Pieni kävelykierros Debrecenissä

Debrecen on Unkarin toiseksi suurin kaupunki vähän reilulla kahdellasadallatuhannella asukkaallaan. Se sijaitsee Itä-Unkarissa, matkaa Budapestistä Debreceniin on noin 220 kilometriä. Debrecen on Hajdú-Biharin läänin pääkaupunki.

 

Debrecen on Unkarin protestanttisen kirkon keskuspaikka ja tunnetaan myös kalvinistien Rooman lempinimellä. Tervetuloa ohjatulle kävelykierrokselle!

 

Juna jätti meidät Debrecenin rautatieasemalle, joka edustaa tyyliltään sosialistista realismia. Huomaa erityisesti asemahallin komeat seinämaalaukset! Debrecen kärsi toisessa maailmansodassa mittavia vaurioita. 70% rakennuskannasta vahingoittui ja noin puolet tuhoutui kokonaan. Tästä johtuen kaupungista löytyy komeiden vanhojen rakennusten lisäksi myös aika runsaasti sosialistisen karuja laatikkotaloja.

Asemalta aloitamme kaupunkikierroksen ratikalla kohti yliopiston aluetta, ympyrää kiertävän ratikkalinjan toiselle päätepysäkille. Debrecenissä on yksi ainoa ratikkalinja. Suurin osa ajoneuvoista tällä Debrecenin ainoalla linjalla on unkarilaisia Ganzin tehtaan valmistamia Barbie-ratikoita, joita on koko maailmassa vain 11 kappaletta, kaikki Debrecenissä.

 

Jos hyvä tuuri käy, saattaa kohdalle osua myös nostalginen Kyklooppi-ratikka (Bengali-ratikka), joita minun käsitykseni mukaan liikennöi Debrecenissä nykyään vain yksi kappale.
Ajeltuamme rauhassa linjan päästä päähän, voimme aloittaa tutustumisen yliopistoalueeseen.

Näyttävin rakennus alueella on vuonna 1932 valmistunut yliopiston päärakennus. Yliopiston tiloissa toimii myös Debrecenin kesäyliopisto, joka tosin papereissa toimii varsinaisesta yliopistosta erillisenä yksikkönä. Yliopiston asema on varsin näkyvä muutenkin kuin rakennuksensa puolesta. Noin kahdellakymmenellätuhannella opiskelijallaan, se tekee Debrecenistä todellisen opiskelijakaupungin.

Päärakennukseen kannattaa käydä kurkkaamassa myös sisälle, keskusaula on varsin vaikuttava. Seiniin on ikuistettu yliopistolla opiskelleiden suurmiesten nimiä, joista löytyy paljon tuttuja niille, jotka ovat vähääkään perehtyneet Unkarin historiaan.

Yliopiston päärakennuksen vieressä on kulmikas kampusalueen kirkko.

Kirkon katolla sekä sen tornissa on tavanomaisten ristien sijaan kummalliset piikkinuijaa muistuttavat symbolit. Voisiko joku lukijoista selventää minulle niiden tarkoitusta? Olenko kenties törmännyt Debrecenin yliopiston hämärään kulttiuskontoon?!

Kampusalueella on myös asuntolarakennuksia, joita remontoidaan parhaillaan entistä parempaan kuosiin, kirjasto, ruokala ja muutamia uudempia rakennuksia, joissa annetaan opetusta.
Lähistöltä löytyy lisäksi myös varsin komea lääketieteellisen tiedekunnan rakennus, kylpylä, sekä Nagyerdôn puistoalue.
Yliopistoalueen kierrettyämme hyppäämme jälleen ratikkaan.
Pysähdymme aluksi ostoskeskus Debrecen Plázalla, jossa matkalaiset voivat shoppailla sydämensä kyllyydestä. Ostoskeskuksessa on jopa toimiva pyöröovi!

Se pyörii sittenkin...

Ostoskeskukselta on vain lyhyt kävelymatka Debrecenin pääaukiolle Kossuth Térille, jota hallitsee kalvinistinen keltainen suurkirkko, Nagytemplom.

Aukion ja kirkon ohitse kulkee Debrecenin pääkatu Piác utca. Pääaukiolla on myös legendaarinen hotelli Aranybika, kultahärkä.

Piác utcan varrella on viihtyisiä ravintoloita, monenlaisia torikauppiaita, sekä kaikenlaisia putiikkeja. Hiustenleikkuun tarpeessa olevat herrat voivat käydä testaamassa esimerkiksi tämän miellyttävällä tavalla vanhanaikaisen näköisen parturin. Leikkuu maksoi 1320 forinttia, joka lienee euroissa n. 5,30.

Jo Piác utcan varrellakin näkee hieman samaa sosialistista laatikkotyyliä, jota syrjemmälle mentäessä on tarjolla reilummastikin. Mutta arkkitehtuuriahan se sekin! Lähellä rautatieasemaa on muun muassa tällainen hätkähdyttävä rakennus:

Kauemmaksi edettäessä se luo erikoisen taustan Unkarin suuren runoilijan, Sándor Petöfin patsaan taustalle.

Toinen esimerkki sosialismin kaudelta on erään asuintalon parvekkeiden vallankumoukselliset koristekuvat.

Valitettavasti tällä kertaa ohjattu kierros Debreceniin loppuu tähän. Autolla saapuneet voivat lähteä tutustumaan esimerkiksi Miskolciin, jonka asukkaat empiirisen tutkimusaineistoni perusteella tuntuvat arvostavan kotipaikkaansa Debreceniä korkeammalle.

Me muut voimme jäädä tutustumaan Piác utcan iltapäivään ja mennä vaikkapa terassille kahville. Kiitokset mielenkiinnosta!

Kielikurssilla Debrecenissä 20.7. - 5.8.

Lähdin tämänkertaiselle Unkarin reissulle perjantaina 20.7. töiden jälkeen. Budapestissä olin joskus seitsemän maissa illalla ja heti koneen ovella minut toivotti tervetulleeksi Unkariin mahtava neljänkymmenen asteen helle! Täräytin vanhasta muistista metrolla keskustaan, kävin vaihtamassa eurot forinteiksi ja suunnistin Gáborin asunnolle.
Gábor oli osannut lukea ajatukseni ja ehdotti pizzan tilaamista Pizza Boysta. Söimme tuhdin pizzaillallisen ja jutustelimme kuluneen yli puolen vuoden kuulumisia.
Koska aikani Budapestissä oli varsin rajallinen, lähdin väsymyksestä huolimatta käymään vielä viime vuoden Budapestin työreissun aikana tutuksi tulleella Annalla, jossa oli lisäkseni käymässä pari tämänvuotista IAESTE-harjoittelijaa, sekä joitain entuudestaan tuntemattomia paikallisia IAESTE-tyyppejä. Istuttiin iltaa pihalla, juotiin viiniä ja juteltiin mukavia. Illan päälle tuli käytyä vielä Zöld Pardon-ulkoilmadiskossa ja Old Man’s Music Pubissa.
Lauantaina heräsin aamupäivästä. Juotiin Gáborin kanssa kahvit, Gábor lähti käymään vanhempiensa luona ja minä katselemaan Budapestin menoa. Kiipesin Szent Istvánin basilikan torniin ja otin muutamia kuvia Budapestin kattojen yllä.

Budapestin kattojen yllä

Loppupäiväksi menin lekuttelemaan Margit-saaren ulkoilmakylpylän viilentäviin vesiin, mikä olikin oivallinen ratkaisu hellepäivän ratoksi. Illalla en aiemmista suunnitelmistani poiketen jaksanut lähteä mihinkään, vaan jäin asunnolle kuittaamaan univelkoja.
Sunnuntaina suunnistin läntiselle rautatieasemalle ja ostin piletit Debrecenin junaan. Matka kesti kolmisen tuntia ja tapasin jo junassa muitakin kielikurssilaisia. Kauimmin aikaa juttelin yhden puolalaisen tytön kanssa, joka osoittautui rasittavan puheliaaksi ja lähes hysteeriseksi. (Myöhemmin pyrin pidättäytymään kontakteista hänen kanssaan.)

Raiteet vievät itään

Perillä suunnistin parin muun kurssilaisen kanssa yliopistolle. Matka taittui viime vuotisten muistikuvien perusteella. Ettei menisi leuhkimiseksi, voin paljastaa että Debrecenissä on vain yksi ratikkalinja (egyes villamos...hihi...) Yksi sen pysäkeistä on vielä nimetty yliopiston mukaan, joten saa kyllä olla aika uusavuton kaveri, ellei löydä perille.

Debrecenin yliopisto

Yliopistolla majoittauduin asuntolaan ja sain huonetovereikseni suomalaisen Heikin ja saksanunkarilaisen Andráksen. Majoittautumisen jälkeen odotti lähtötasotesti, joka koostui kirjallisesta tentistä ja haastattelusta. Haastattelun jälkeen minulta kyseli Suomen kuulumisia yksi oikein mukavan oloinen opettaja, jonka ryhmään sitten tulosten selvittyä päädyinkin.

Vanha herra yliopistolla

Illalla tapasin vanhat tuttuni, Gergôn ja Ildikón, jotka olivat menneet hiljattain naimisiin. Kävimme istumassa iltaa heidän kantapaikassaan, jossa porukkaan liittyi muitakin heidän tuttujaan. Ilta oli mukava, mutta tuntui että en ymmärtänyt puheesta juuri mitään, enkä oikein saanut itsekään suutani auki. Aloin jo huolestua, että mitä on tapahtunut kielitaidolleni ja epäillä, että onko sitä koskaan ollutkaan!
Maanantaiaamuna oli sitten ensimmäiset oppitunnit. Ryhmä oli oikein mukava ja porukkaa oli monesta eri maasta. Päädyin kuitenkin loppujen lopuksi kokeilemaan astetta pidemmälle edennyttä ryhmää, mikä osoittautuikin ihan hyväksi päätökseksi.
Aamu- ja iltapäivätuntien välissä oli kesäyliopiston juhlallinen avajaisseremonia, missä oli melkoisen virallista pönötystä ja puheita. Tilaisuuden teki tukalaksi helle ja samaan saliin pakkautunut ihmismäärä, mutta siitä selvittiin.

Avajaisseremonia

Illalla puolestaan oli vuorossa huomattavasti viihdyttävämpi juhlatilaisuus, jossa oli monenlaista esiintyjää, tanssia ja diskomusiikkia. Illan kuluessa kävin mielenkiintoisia keskusteluja kävin tanssimassakin, seuran ollessa oikein mukavaa!
Tiistaina sitten lähdin aamusta testaamaan uutta opetusryhmää, joka osoittautui minulle sopivammaksi.

Ankaraa opiskelua uudessa ryhmässä

Viikolla tapasin useammankin vanhan tutun kanssa. Yhtenä iltana kävin kylässä Edinan siskolla Nikillä ja pesaisin siellä samalla koneellisen pyykkiä. Tiistai- tai keskiviikkoiltana kokoonnuimme Gergôn porukan kanssa tekemään nuotiolla paikallista erikoisuutta Slambucia. Vaikka minulle ei etukäteen paljastettukaan reseptiä, ruoka osoittautui makoisaksi. Samana iltana huomasin myös iloiseksi yllätyksekseni ymmärtäväni ihmisten puhetta oikein hyvin ja omakin sanainen arkkuni avautui! Ilmeisesti kieleen tottuminen vaati muutaman päivän.

Slambuc

Viikolla kesäyliopiston ohjelma koostui kielitunneista, jotka olivat aamupäivisin klo 9-12.30 ja iltapäivällä klo 16.30-18. Kielituntien väliin ja ympärille mahtui kolme ilmaista ruokailua, sekä vapaaehtoisia luentoja, jotka tosin jätin väliin.
Perjantaina odotin jo kovasti Budapestin kavereitani Bettiä ja Melindaa saapuviksi Debreceniin. Illalla menin heitä vastaan rautatieasemalle, kävimme heittämässä tyttöjen laukut huoneeseeni ja lähdimme kohti EFOTT-festareita. Festarit on suunnattu unkarilaisille opiskelijoille ja niiden järjestelypaikka vaihtelee vuosittain.

Mustalaisteltan tunnelmaa, hai hortto kaalot!

Odotin jotain melkoisen pientä tapahtumaa, mutta Debrecenin lähellä sijaitseman Vekeri-järven ympäristöönhän olikin pykätty pystyyn oikein kunnon festarit! Katsoimme perjantaina useammankin bändin, mutta parhaiten jäi mieleen mustalaisteltan loistava orkesteri!

Festarien tehotiimi

Festarirannekkeella pääsi ilmaiseksi sisään paikalliseen kylpylään, jonne menimme sitten porukalla lauantaina. Kylpylässä oli melkoisen rentouttavaa kelluskella ja nauttia auringon lämmöstä.

Kylpylässä

Illalla suuntasin aluksi Debrecenin keskustaan, jossa jutustelin neljän Budapestiläisen kaverin kanssa. Yksi pojista oli ollut Oslossa vaihdossa ja käynyt suomessakin, joten juttua riitti. Pojat opettivat minulle myös runsaasti unkarin slangisanastoa. Lähdimme yhdessä festareille, jonne tulimme vähän liian myöhässä. Onnistuin nimittäin näkemään yhden unkarilaisen suosikkibändini, Tankcsapdan, keikasta vain lopun. Löysin festareilta myös kesäyliopistolla opettavan Ágin, jonka kanssa oli oikeinkin mukava jutustella. Sovimme Ágin kanssa menevämme yhdessä autolla yiopiston sunnuntaiseen iltajuhlaan.
Sunnuntaina kävimme aamupäivästä taas kylpylässä, tällä kertaa kämppis-Heikin kanssa. Illalla oli vuorossa jonkinlainen kesäyliopiston 80-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetty ulkoilmatilaisuus, jossa oli tyrkyllä unkarilaisia ruokia ja sirkushuveja.
Kielikurssin toinen viikko alkoi jämäkästi Origo-kielikokeen kirjallisella osalla, suullinen osa oli tiistaina. Kirjallisen osan tuloksia odottelen vielä, mutta suullinen on jo varmasti läpi. Toisen viikon aikana tapasin useammankin vanhan tutun kanssa, opiskelin paljon kieltä, otin osaa iltabileisiin ja suoritin myös kesäyliopiston loppukokeen (96/100 pistettä... köh köh...).
Kuten aiemmassa postauksessanikin totesin, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös Debrecenin kesäyliopisto tänä vuonna. Perjantaina oli vuorossa jo jäähyväisjuhla. Paistelimme nuotioiden ääressä läskiä jo tutuksi käyneen Kuba bárin vieressä. Loppuilta sujui jutustelun, hyvästelyn ja tanssin merkeissä parhaassa mahdollisessa seurassa. Luulen että en voi unohtaa tuon illan tunnelmaa koskaan, se oli jotain erityislaatuista.

Lähdön hetki on käsillä

Lauantaina suunnistimme Heikin kanssa Budapestiin ja kävimme yhdessä katselemassa joitain suosikkipaikkojani, sekä syömässä oikein tuhdisti. Illalla liityimme Annan ja muiden IAESTE-tyyppien seurueeseen ja biletimme mm. Margit-saarella.

Auringonlasku Budapestissä

Sunnuntaina kävin vielä ostamassa vähän tuliaisia, sekä kahvilla Designsoftin työkaverin Orsin kanssa. Sitten olikin aika pakata laukut ja lähteä lentokentälle. Lentokentällä tilanne oli hieman kaoottinen, koska turvahenkilöstö oli lakossa. Pääsin kuitenkin loppujen lopuksi koneeseen ja Helsinkiin.
Nyt herääkin runsaasti kysymyksiä: Hogyan tovább? Onko elämää tämän kahden viikon jälkeen? Helsinki tuntuu ankealta, töissäkin vaan tympäisi ja takaisin Unkariin on kauhea ikävä.
Täällä ei voi nauttia illallista Rolling Rockin terassilla tai Tequila sunriseä laivaksi muotoillun baarin sisällä... ei kun ulkona. Ei voi käydä Tescossa ostamassa Sport-suklaata, etsiä mystistä mezéskalácsszíviä. Täällä ole vielä edes näkynyt yhtään keltaista pientä Daewoo-autoa. Sää on täällä onneksi sentään tällä hetkellä ihan hyvä...

Dévú

Ehkäpä sinä, kriittinen lukijani, ymmärrätkin ettei kysymys ole pelkästään pienistä yksittäisistä asioista, vaan jostain suuremmasta mikä on jäänyt sydämeeni matkan varrella.
Ehkäpä nyt on vain totuteltava ankeaan arkeen. Onhan minulla täällä sentään lohtunani sunnuntaina ostamiani unkarilaisia herkkuja ja vielä kristallinkirkkaina mielessäni olevat kauniit muistot. Odotan taas jo innolla seuraavaa Unkarin reissua!