Mint Johnny Weismüller vagyok!

19.8.

Nyt ei niinkään nukuta, mitä olen aina välillä mainostanut aiemmissa posteissani. On vaan fyysisesti ihan naatti olo. Kävimme nimittäin tänään siellä Balatonilla uintireissulla ja reissu oli oletettua rankempi!

Olimme perillä Balatonfüredissä joskus kymmenen pintaan aamusta. Paikalla oli aika paljon porukkaa osallistumassa tapahtumaan, jossa tarkoituksena oli siis uida 3,2 kilometriä Balatonfüredistä Tihanyyn. Vähän aikaa siinä ennen uintia venyteltiin ja sen sellaista, sitten olikin aika pulahtaa veteen. Balatonilla oli lämmintä n. 30 astetta, vesi oli 24-asteista, eli ihan sopivaa uimisen kannalta. Työkaverini Tibor ja se hänen Viktor-niminen kaverinsa olivat selvästi kokeneempia uimareita ja lähtivätkin melkoista kyytiä polskimaan menemään. Omat aerodynaamiset ominaisuuteni vedessä ovat enemmän verrattavissa esim. perunasäkkiin, joten lähdin vetelemään rauhallisempaa tahtia. Jarek ei myöskään ollut niin kova luu, joten uimme sellaisena taisteluparina lähes koko matkan. Uimareita oli tapahtumassa useampia tuhansia, mutta onneksi järvellä ei silti kovempaa tunkua ollut.

Olin ajatellut, että tuommoinen 3,2 kilsaa menee ihan tuosta vain huitaisemalla, mutta ei se tosiaan ihan niin helppoa ollutkaan. Alkumatkaan tuotti haastetta tuulinen sää, joka nostatti järveen aaltoja ja otti ainakin minulta luulot pois. Onneksi kuitenkin koko uintireitti oli reunustettu purjeveneillä, joihin sai mennä lepuuttelemaan välillä. Kaksi kertaa pitikin pysähtyä n. viideksi minuutiksi vähän huokaisemaan.

Loppumatkasta joko tuuli tyyntyi tai Tihanyn niemi suojasi järveä sopivasti, sillä pinta oli lähes peilityyni ja uinti helpottui huomattavasti. Viimeisellä neljänneksellä Jarek otti melkoisen loppukirin, minä taas jatkoin hyväksi havaittua rauhallista tahtia. Väsykin alkoi jo painaa, mutta päätin kuitenkin, että sisulla mennään maaliin asti, enää ei pysähdytä lepäämään.

Maalissa meille annettiin muistoksi tapahtumasta t-paidat ja toimitsivat tarjoilivat kuumaa mehua ja hedelmäsokerinappeja. Maalissa oli kyllä aika kaikkensa antanut olo ja hyvä mieli!

Palasimme takaisin Fürediin paatilla, josta oli hauska katsella järveä ympäristöineen. Joku äijä tuli jututtamaan minua ja kun kuuli että olen Suomesta ja että osaan unkaria, hän innostui selittämään omasta esperanto-harrastuksestaan ja muutenkin niitä näitä elämästään.

Perillä kävelimme autoon, Viktor yritti iskeä jotain naista kävelymatkalla mutta epäonnistui. Muutenkin hän kulutti aika suuren osan ajasta hyvännäköisten pimujen bongaamiseen, bongattavaahan riitti Unkarin suosituimmassa rantakohteessa.

Ajelimme autolla johonkin vähän pienempään paikkaan, joka oli seuraava kylä Budapestiin päin Balatonfüredistä, Tiborilla ja Viktorilla oli sieltä tiedossa joku hyvä ravintola. Ruoka kyllä maistuikin kovan uintirykäisyn päälle. Nautiskelin papukeittoa ja pääruoaksi leivitettyä kalkkunanrintaa omenamehun kera. Hintaa ei tullut juuri viittä euroa enempää.

Syönnin jälkeen alkoi autossa kummasti nukuttaa ja kuin huomaamatta olimmekin taas täällä Budapestissä. Asuntolassa huomasin, että aurinkorasvasta huolimatta Unkarin aurinko teki tehtävänsä. Naamani helottaa punaisena kuin edesmenneellä Honka-valinnan Veijo-vainaalla parin viikon putken jälkeen. Olisi kyllä ihan kiva lähteä johonkin vielä tässä illalla, mutta olen aika skeptinen sen suhteen, että saanko enää koottua itseäni lähtemään mihinkään baariin.