Zagrebin reissusta

Viikonloppureissu sai yllättävää puhtia allensa, kun työpäivän lopuksi unkarilainen kaverini Anna totesi, että hänellä olisi yksi ylimääräinen menolippu Zagrebiin. Töiden jälkeen menin käymään Annalla, jossa hänen äitinsä ensin kiikutti nenäni alle tuhdin annoksen paistia kananmunan ja paistinperunoiden kera. Juttelimme siinä niitä näitä ja pian tupaan tuli muitakin vieraita, Szelésin väen perhetuttuja. Vetäydyimme Annan huoneeseen juoruilemaan hetkeksi, kunnes Annan äiti totesi, että meidänkin pitää tulla vieraiden kanssa syömään. Yritin estellä ja sanoin, että olen jo syönyt kerran päivällisen. Yksi äijä vierasporukasta veisteli takaisin, että ”Vainko kerran?”. Tähän en keksinyt pätevää vastausta ja jouduin taas istuutumaan ruokapöytään. Nautiskelimme kanaa, jonka päälle tarjottiin viiniä, sherryä ja kuohuviiniäkin lopuksi. Vierasjoukosta yllättävän moni oli käynyt Suomessa ja he esittivät minulle myös paljon Suomeen liittyviä kiperiä kysymyksiä.

Jossain vaiheessa pääsimme Annan kanssa pakenemaan syöpöttelyjuhlia ja menimme Boráros térille tapaamaan hänen muita kavereitaan. Hengailin tyyppien kanssa noin puolille öin, kunnes lähdin kotiin pakkaamaan ja nukkumaan.

Lauantai-aamuna heräsin jo seitsemältä. Tein vielä pikaisen pakkausten tarkistuksen ja lähdin kohti juna-asemaa. Junamatka Zagrebiin kesti vähän reilut viisi tuntia. Osastossani istui kolme unkarilaista tyttöä, mutta en jaksanut matkan aikana länkyttää kenenkään kanssa yhtään mitään.

Patsas esittää Kroatian ensimmäistä kuningasta

Perillä Zagrebissa olin joskus kahden nurkilla. Juna-asemalta kävelin ensimmäiseen leipurinliikkeeseen ja ostin herkullisen lihaburekin. Pysähdyin syömään johonkin puistoon ja naureskelin hauskalle yhteensattumalle: Junassa mietin Kroatian karttaa katsellessani, että onkohan tuolla Dalmatian rannikolla paljon dalmatialaiskoiria. No, samaisessa puistossa burekia syödessäni sain seurailla, kun leikkisä dalmatialaiskoira juoksi nuoruuden vimmalla tennispallon perässä.

Jatkoin matkaa turisti-infoon, josta sain Zagreb-oppaan. Oppaassa neuvottiin pari kävelykierrosta, joiden varrella oli kaupungin päänähtävyydet.
Kävelin nämä reitit tihkusateessa ja räpsin hieman kuvia. Kuvista tuli sateisen sään takia valitettavan harmaita, vaikka kaupunki oikeasti oli aika värikäs. Päivälliseksi kävin syömässä loistavan cevap-annoksen.

Cevap, tuo balkanin suuri herkku!

Päivällisen jälkeen tapasin Annan zagrebilaisen kaverin, Davorin. Kävimme aluksi School-baarissa juomassa paukut paikallista Pelenkovac-likööriä. Sitten ajelimme ratikalla Davorin kämpille. Jutusteltiin siinä niitä näitä, Davorin tarjoillessa pappansa tekemää rakijaa, eli luumupontikkaa. Itse tyydyin kahteen Rakija-paukkuun ja sitten oli pakko pistää nukkumaan. Davor ilmeisesti istui iltaa vielä kämppiksensä kanssa vähän myöhempään.

Kisumirri poseerasi minulle ja vahti samalla autiotaloa

Lauantai-aamuna heräsimme yhdeksän nurkilla ja lähdimme suorittamaan Davorin ideoimaa päiväohjelmaa. Aluksi kävimme Davorin ja yhden hänen kaverinsa, jonka nimeä en nyt satu muistamaan, kanssa teknillisessä museossa kohdistamassa erilaisiin teknillisiin vehkeisiin lähes yhtä suurta poikamaista kiinnostusta, kuin aiemmin mainitsemani dalmatialaiskoira tennispalloon. (Päivi: tutkin museon laitteita niin kuin joku pikkupoika...) Pääsimme myös tutustumaan museossa maan alle osaan vanhaa hiilikaivosta. Teknillisestä museosta kävelimme arkeologiseen museoon, jossa seurueeseemme liittyi myös Ivana-niminen tyttö, joka oli näiden kahden edellämainitsemani pojan kurssikaveri yliopistolta.

Arkeologisessa museossa oli näytillä muutama vuosi sitten Kroatian rannikolta löytynyt vanha kreikkalainen patsas, jota oli ihmettelemässä iso joukko ihmisiä, patsas oli ihan mielenkiintoinen, mutta muuten ei museo paljon jaksanut kiinnostaa.

Kulttuuritarjonnan päälle menimme porukalla syömään miellyttävään ulkoilmaravintolaan. Itse päädyin syömään kananrintaa herkkusieni- ja tryffelikastikkeella, slurps!

Ruokaa odotellessa

Syönnin jälkeen kävin vielä katselemassa jotain pieniä matkamuistoja rautatieaseman läheltä ostoskeskuksesta ja neljän nurkilla nousin Budapestin junaan.

Junassa jututtelin yhden saksalaisen rouvan kanssa, jolla oli mukanaan myös leikkisä kissa. Perillä Budapestissä olin kymmenen ja yhdentoista välillä.

Kroatian kansallisteatteri Marsalkka Titon aukiolla

Huomioita Kroatiasta:

-Kulttuurista tuli mieleen jonkinlainen slaavi-italia.

-Hyvää ruokaa, kuten muuallakin Balkanilla.

-Zagrebin kaupunkikuva oli värikäs ja siisti.

-Hintataso on korkeampi kuin monessa muussa itäisen Euroopan maassa.

-Zagreb oli ihan hauska pieni pääkaupunki ja tuo vajaat pari päivää riitti mainiosti kaupungin näkemiseen pääpiirteittäin.

-Zagrebia mielenkiintoisempi kohde lienee kuitenkin Kroatian rannikko, jonne voisikin suunnistaa esim. ensi kesänä.

-Lähes kaikki puhuvat tai ainakin ymmärtävät englantia.

Yksi Zagrebin kahvilakaduista

Nyt istun jälleen työpaikallani Budapestissä, Oktogon-aukion lähellä, etsin virheitä TINA:sta ja yritän saada ohjekirjaa täsmäämään mahdollisimman hyvin itse ohjelman kanssa. Illalla on luvassa jälleen kolme tuntia unkarin opetusta. Huomenna mahdollisesti muutan vihdoin sinne uuteen kämppään. Nyt takaisin työn ääreen...