Huolimattomuutta - takaisin tupiin, mars!

Viimeinen työviikko pärähti käyntiin vanhan kunnon Nokia-puhelimeni tahdittamana tänään kello kahdeksan. Mies ei ilmeisesti käynnistynyt, sillä sen verran nollat taulussa meni aamu. Huomasin että tähän mennessä olen unohtanut tänään:

-Ajaa parran (törröttävä amissänki)
-Ottaa töihin mukaan matkaopaskirjan kopiointia varten
-Puhelimen kotiin
-Kameran kaapelin johonkin, nyt ei saa blogiin tuoreita kuvia

Onhan näitä sattunut ennenkin, pari kertaa olen lähtenyt yliopiston kirjastolle lukemaan tenttin, mutta unohtanut tenttikirjat ja monisteet kotiin. Kauppaan on tullut lähdettyä useamman kerran ilman rahapussia ja kotiavaimetkin olen lukinnut sisälle useamman kuin muutaman kerran. Tänä aamuna silti tämä pienistä unohduksista kasautunut keko pisti pohtimaan, että olisiko syytä opetella järjestelmällisemmäksi ihmiseksi?

Lähiönaapureiden elämää

Viikonlopun vietin täällä Budapestissä. Koska Gáborin systeri Réka tuli tänne viikonlopuksi lomailemaan Transsilvaniasta, menin itse Gáborin luo asumaan siksi aikaa ja jätin ”oman” kämppäni hänelle siksi aikaa.

Perjantaina kävin vähän shoppailemassa töiden jälkeen, tein unkarin kotitehtäviä ja pistin nukkumaan melko varhain. Lauantaina kävin aluksi brunssilla Pizza boyssä, ostamassa talvitakin kirppikseltä ja lähdin sitten pienelle maakuntakierrokselle. Koska en ollut ikinä käynyt sinisen metrolinjan toisessa päässä, Újpestissä, päätin laajentaa kokemuspiiriäni ja ajella sinne. Újpest vaikutti aika duunarimaiselta ja brutaalilta paikalta. Bongasin kuitenkin erittäin viehättävän tavaratalon, joka oli jämähtänyt tyyliltään jonnekin 1960-luvulle. Tavaratalon jälkeen aiemmin nauttimani pizza alkoi janottaa siihen malliin, että päätin pysähtyä ehkä karuimpaan baariin, missä olen täällä Unkarissa käynyt.

Baari oli pienen huoneen kokoinen ja siellä oli vain seisomapaikkoja. Iso tuoppi maksoi 125 forinttia (n. 50 snt) ja pieni tuoppi 75 forinttia (n. 30 snt). Ostin tuopin ja aloin katsella mahdollisia pöytäseuralaisiani. Julmannäköiset duunariäijät ja virnuilevat mustalaiset tuntuivat liian pelottavilta, meninkin seisomaan pöytään, jossa lauantaipäiväänsä viettivät eläkeläispariskunta ja harmaantunut keski-ikäinen rouva. Tämä rouva alkoi siinä sitten höpötellä minulle kaikenlaista, aluksi suurin osa jutuista meni ohi. Kerroin sitten, että en ole paikallisia, jolloin rouva vähän hillitsi tahtia, jolloin ymmärsin asiasisällöstä hieman enemmän. Jossain vaiheessa hän kysyi ikääni, vastasin, johon hän tuumi että hänellä olisi 23-vuotias tytär ja että minusta ja tyttärestään voisi tulla hyvä pari. Siinä vaiheessa kun huoltomies alkoi rälläköimään oven karmeja, en enää ottanut rouvan jutuista vähääkään selvää. Join lopputuopin loppuun aika nopeasti, haahuilin vielä hetken Újpestissä ja lähdin sitten metroilemaan takaisin päin.

Päivällä kävin Corvin-elokuvateatterissa katsomassa Borat-leffan, jossa oli mukana uusiakin vitsejä. Elokuva oli ihan ok, tosin ennakko-odotukseni olivat hieman korkeammalla.

Illalla menin käymään Natasan ja muiden ulkomaalaisten harjoittelijoiden kämpillä. Tällä kertaa oli iltaa istumassa lisäkseni Natasa, Verena, Erik, Alex ja joku Verenan kaveri, jonka nimeä en nyt satu muistamaan. Rupateltiin siinä kämpällä aikamme ja lähdimme käymään Szódassa ja sen jälkeen vielä Szimplassa.

Eilen palasin omalle asunnolleni ja vietin laiskaa sunnuntaita. Suurin urotekoni oli syöntireissu Árkád-ostoskeskukseen. Kävin myös vähän näyteikkunaostoksilla ja mukaani lähti jälleen yksi erikoinen korttipakka, komea itävaltalainen tarock-pakka. Pakka on riisuttu malli myös ennustamiseen käytetystä tarot-pakasta, pitää ilmeisesti opetella pelaamaan tuollakin!

Tällä viikolla pitäisi alkaa selvittelemään paremmin Transsilvanian reissua. Junamatkan sijaan olisi tarjolla myös edullinen lentoyhteys, viidenkymmenen euron hinta olisi kieltämättä aika houkutteleva.

Torstaina Teemu ja Jussi tulevat kylään ja samalle illalle olisi tiedossa teknillisen yliopiston kansainväliset illallisbileet. Raporttia kuulunee siis luultavasti vielä loppuviikosta.