tässä iltasella Szilvialla kylässä Csepelissä. Juteltiin niitä näitä, naureskeltiin kissojen hassuille vinkeille ja sovittiin että nähtäisiin sunnuntaina uudestaan. Szilvian poikaystävä oli kovasti kiinnostunut meidän Venäjän reissun kuvista. Pitänee ottaa ens kerralla läppäri mukaan. Kävin äsken alakerran baarissa huitaisemassa yhden kaljan. Istuin vähän aikaa kämppis-Chrisin pöydässä ja tutustuin toiseen Chrisiin, joka oli tullut tänne Belfastista. Siellä kun pääsisi joskus käymään!
Nyt on taas niin nollat taulussa että on varmaan parasta alkaa nukkumaan.


1 Comments:
lunch break? am i right? is my Finnish improving? haha...i know, i'm such a nerd!
Post a Comment
<< Home