Vierailuja ja vierailijoita

Pääsipäs viime kirjoituksesta vierähtämään aikaa. Siispä suoraan asiaan!

Viime lauantaina jyräytin junalla sinne Debreceniin, jossa asemalla minua olivat vastassa vanhat Suomi-tuttuni Edina ja Linda. Aluksi kahvittelimme Debrecenin kauniin pääkadun varrella, myös Edinan systeri Niki liittyi silloin seuraamme. Kahvittelun jälkeen kävelimme keskustassa ja katselimme vähän paikallisia nähtävyyksiä. Keskuskatu olikin oikein komea. Barbi-ratikalla ajelimme Edinan ja Nikin kanssa vielä katsomaan yliopistoa ja sitten menimme tyttöjen kämpälle. Iltapäivä menikin siinä sitten syödessä ja höpötellessä joutavia.

Nagytemplom, Debrecen

Illalla minä, kolme edellämainittua ja yksi Edinan kaveri, Éva, kokoonnuimme ensin sellaiseen viinikellariin ja sen jälkeen Retro-nimiseen yökerhoon, jossa bilettelimme antaumuksella. Oli vaan vähän häröä olla unkarinkielisen tyttöporukan kanssa liikenteessä, välillä tuntui että jutuista ei ymmärtänyt mitään. Miehet ovat marsista ja naiset venuksesta... Ei sentään, vaan ennemminkin ymmärtämystä vaikeutti kielimuuri, jouduin tappiokseni taas huomaamaan, että ei tuota kieltä kuitenkaan vielä niin kauhean paljoa osaa.

Tanssivat tytöt: Niki, Éva, Edina, Linda

Sunnuntaina heräilimme pikku hiljaa ja lähdimme plázalle (ostoskeskukseen) syömään jäätelöä ja katselemaan meininkiä. Tytöt tekivät samalla ruokaostokset ja minä huomasin ruokakaupan hyllyllä herkullisen näköistä pászka-merkkistä näkkäriä. Otin huomioon, että unkarin sz ääntyy samalla tavalla kuin kotoisa ässämme, enkä uskaltanut ostaa leipää, kun en ollut täysin varma sen valmistusaineista...

Maistuisiko herralle pászka?

Edinan ja Lindan kanssa kävimme vielä pizzalla, joka ei kyllä pärjännyt vertailussa Pizza boy-ravintolan tuotoksille. Eipähän tarvinnut nälissään lähteä junaan.

Sunnuntai-iltana olin sitten taas kotona Budapestissä. Debrecenin reissu oli hyvä, pääsi tutustumaan taas yhteen unkarilaiseen kaupunkiin pintaa syvemmältä paikallisten opastuksella. Kielen osaamattomuus alkoi välillä vähän hajottaa, mutta toisaalta myös inspiroimaan yhä kovempaan opiskeluun. Debrecen oli ihan hauska paikka ja varsinkin pääkatu ja yliopisto ovat tosi komeita. Toisaalta kaupungissa oli myös tosi paljon masentavan näköisiä harmaita elementtikerrostaloja.

Maanantain pyysin edellisellä viikolla vapaaksi töistä ja olikin aika luksusta nukkua muutama tunti normaalia pidempään. Aamusta kävin Deák térin huipussa kamerakaupassa, josta tällä kertaa lähti mukaan Kiev 4-merkkinen kamera ja 2 Tsekkoslovakialaista kristallilasista valokuvakehystä, jotka painavat kuin synti ollakseen niin pieniä kapistuksia.

Kamerakaupoilta lähdinkin kohti lentokenttää ottamaan vastaan Reettaa ja Katria. Tytöt tulivat, vietiin kamppeet minun kämpälleni ja lähdettiin tutustumaan kaupunkiin.

Viikon aikana tytöt kiertelivät päivisin katselemassa nähtävyyksiä ja tuhlaamassa rahojaan unkarilaisiin erikoisuuksiin, minun paiskiessani töitä. Töiden jälkeen me yleensä tavattiin jossain kaupungilla ja kävimme tutustumassa erilaisiin nähtävyyksiin, ruokiin ja juomiin. Oli ihan hauskaa toimia turistioppaana ja välillä vähän tulkkinakin ja tytöilläkin tuntui olevan hauska reissu. Tai eihän sitä vielä tiedä, että miten tässä käy. Samalla kun lähdin töihin tänään, tytöt lähtivät kämpältäni ja ovat ilmeisesti näihin aikoihin suuntaamassa kohti lentokenttää, aikaa vastoinkäymisille on vielä runsaasti!

Antti ja Anonymous, molemmilla yhtä tuima ilme

Eilen sen jälkeen kun olimme räpsineet tarpeeksi kuvia itsestämme tuon Anonymous-patsaan kanssa, bongasimme erittäin fiksun saksanpaimenkoiran. Sessellä tuli lenkkeillessä jano, joten se meni omatoimisesti hörppäämään vettä ihmisten juoma-automaatista ja vielä osasi samalla poseerata minulle komeasti silmät kiiluen!

Janoinen sessu

Tänään lähden taas käymään Debrecenissä, menen tällä kertaa Gergőn, joka opetti meille unkaria keväällä yliopistossa, ja tyttöystävänsä Ildikón luokse kyläilemään. Ajattelin tulla takaisin jo lauantai-illaksi, sillä sunnuntaina olisi kiva vain latailla vähän akkuja täällä Budapestissä.

Isä ja Jaakko tulevatkin sitten ensi viikolla, joten lokakuun loppupuolella minulla on täällä ihan mukavasti suomalaisia tukijoukkoja!