Viikonloppu Serbiassa

Otin viime perjantain töistä vapaaksi, koska minulla oli muutamia asioita hoidettavana ja halusin päästä reissun päälle päiväjunalla. Mirjana laittoi minulle sähköpostia aiemmin samalla viikolla ja tahtoi minua Nemanjan synttäribileisiin lauantai-illaksi Novi Sadiin. Kutsu tuli loistavaan aikaan, sillä olin muutenkin suunnitellut matkustavani viikonloppuna.

Aamupäivästä kävin Debrecenin kesäyliopiston Budapestin toimipisteessä kyselemässä kielikursseista. Sieltä yllätyksekseni löytyi sopiva kurssi, joka alkaa 11. päivä kuluvaa kuuta. Tuleva opettajani on vieläpä suomenkielentaitoinen! Tiedossa on siis kymmenen viikkoa unkarin kielen opiskelua 2*3 tuntia viikossa

Kielikurssiasioiden jälkeen tulin kämpille, vilkaisin kelloa ja huomasin että suhteellisen aikaisesta herätyksestä huolimatta minulla alkoi olla melkoinen kiire. Pakkasin hätäisesti jotain vaateita, passin, lompakon ja kännykän reppuun ja lähdin kiiruhtamaan kohti rautatieasemaa. Lippukassojen kanssa tuli vähän sekoiltua, jonotin aluksi (väärän neuvon saatuani!) kassalla, josta saikin vain kotimaan lippuja. Lopulta kuitenkin sain kuin sainkin lipun Novi Sadin junaan ja aikaakin ennen junan lähtöä jäi ruhtinaalliset viisi minuuttia. Tässä vaiheessa haluankin varoittaa kaikkia Budapestistä ulkomaille junalla halajavia: varatkaa runsaasti aikaa lipun ostamiseen, ulkomaan lippukassoja on yleensä jostain syystä auki vain kaksi kerrallaan ja palvelu on todella hidasta. Tuntuisi että tuonkaan asian parantamiseksi ei vaadittaisi kovinkaan kummoisia ponnistuksia, mutta ehkäpä unkarilaiset nauttivat jonottelusta ja siitä, että ulkomaan liput kirjoitetaan käsin ja että niihin pitää lyödä hirveä määrä leimoja (Neuvostoliittolainen perinne).

Juna tärähti liikkeelle joskus puoli kahden jälkeen. Hypättyäni junaan juttelin hauskan rastapäisen Éva-nimisen tytön kanssa, joka oli Serbian unkarilainen. Matkan kuluessa tutustuin myös pariin hänen kaveriinsa, joista toinen aikoi pitää jossain vaiheessa isommat tuparit ja kutsui minutkin mukaan bileisiin. Jututin myös yhtä itävaltalaista motoristi-äijää, joka oli menossa kesäloman viettoon Etelä-Unkariin. Yleisesti ottaen junamatka Serbiaan meni melko lailla vanhasta muistista ja lähinnä odotellessa perille pääsyä.

Serbian puolella soitin Mirjanalle, joka lupasikin järjestää minulle kyydin asemalta. Heti Novi Sadin asemalaiturilla tapasinkin iloisesti nimeäni huhuilevat Mirjanan ja Nemanjan. Kuulumisten vaihdon ja serbialaisen pusuttelun (kolme poskisuudelmaa, koskee sekä miehiä että naisia) jälkeen lähdimme Nemanjan kotiin. Jutustelimme lisää kuluneen vuoden pääkohdista, sekä söimme Nemanjan äidin tekemää herkullista illallista. Nemanjan kaunis sisko Nevena soitti minulle levyä, jossa hän lauloi sekä näytti minulle myös pari pätkää, missä hän esiintyi Serbian tv:ssä. Uskonkin, että hänestä tulee vielä kunnon serbi-stara, ihan ylpeä olen hänen puolestaan!

Illalla veimme Nevenan taksiasemalle ja lähdimme itse istuskelemaan Frida-nimiseen kahvilaan.

Lauantaina Mirjana lähti lukemaan sähkömittareita (kesätyö) ja me lähdimme Nemanjan kanssa miehekkäästi shoppailemaan. Kiertelimme kaupungilla etsien minulle Serbia-aiheista paitaa, välillä huitaisin välipalaksi herkullisen Banja Lukan tyyliin kokatun cevap-annoksen ja matka jatkui taas. Paita löytyi hämärän torin perimmäisestä nurkasta, mutta etsintä kannatti, paita on todella komea!

Iltapäivällä palasimme kotiin ja aloimme järjestellä kämppää Nemanjan synttäribileitä varten. Välillä Nemanjan mummo tuli käymään alakerrasta huolehtimaan, etteivät tarjottavat nyt vaan loppuisi kesken. Huolehtimisen lisäksi hän kantoi yläkertaan vielä keksejä ja leipomansa täytekakun. Kohta Mirjanakin tuli paikalle kokkailemaan synttärieväitä nälkäiselle vierasjoukolle.

Illalla tupaan tulikin ihan mukavasti synttärivieraita, jotka aluksi hieman ujostelivat englannin puhumista ja omituista suomalaisvierasta, mutta hieman rakijaa sekä Lav- ja Jelen-olutta nautittuaan tyypit innostuivat vuorollaan kyselemään kaikenlaista hassua Suomesta. Toisin kuten Unkarissa, Serbiassa lähes kaikki tuntuvat puhuvan myös englantia, joten serbialainen kielimuuri ei ollut esteenä. Heidän mielenkiintoaan Suomea kohtaan lisäsi erityisesti se, että lähes kaikki Nemanjan kaveritkin tuntuivat olevan kovia suomalaisen metallimusiikin ystäviä!

Ilta meni mukavasti syödessä, juodessa ja rupatellessa. Itseltäni veto loppui joskus kahden maissa, jolloin menin nukkumaan. Innokkaimmat tyypit olivat kuulema jaksaneet bilettää aamukuuteen.

Sunnuntaina heräsin Nemanjan äidin, Sonjan, ja Nevenan keittiöstä kuuluneeseen juoruiluun ja kikatteluun. Nemanja ja Mirjanakin palasivat hetken päästä elävien kirjoihin. Koska kello oli jo yli puolen päivän, Nemanjan mutsi alkoikin kohta tarjoilla meille lounasta, joka oli alkuruoaksi kanakeittoa ja pääruoaksi ilmeisen perinteistä hapankaalipataa ja kanaa. Ruoka oli herkullista ja ylensyönti aiheuttikin loppupäivästä minulle vatsanväänteitä.

Ruoan jälkeen lähdimme käveleskelemään Petrovaradinin linnoitukselle Mirjanan kanssa. Nemanja lähti puolestaan lukemaan Mirjanalta tarkastamatta jääneet sähkömittarit. Linnoituksessa oli maisemien lisäksi myös taidenäyttelyitä ynnä muuta nähtävää. Lopuksi istahdimme yhteen linnoituksen kahviloista katselemaan auringonlaskua, jutustelemaan ja hörppimään kokista. Kohta Nemanjakin tuli paikalle ja lähdmme taas hänen kotiinsa. Hetken aikaa siinä vielä istuttiin iltaa, juotiin sumpit ja tulikin taas aika lähteä kohti Budapestiä.

Ennen rajaa tuli taas hassu kotiinpaluun tunne, kun junassa alkoi taas kuulua mukavan tuttua unkarin kielen länkytystä. Tällä kertaa rajalla passeja syynäiltiin, väänneltiin, läpivalaistiin ja käänneltiin ties kuinka kauan. Pidinkin siinä passien kääntelyn lomassa ruokatauon ja söin matkaevääksi ostamani tuhdin burekin. Junamatka oli hiukan rasittava, kuten yleensäkin yöjunamatkat ilman makuupaikkaa. Sain kuitenkin ilmeisesti torkuttua loppumatkasta jonkin verran, sillä olimme Budapestin rautatieasemalla yllättävän nopeasti. Budapestissä olikin sitten jo kuin olisi ollut kotonaan. Kun pääsin kämpille, kello oli melkein kuusi, otin parin tunnin torkut ja lähdin töihin Maanantaina työtehoni ei koko päivänä tainnut juuri hipoa huippuarvoaan.

Oli kyllä mukava nähdä pitkästä aikaa noita serbikavereita ja viikonloppu oli kaikin puolin oikein onnistunut. Olisin mielelläni jäänyt vielä pidemmäksikin aikaa tuonne kyläilemään, mutta velvollisuus kutsuu. Täytyy kyllä vielä loppuun todeta, että olen kyllä tosi onnellinen että minulla on tuollaisia ystäviä kuin Mirjana ja Nemanja. Toivottavasti he pääsevät joskus Suomeen vastavierailulle. Myöskin Nemanjan perheelle olen suuressa kiitollisuudenvelassa yösijan ja loistavan ylläpidon tarjoamisesta! Voi olla, että tässä tulee vielä käytyä tuolla Serbian puolella, ennen kuin lähtee takaisin Suomeen. Ei vaan passaa suunnitella liikoja, silloin se pian jää toteutumatta. Laitetaanpa loppuun vielä kuva Novi Sadin komeasta kaupungintalosta, joka edustaa tyyliltään, kuten Novi Sadin muukin keskusta, keisarillis-kuninkaallista Itävalta-Unkaria.