Perjantaiperspektiivi
Päivi lähti kotiin aamupäivästä ja tällä hetkellä edessäni on vielä puolikas työpäivä ennen viikonloppua.
Eilen sain ystävältäni Melindalta pienen toimeksiannon. Hän työskentelee eräässä Budapestin hostelleista ja kävi ilmi, että hostelli tarvitsisi kotisivuilleen suomenkielisen osuuden. Tekaisin sivun eilen iltapäivällä ja tänään saan sitten käydä kuittaamassa pienen tukun forintteja hostellin toimistosta. Pitäisiköhän alkaa laajentamaan bisneksiä?
Ajattelin viettää tämänkin viikonlopun ihan vain täällä Budapestissä ja rentoutua. Talvivaatteitakin pitäisi käydä ehkä vähän katselemassa, vaikkei täällä vielä niin kovin talvista olekaan, tälläkin hetkellä yli 15 astetta lämmintä.
Eilen Gábor teki meille unkarilaisia palacsintoja, eli lättyjä. Aluksi oli tarjolla kinkulla ja juustolla täytettyjä versioita, jälkiruuaksi söimme sitten samoja lättyjä, mutta transsilvanialaisen mustikkahillon ym. herkkujen kanssa. Joimme myös Évalta lahjaksi saamani viinipullon, joka oli valkoviiniksi aika maukasta. Pitänee alkaa suosimaan Tolcsvan alueen valkoviinejä.
Unkarin tunnille tuli uusi tyttö tällä viikolla. Tai ei ehkä niin kovin tyttö, hän kertoi syntyneensä 1950-luvun alussa täällä Unkarissa, mutta hänen perheensä joutui pakenemaan maasta vuoden 1956 kansannousun jälkeen. Sen jälkeen hän oli asunut Australiassa viime vuoteen asti, jolloin oli sitten palannut tänne kotimaahansa. Jututin häntä tunnin jälkeen vähän ja hän pahoitteli syvästi mellakoinniksi äitynyttä kansannousun vuosipäivää, josta on ollut paljon keskustelua myös tiedotusvälineissä. Usein kuultu pahoittelu täällä on se, että nykypäivän Unkari ei edes tuona tärkeänä päivänä pystynyt juhlimaan yhtenä kansana ilman politisointia.
Toinen paheksuntaa herättänyt aihe on poliisin aiempaa brutaalimpi toiminta viime mielenosoituksessa, josta on ollut myöskin paljon juttua mediassa.
Viitaten aiempaan kirjoitukseeni, olen joutunut jälleen tällä viikolla poikkeamaan rehdiltä macholinjaltani ja syönyt viikon verran kasvisruokaa. Sen liharuokafirman pöperöt alkoivat maistua liian kyllästyttävän samanlaisilta, että oli pakko hommata ruokavalioon jotain vaihtelua. Tällä viikolla perverssein ruoka oli ehdottomasti herkullisten grillattujen vihannesten seurana ollut kasvisnakki! Muuten kasvisruoka on maistunut tällä kertaa ihan hyvin. Siltikään en ole vielä löytänyt kasvissyönnin syvintä olemusta ja hienoutta.
Olipa ruokapitoinen kirjoitus. Ruoka on kuitenkin tärkeä asia, saa kait siitäkin kirjoittaa välillä vähän runsaammasti. Koska mitään erikoisempaa ei nyt pyöri mielessäni, taidan lopettaa kirjoittelun tältä erää ja toivotan hyvää viikonloppua kaikille!
1 Comments:
Ei, vaan se oli nössötyttöappro vain :( Millon sää tuut pois sieltä?
Post a Comment
<< Home