Unkaria ristiin rastiin

Enpä ole vähään aikaan muistanut kirjoitella, otetaan nyt siis vahinko takaisin!

Viime perjantaina käytiin Susin kanssa vähän katselemassa yöelämää West Balkan-baarissa. Eikä oikeastaan ihan vähääkään, tulimme kotiin vasta viiden nurkilla.

Lauantai-aamuna heräsin kuitenkin reippaana jo yhdeksän maissa ja lähdin kohti läntistä rautatieasemaa ja Szegediä, jossa minun ja muutaman muun tyypin oli määrä pitää Suomi-Unkari-tapaaminen.

Kyse oli siitä, että Szegedistä tulee Ouluun aika paljon vaihto-oppilaita joka vuosi ja olimme Edinan ja Petran kanssa vähän järjestelleet asioita siihen malliin, että paikalle tulisi mahdollisimman paljon Oulussa viime vuonna olleita vaihtareita.

Tapasin Edinan kanssa jo junassa. Perillä Petra oli meitä vastassa. Kävelimme upean keskustan läpi ja katselimme päänähtävyydet. Välillä piti vielä pysähtyä kahvittelemaan, sitten käpsyttelimme hänen kotiinsa, jossa hänen vanhempansa tarjoilivat meille herkullista unkarilaista ruokaa. (Rakott krumpli, jossa oli toiveestani hulluna kolbász-makkaraa!)

Syönnin päälle vähän lepuuttelimme, maistelimme kotitekoista pálinkaa ja jututimme Petran isää ja äitiä. Mielenosoituksistakin oli juttua, Petran isä vitsaili että mun ei kannata häkeltyä tapahtuneista, täällä kuulema tapahtuu vastaavaa vain joka viideskymmenes vuosi.

Yhdeksän aikaan lähdettiin kaupungille, jossa meidän oli määrä tavata muut ”Oulun unkarilaiset”. Aluksi menimme Sárkány-baariin, jossa pöytäämme kokoontuikin paljon tuttuja ja vähemmän tuttuja naamoja. Sain myös houkuteltua paikalle puhelimitse armeijakaverini Artun, joka on parhaillaan Szegedissä vaihto-opiskelemassa.

Edina, minä ja Arttu

Sárkányn jälkeen kävimme jossain toisessakin paikassa, joka oli niin trendikäs, että osalla baarimikoista oli blondattu tukka, tatuoidut kulmakarvat, silikonitissit ja yrmeä asenne. Hauskaa oli sielläkin, otimme välillä tanssilattian haltuun ja välillä vaan höpöteltiin pöydässä istuen. Oli kyllä hauska tappa vanha tuttu ja sitten vielä kun pääsi suomeakin puhumaan pitkästä aikaa. Szuper!

Vastoin ennakkoluulojani, Szeged oli todella komea paikka ja paljon siistimpi ja värikkäämpi kuin Budapest. Suosittelen ehdottomasti Unkarin matkaajille. Meno-paluulippu junaan maksaa opiskelijakortilla n. 7 euroa ja matka kestää noin kaksi ja puoli tuntia suuntaansa.

Seuraavana aamuna nautiskelimme vielä ravitsevan aamupalan, sitten pitikin jo lähteä takaisin Budapestiin. Perillä Budapestissä odotti kirkas auringonpaiste ja kolmenkymmenen asteen lämpö, ei oikein tuntunut pohjoisen pojalle syyskuun lopulta. Susi oli viettänyt lauantain lähinnä kämpillä tv:tä katsellen, kuulema neljä päivää oktoberfesteillä ja perjantai-illan baaririipaisu olivat vieneet tytöltä voimat. Päätimme, että olisi aika hieman rentoutua ja menimme loppupäiväksi kylpylään. Oli makoisaa paistatella päivää ja kellua lämpimässä vedessä rankan viikonlopun jälkeen!

Susi ja Trabi, molemmat made in DDR

Tämä viikko on tähän asti mennyt lähinnä töitä tehdessä ja unkarin tunneilla käydessä. Susi lähti takaisin Müncheniin tiistai-aamuna. Koska olin ollut lähes joka ilta menossa erinäisissä porukoissaj ja mainiona seuramiehenä ja turistioppaana, oli oloni aika nuutunut. Päätinkin viettää tiistaina perussuomalaisen antisosiaalisuusillan (Antti-szociális voltam). Tulin töistä suoraan kämpille ja vietin illan kalsarit jalassa, suolatikkuja mussuttaen ja tv:tä katsellen.

Eilen pidin unkarin tunnilla esitelmän, jossa kerroin suomalaisesta vapusta, juhannuksesta ja itsenäisyyspäivästä. Esitelmäni sai kiinnostuneen vastaanoton ja sille lisäpuhtia antoi opettajan hurja kertomus hänen Suomessa viettämästään juhannuksesta. Kertomansa mukaan juhannuksenviettopaikalla ainoa selväpäinen henkilö oli ollut joku sydänvikainen pappa, joka oli pahoitellut ettei voi terveytensä takia juoda. Suosittelinkin kaikille kurssin osanottajille, että tulisivat ensi kesänä Suomeen viettämään Jussinjuhlaa, koska eihän sitä täällä Keski-Euroopassa osata viettää asiaankuuluvalla hartaudella.

Tänään ajattelin käydä Gáborilla kylässä ja sitten vielä jos ehtii, vähän shoppailemassa. Huomenna olisi puolestaan ohjelmassa firman illallinen, kun nuo muut harjoittelijapojat lähtevät täältä jo pois ensi viikolla. Itsehän jään tänne, pomo on kuulema keksinyt jo lisää tekemistä pääni menoksi.

Työkaverini Itamar (Israel) ja Hisa (Japani)

Viikonlopuksi minulla olisi kaksi vaihtoehtoa mielessä. Joko jään tänne Budapestiin lepäilemään ja shoppailemaan. Ehkä voisi käydä parturissakin. Toinen vaihtoehto olisi hypätä bussiin ja matkustaa Wieniin viikonloppulomalle. Onneksi on lauantaihin asti aikaa pähkäillä.

Politiikkaa ja maan tapahtumia en ole nyt muutamaan päivään jaksanut seurailla. Sunnuntaina on kuitenkin kunnallisvaalit, joiden jälkeen näemme kuinka pääministerin viimeaikaiset toilailut ovat vaikuttaneet sosialistien suosioon.

Nyt alan antamaan oman panokseni kapitalismin rattaiden pyörittämiseksi, kirjoittelen taas kun jotain tapahtuu.

Viiiiiiiiiiiikonloppu!

Täällä puhuu mies, jolla on nollat taulussa. Joka ilta tällä viikolla on tullut valvottua ihan liian myöhään ja siitä johtuen aionkin huomenna nukkua tosi pitkään!
Eilen töiden jälkeen tapasin Gáborin kanssa parlamentin edustalla. Katselimme hetken mielenosoitustouhuja ja lähdimme uudelle kämpälleni vielä vähän selvittelemään käytännön juttuja.
Ai niin, Fidesz muuten sitten perui sen ison mielenosoituksen, siitä ilmoitti eilen herra László Kövér, jolla on muuten aika komeat pensselit! Viime yö sujui ilmeisesti aika rauhallisesti.


Illalla viime lukukaudella Oulussa vaihtarina ollut saksalainen Susi tuli käymään täällä kylässä Münchenistä. Susi toi minulle überhienot tuliaiset: 2 pulloa aitoa oktoberfest-olutta, oktoberfest-hattenin ja terveiset Münchenistä-keksin!


Susi lähetti myös kaikille oululaisille tutuille hulluna terkkuja, jotka nyt sitten välitän teille tämän blogin kautta.
Menin Sutta vastaan lentokentälle ja kämpille päästyämme juoruiltiin yhteisistä vaihtaritutuistamme ja juotiin vähän viiniä. Puolen yön jälkeen alkoi silmä luppasta siihen malliin, että oli pakko laittaa nukkumaan.
Huomasin illalla kämppäni erinomaiset vieraiden majoitusmahdollisuudet. Koska itse olen nukkunut olohuoneessa, pystyin antamaan toisen huoneen kokonaan Susin käyttöön.
Sitä paitsi olohuoneen sängyn saa levitettyä parivuoteeksi ja sinne pikkuhuoneen sänkyynkin mahtuu tarvittaessa kaksi, joten tervetuloa vaan kyläilemään!

Suhteellisen rauhallinen yö

Alkaa olla tässä vaiheessa viikkoa aika väsynyt mies, kun pitää yömyöhälle seurata tilanteen kehittymistä tv:stä ja aamulla kuitenkin herätä aikaisin töihin.
Viime yönä rauhallinen mielenosoitus jatkui parlamentin edustalla. Rähinöitsijöitä oli taas jonkin verran liikkeellä, mutta paljon vähemmän kuin aikaisempina öinä. Viime yönäkin kuitenkin loukkaantui ihmisiä. Huonoin tuuri taisi käydä sille herralle, jonka pää sattui poliisin kyynelkaasukranaatin lentoradalle.
Levottomuudet tapahtuivat tällä kertaa lähinnä täällä minun työpaikkani seutuvilla, Oktogon-aukion ja läntisen rautatieaseman (Nyugati pályaudvar) lähistöllä. Mellakoitsijat olivat suurimmalta osin ilmeisesti äärioikeistolaisia kuulapäitä, jalkapallohuligaaneja tms. alinta paskasakkia, sillä aamun tv-uutiset kertoivat että lähes kaikki yön levottomuuksiin osallistuneet kuuluivat "poliisille entuudestaan tuttuun ryhmään".
Joskus puolen yön maissa, kun katselin vielä tv:tä, alkoi Nyugati térillä tapahtua. Mellakkapoliisiryhmittymät säntäilivät sinne sun tänne, mutta tv-kuvista ei oikein käynyt ilmi että mitä siellä tapahtui. Poliisi juoksi jonkun perässä, mutta sitä, minkä perässä poliisi juoksi, ei tahtonut näkyä missään. Myös tv:n selostaja oli hiukan hämillään. Myös Népszabadság-lehti näytti kiinnittäneen huomiota asiaan ("Furcsa háború" a Nyugatinál").
Tälle päivälle suunniteltu opiskelijoiden mielenosoitus lukukausimaksuja vastaan peruutettiin tältä erää. Sen sijaan, vastoin hallituksen pyyntöä, oppositiopuolue Fidesz ei aio luopua ensi lauantaille suunnittelemastaan mielenosoituksesta.
Uskoisin että levottomuudet ovat vähitellen rauhoittumaan päin. Uskon myös, että hallitus pysyy vallassa, mikä voi olla hyväkin asia. Järjestelmänmuutoksen jälkeen hallituksen suunta on vaihtunut oikealta vasemmalle ja päin vastoin jokaisten parlamenttivaalien jälkeen. Ehkäpä MSZP voisi kahden hallituskauden aikana saada jotain aikaankin. Ainakin maan poliittinen linja saisi jotain jatkuvuutta, jos MSZP saisi jatkaa vallan kahvassa.
Fakta on kuitenkin se, että Unkarin taloudellinen tilanne ei siitä kuitenkaan mihinkään muutu, vaikka maa saisikin uuden pääministerin eri puolueesta. Jos nyt kuitenkin järjestettäisiin uudet vaalit, olisiko Fideszillä tarjota jokin ihmelääke, jolla maan asiat yhtäkkiä paranisivat? Tuskin.
Kaikki tietävät kuitenkin nyt täällä talouden todellisen tilan, jonka elvyttämiseksi MSZP on esitellyt purnausta aiheuttavia elvytystoimia ja uudistuksia. Kansalaisten leipää ne luonnollisesti kaventavat ja sehän tympäisee Pekka Perusduunaria. Kansalaisten pitäisi mielestäni kuitenkin myös ymmärtää, ettei sitä rahaa maahan taivaasta tipu. Ihmettelenkin sitä, että mistä Fidesz sitten aikoisi nuo rahat repiä, kun heille eivät nuo MSZP:n uudistukset ole mieleen.
Syytä talouden huonoon tilaan en tiedä. Oppositio syyttää siitä sosialistihallituksen tunarointia viime hallituskaudella. Ilmeisesti myös sosialistien pääministeri itse on huomannut että kaikki ei mennyt kuin piti, ainakin hänen pitämänsä kohupuheen perusteella. Ovatko sosialistit sitten oppineet tekemistään virheistä, vai tuoko toinen hallituskausi mukanaan vain lisää tunarointia talouden parissa?
No, seurataanpa taas tilanteen kehittymistä ja katsotaan että mitä ensi yö tuo tullessaan. Nyt pitää alkaa tekemään töitä poliittisen pohdiskelun sijaan.

Taustoista

Vähän mellakoiden taustoista yleisön pyynnöstä. Unkarissa pidettiin parlamenttivaalit tämän vuoden huhtikuussa, jolloin voittajaksi selviytyi Ferenc Gyurcsányn johtama MSZP, Unkarin sosialistipuolue, joka sai täten mandaatin jatkaa hallituksessa toisen kauden putkeen. Näin ei ollut käynyt vielä kertaakaan Unkarissa vuoden 1989 kommunistidiktatuurin sortumisen ja järjestelmänmuutoksen jälkeen.

Äänestys oli kuitenkin erittäin tiukka, sillä sekä sosialistipuolueen, että sen pahimman kilpailijan, oikeistolaisen Fideszin äänipotti oli lähes tasan, molemmilla n. 46% annetuista äänistä.

Ennen vaaleja sosialistipuolue lupaili kansalle veronkevennyksiä ja itse asiassa laskikin joitain veroja, mutta voitettuaan vaalit puolue kuitenkin esitteli talousuudistuspaketin, jossa monia veroja jälleen nostettiin. Tästä asiasta olen kuullut purnausta useammaltakin unkarilaiselta.

Joitain unkarilaisia ärsyttää MSZP:ssä se, että se on unkarin kommunistipuolueen MSZMP:n (Unkarin sosialistinen työväenpuolue) jälkeläinen. Eräs vanha opettajani Budapestin teknilliseltä yliopistolta totesi, että on vaikeaa luottaa puolueeseen, jonka edeltäjä myönsi valtansa karistua valehdelleensa kansalle 24 tuntia vuorokaudessa.

Oppositiopuolue syyttikin MSZP:tä valehtelusta vaalien jälkeen (tietysti!) ja väitti että hallituspuolue yritti piilotella asioiden oikeaa laitaa. Näinhän siinä ilmeisesti pääsi käymäänkin.

Mielenosoitukset tällä viikolla täällä Unkarissa alkoivat, kun unkarilainen radiokanava julkisti pääministeri Gyurcsányn puolueensa jäsenille vaalien jälkeen toukokuussa pitämän puheen, jossa hän muun muassa toteaa hallitukseen valehdelleen kansalle pitkin päivää (”hazudtunk reggel, éjjel meg este.”), sekä päivittelee sitä, kuinka raskasta hänelle oli edellisellä hallituskaudella pimittää kansalta asioiden todellista tilaa, esimerkiksi pahasti kuralla olevasta taloudesta jatkuvasti.

Myös pääministerin kielenkäyttö (Ajatella, pääministeri kiroilee!) on hätkähdyttänyt, esimerkiksi seuraavasta pätkästä voivat halukkaat opetella unkarilaisia vittusaatanoita: ”Azt mondjuk-e, hogy a ku... a rohadt életbe, jöttek pár napig, meg merték tenni, és nem szarakodtak azon, hogy hogy a francba lesz majd az útköltség elszámolásunk, bassza meg! Jöttek párak, akik nem szarakodtak azon, hogy akkor a megyei önkormányzatban lesz-e majd helyük, vagy nem. Hanem megértették, hogy másról szól ez a kurva ország!” Erityisesti lopussa oleva ”kurva ország”, jota pääministeri käyttää useasti puheessaan, on aiheuttanut närää. Kurva-sana tarkoittaa sananmukaisesti huoraa, mutta sitä käytetään täällä kuten kotoista kirosanaamme, vittua, eli pääministeri käyttää maastaan nimitystä ”tämä vitun maa”.

Kansa ei pääministerin avautumispuhetta arvostanut ja lähti kadulle osoittamaan mieltänsä. Mellakkaporukassa oli tosin mukana aika paljon nahkapäisiä äärioikeistolaisia, äärivasemmistolaisia anarkisteja ja jotain muita ihme huligaaneja, jotka olivat mukana silkasta mellakoinnin ilosta. (Suorastaan liikuttavan yksimielistä puolueisiin sitoutumatonta rähinää!) Mellakka sai alkunsa, kun parlamentin edessä olleesta rauhallisesta mielenosoituksesta irtaantui pieni ryhmä ihmisiä tv-talon eteen. Tilanne äityi mellakaksi sen jälkeen, kun erään äärioikeistolaisen puolueen johtaja kävi parlamentin edessä kutsumassa lisää porukkaa tv-taloa valtaamaan. Syynä juuri tv-talon valintaan oli se, että he halusivat kertoa tv:ssä vaatimuksensa hallituksen erosta.

Kytevää jännitystä on mielestäni ollut havaittavissa jo aiemminkin, mutta ilmeisesti tämä puhe oli sitten viimeinen niitti kansalle.

Toivottavasti en ole tässä lyhyessä taustaselvittelyssä syyllistynyt pahempiin asiavirheisiin, puutteellinen unkarintaitoni vaikeuttaa välillä asioiden ymmärrystä. Toivottavasti kirjoitteluni antaa kuitenkin vähän parempaa selvyyttä Unkarin tilanteeseen. Jos jotakuta kiinnostaa, voin lähettää pääministerin puheen kokonaisuudessaan sähköpostilla, en tosin aio alkaa sitä suomentamaan, on sen verran pitkä litania.

En halua myöskään katsoa Unkarin päivänpolitiikkaa liian oikeistolaisten tai vasemmistolaisten silmälasien läpi. Mielestäni Unkarin sisäpolitiikka ei varsinaisesti minulle Suomen kansalaisena kuulu. Kuitenkin voin sen sanoa, että kaikki mielenosoittajat (tarkoitan tällä mielenosoittajia ylipäätänsä, en mellakoitsijoita) eivät ole mitään hulluja äärioikeistolaisnatseja. Parlamentin edessä oli eilen osoittamassa mieltään ihan normaaleja ihmisiä. Opiskelijoita, mummoja ja papparaisia, työläisiä ja pukumiehiä. Maassa on paljon ihmisiä, joita ei nykyinen hallitus miellytä. Myös porvarilliselle Fideszille löytyy varmasti intohimoiset vastustajansa, mutta tällä kertaa yleisen katkeruuden kohteena on MSZP ja Ferenc Gyurcsány.

Laitetaanpa loppuun kuva eilen mielenosoituspaikalta ilmoituspylvääst bongaamastani mielenilmauksesta. Tekstin karkea suomennos on "Syöpäläisten vertailumuodot: Torakka, Rotta, Gyurcsány."

Keskiviikkoaamun tunnelmia

Katselin eilen yöllä tv:stä vielä tilanteen kehittymistä n. yhteen saakka.
Ensimmäinen yhteenotto tapahtui tasavallan aukiolla (Köztársaság tér), jossa mielenosoittajat kokoontuivat sosialistipuolueen päämajan eteen.
Kehätiellä vaelteli myös paljon mielenosoittajia. Blaha Lujza térin ympäristössä olivat ensimmäiset yhteenotot Rákóczi-tiellä (Rákóczi út), jossa poliisi aloitti tilanteen hallintaanoton itäisen rautatieaseman (Keleti pályaudvár) suunnalla. Paikalla oli ratsupoliiseja ja mielenosoittajia taltuttamaan käytettiin vesitykkiä ja kyynelkaasua. Mielenosoittajat, tai pitäisi ehkä puhua mellakoitsijoista, heittelivät puolestaan poliiseja pulloilla ja kivillä. Népszabadság-lehden mukaan joillain oli mukanaan myös polttopulloja.
Mielenosoittajajoukot estivät myös aamuyöstä muutamien ratikkavuorojen ajamisen. Varhain aamulla poliisi piti aukion lähellä olevaa Rákóczi-tietä suljettuna ja bussivuoroja ajeltiin siitä johtuen eri reittiä.
Yhteenotoissa loukkaantui tv-uutisten mukaan 55-60 ihmistä, joista 20 oli poliiseja. 4 poliisia loukkaantui vakavasti.
Parlamentin edustalla olevaan mielenosoitukseen oli osallistunut n. 10000 ihmistä ja valtavasti poliiseja, mutta tilaisuus oli sujunut rauhallisissa merkeissä.
Aamuun mennessä poliisi oli saanut taas rähinät taltutettua ja kun töihin tullessani vaihdoin metrosta ratikkaan Blaha Lujza térillä, ei yöllisestä mellakoinnista ollut nähtävissä juurikaan jälkiä.
Jatkan tilanteen seuraamista ja kirjoittelen taas, kun tulee jotain raportoitavaa.

Levottomuutta ilmoilla

Kuten varmaan kaikki ovat jo suomalaisesta mediasta lukeneetkin, Budapestissä mellakoitiin ja tänään, mellakkaa seuraavana päivänä ovat tiedotusvälineet olleet pullollaan eilisillan tapahtumia.


Minunkin sisäinen reportterini heräsi sen verran, että lähdin aamulla heti herättyäni ja katsottuani uutiset kohti Vapauden aukiota (Szabádság tér), eilisen mellakan tapahtumapaikkaa.
Aukiota ympäröi joka puolelta mellakkapoliisiketju, joka ei päästänyt lävitseen ketään.


Tiedustelin lupaa päästä kuvaamaan aukiolle, mutta ystävällinen mellakkapoliisi torjui aikeeni.
Töiden jälkeen kävin kuvailemassa vielä parlamentin edessä olevaa mielenosoitusta ja lähetin muutamia kuviani Kalevan ulkomaantoimitukseen tyrkylle. Vapauden aukion oli siinä vaiheessa valloittanut oranssiasuinen siivoojapartio.

Aukion siivoojat, taustalla tulipalosta mustunut tv-talo

Katsoin tänään netin kautta ylen pääuutislähetyksen ja mellakka näytti kieltämättä aika dramaattiselta tv-kuvissa, joihin oli tietysti leikattu vain "parhaat palat". Täällä paikan päällä ei se kuitenkaan tuntunut niin kummalliselta. Eilen illalla katseltiin tapahtumia Gáborin kanssa suorana lähetyksenä tv:stä ja naureskelimme hurjalle menolle. Aamulla ihmiset menivät töihin ja kouluun ihan normaalisti. Tietysti työpaikalla eilisen tapahtumat olivat ykköspuheenaihe, mutta ei täällä mitenkään kovin dramaattiset tunnelmat ole olleet. Eilinen mellakka kuitenkin aiheutti tv-yhtiölle usean kymmenen miljoonan forintin tappiot.
Tänä iltana mielenosoitukset jatkuvat, tv-uutisten mukaan Budapestin lisäksi myös monessa muussa kaupungissa. Parlamentin edustalla on kuulema noin kymmenentuhatta ihmistä osoittamassa mieltä, mutta ilmeisesti suhteellisen rauhanomaisesti.

Mielenosoittajia parlamentin edustalla

Tasavallan aukiolle (Köztársaság tér) on kokoontunut viimeisten uutisten mukaan n. 500 ihmistä, myös auto- ja ratikkaliikenteen pysäyttämisestä kehätiellä oli puhetta uutisissa. Blaha Lujza térille on myös kokoontunut satoja ihmisiä osoittamaan mieltä.
Mielenosoittajien lisäksi paikalla on kuulema myös mellakkapoliiseja ja poliisikoiria. Tähän mennessä kuitenkaan kokoontumiset eivät ole johtaneet mellakointiin.


Komento takaisin... juuri tässä kuvia lataillessani mellakkapoliisi alkoi pamputtaa porukkaa Tasavallan aukiolla. Ei jaksa enää kuitenkaan valvoa, laitan lisää raporttia huomenna.

Zagrebin reissusta

Viikonloppureissu sai yllättävää puhtia allensa, kun työpäivän lopuksi unkarilainen kaverini Anna totesi, että hänellä olisi yksi ylimääräinen menolippu Zagrebiin. Töiden jälkeen menin käymään Annalla, jossa hänen äitinsä ensin kiikutti nenäni alle tuhdin annoksen paistia kananmunan ja paistinperunoiden kera. Juttelimme siinä niitä näitä ja pian tupaan tuli muitakin vieraita, Szelésin väen perhetuttuja. Vetäydyimme Annan huoneeseen juoruilemaan hetkeksi, kunnes Annan äiti totesi, että meidänkin pitää tulla vieraiden kanssa syömään. Yritin estellä ja sanoin, että olen jo syönyt kerran päivällisen. Yksi äijä vierasporukasta veisteli takaisin, että ”Vainko kerran?”. Tähän en keksinyt pätevää vastausta ja jouduin taas istuutumaan ruokapöytään. Nautiskelimme kanaa, jonka päälle tarjottiin viiniä, sherryä ja kuohuviiniäkin lopuksi. Vierasjoukosta yllättävän moni oli käynyt Suomessa ja he esittivät minulle myös paljon Suomeen liittyviä kiperiä kysymyksiä.

Jossain vaiheessa pääsimme Annan kanssa pakenemaan syöpöttelyjuhlia ja menimme Boráros térille tapaamaan hänen muita kavereitaan. Hengailin tyyppien kanssa noin puolille öin, kunnes lähdin kotiin pakkaamaan ja nukkumaan.

Lauantai-aamuna heräsin jo seitsemältä. Tein vielä pikaisen pakkausten tarkistuksen ja lähdin kohti juna-asemaa. Junamatka Zagrebiin kesti vähän reilut viisi tuntia. Osastossani istui kolme unkarilaista tyttöä, mutta en jaksanut matkan aikana länkyttää kenenkään kanssa yhtään mitään.

Patsas esittää Kroatian ensimmäistä kuningasta

Perillä Zagrebissa olin joskus kahden nurkilla. Juna-asemalta kävelin ensimmäiseen leipurinliikkeeseen ja ostin herkullisen lihaburekin. Pysähdyin syömään johonkin puistoon ja naureskelin hauskalle yhteensattumalle: Junassa mietin Kroatian karttaa katsellessani, että onkohan tuolla Dalmatian rannikolla paljon dalmatialaiskoiria. No, samaisessa puistossa burekia syödessäni sain seurailla, kun leikkisä dalmatialaiskoira juoksi nuoruuden vimmalla tennispallon perässä.

Jatkoin matkaa turisti-infoon, josta sain Zagreb-oppaan. Oppaassa neuvottiin pari kävelykierrosta, joiden varrella oli kaupungin päänähtävyydet.
Kävelin nämä reitit tihkusateessa ja räpsin hieman kuvia. Kuvista tuli sateisen sään takia valitettavan harmaita, vaikka kaupunki oikeasti oli aika värikäs. Päivälliseksi kävin syömässä loistavan cevap-annoksen.

Cevap, tuo balkanin suuri herkku!

Päivällisen jälkeen tapasin Annan zagrebilaisen kaverin, Davorin. Kävimme aluksi School-baarissa juomassa paukut paikallista Pelenkovac-likööriä. Sitten ajelimme ratikalla Davorin kämpille. Jutusteltiin siinä niitä näitä, Davorin tarjoillessa pappansa tekemää rakijaa, eli luumupontikkaa. Itse tyydyin kahteen Rakija-paukkuun ja sitten oli pakko pistää nukkumaan. Davor ilmeisesti istui iltaa vielä kämppiksensä kanssa vähän myöhempään.

Kisumirri poseerasi minulle ja vahti samalla autiotaloa

Lauantai-aamuna heräsimme yhdeksän nurkilla ja lähdimme suorittamaan Davorin ideoimaa päiväohjelmaa. Aluksi kävimme Davorin ja yhden hänen kaverinsa, jonka nimeä en nyt satu muistamaan, kanssa teknillisessä museossa kohdistamassa erilaisiin teknillisiin vehkeisiin lähes yhtä suurta poikamaista kiinnostusta, kuin aiemmin mainitsemani dalmatialaiskoira tennispalloon. (Päivi: tutkin museon laitteita niin kuin joku pikkupoika...) Pääsimme myös tutustumaan museossa maan alle osaan vanhaa hiilikaivosta. Teknillisestä museosta kävelimme arkeologiseen museoon, jossa seurueeseemme liittyi myös Ivana-niminen tyttö, joka oli näiden kahden edellämainitsemani pojan kurssikaveri yliopistolta.

Arkeologisessa museossa oli näytillä muutama vuosi sitten Kroatian rannikolta löytynyt vanha kreikkalainen patsas, jota oli ihmettelemässä iso joukko ihmisiä, patsas oli ihan mielenkiintoinen, mutta muuten ei museo paljon jaksanut kiinnostaa.

Kulttuuritarjonnan päälle menimme porukalla syömään miellyttävään ulkoilmaravintolaan. Itse päädyin syömään kananrintaa herkkusieni- ja tryffelikastikkeella, slurps!

Ruokaa odotellessa

Syönnin jälkeen kävin vielä katselemassa jotain pieniä matkamuistoja rautatieaseman läheltä ostoskeskuksesta ja neljän nurkilla nousin Budapestin junaan.

Junassa jututtelin yhden saksalaisen rouvan kanssa, jolla oli mukanaan myös leikkisä kissa. Perillä Budapestissä olin kymmenen ja yhdentoista välillä.

Kroatian kansallisteatteri Marsalkka Titon aukiolla

Huomioita Kroatiasta:

-Kulttuurista tuli mieleen jonkinlainen slaavi-italia.

-Hyvää ruokaa, kuten muuallakin Balkanilla.

-Zagrebin kaupunkikuva oli värikäs ja siisti.

-Hintataso on korkeampi kuin monessa muussa itäisen Euroopan maassa.

-Zagreb oli ihan hauska pieni pääkaupunki ja tuo vajaat pari päivää riitti mainiosti kaupungin näkemiseen pääpiirteittäin.

-Zagrebia mielenkiintoisempi kohde lienee kuitenkin Kroatian rannikko, jonne voisikin suunnistaa esim. ensi kesänä.

-Lähes kaikki puhuvat tai ainakin ymmärtävät englantia.

Yksi Zagrebin kahvilakaduista

Nyt istun jälleen työpaikallani Budapestissä, Oktogon-aukion lähellä, etsin virheitä TINA:sta ja yritän saada ohjekirjaa täsmäämään mahdollisimman hyvin itse ohjelman kanssa. Illalla on luvassa jälleen kolme tuntia unkarin opetusta. Huomenna mahdollisesti muutan vihdoin sinne uuteen kämppään. Nyt takaisin työn ääreen...

Ulkomaanmatka ja kasvisruokailua

Viikko taas on lopuillaan, pieni palkka taskussaan kulkee mies, ei tiedä mihin vaan sen käyttää. Pian jonossa hän on putiikissa valtion, siellä kassiansa harkiten hän täyttää.

Vastoin Jorma Vastamäen laulun ”Juodaan viinaa vaan” hienoa sanomaa, en aio käyttää taskussa olevaa pientä palkkaani juopotteluun. Ajattelin sen sijaan lähteä viikonloppureissulle Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin. Sitä paitsi Unkarissa ei tarvitse mennä valtion putiikkiin täyttämään kassia, täällä on luovuttu vuoden 1980-luvun lopun järjestelmänmuutoksen myötä valtion holhouksesta ja monopolista myös alkoholin myynnin suhteen. Ruokakaupoista saa ostaa viiniä, mutta myös terävämpiä juomia. Viinivalikoimaa on halvoista ja laaduttomista viineistä (varattomille tissuttelijoille), laadukkaisiin ja kalliisiin viineihin ympäri maailman (herkuttelevalle porvaristolle?). Sen takia en oikein jaksa uskoa yhteen Suomessa yleiseen viinien ruokakauppamyynnin vastustajien perusteluun, että valikoima huonontuisi sitä myötä, kun viiniä saisi myydä ruokakaupoissa. Spar-vodka jaksaa herättää lähikaupassa käydessäni aina pienen hymynkareen suupieleeni, milloinkahan jäyhässä Kekkoslovakiassamme nähdään kaupan hyllyllä Pirkka-viinaa? Veikkaan että se olisi jo vähän liian radikaalia ja hurjaa. Toisaalta kyllähän 1970-luvullakin oli kuulema naureskeltu Sleepy Sleepersien julkituomalle täysin absurdilta tuntuneelle iskulauseelle "Kaljaa kioskeihin!".

Hassua on kuitenkin se, että vaikka täällä ei suurta saatanaa, alkoholia, pidetä yhtä tiukan kontrollin alla kuin Suomessa, näkyy yleiskuvassa kuitenkin vähemmän sekopäisinä örveltäviä ihmisiä. Ehkä se onkin juuri se kielletyn hedelmän maku, joka saa Suomalaiset ottamaan liikaa? Ei nyt sillä, että Alkoon meno olisi minulle jotenkin ylipääsemätön ja hirveä vaiva, mutta olisihan se kätevää kauppareissulla napata samalla viinipullo mukaan ostoskärryihin. Hetkinen... Eihän minun pitänyt tässä alkaa alkoholipolitiikasta länkyttämään, vaan viikonlopun suunnitelmistani.

Takaisin matkasuunnitelmiin siis. Zagrebiin pääsee täältä junalla reilussa viidessä tunnissa, suunnittelin että menen sinne lauantai-aamuna ja tulen takaisin Budapestiin sunnuntai-illaksi. En vielä ole lyönyt suunnitelmaa täysin lukkoon, sillä en ole tietoinen junalipun hinnasta. Jos lippu on hulvattoman kallis, lähden ehkä Wieniin tai sitten johonkin ”kotimaan” kohteeseen. Töiden jälkeen suuntaan suoraan itäiselle rautatieasemalle ja otan asiasta selvää.

Viikko on kulunut taas melko lailla omasta edestään. Parina viime päivänä en ole paljon töiden ja unkarin tuntien lisäksi jaksanut tehdä mitään tv:n tuijottelua ja tavallisia kotiaskareita kummempaa. Koska Gáborin kämpässä on kaapeli-tv, saan nauttia useamman kymmenen tv-kanavan ohjelmatarjonnasta.

Toissapäivänä koin mukavan hetken katsellessani ranskalaisia lyhytelokuvia. Huomasin, että jos ne olisivat olleet alkuperäiskielellä, en olisi ymmärtänyt niistä mitään, mutta kiitos unkarilaisen dubbauksen, tajusin suurimman osan henkilöiden jutustelusta. Onnistumisen elämys, siis.

Muuten taas olen joutunut huomaamaan, että sanavarastoni on vielä aika naurettavan pieni. Unkarin tunnille lyhyttäkin tekstiä kääntäessä saa koko ajan olla selaamassa sanakirjaa. Toivottavasti se tämän kurssin myötä vähän kasvaisi.

Kurssin opettaja on muuten ihan loistava! Vaikka opetus on kokonaan unkariksi, hän osaa selittää vaikeammat lauseet meille siten, että ne ymmärtää vähän tyhmempikin. Kotitehtäviksi ollaan tällä saatu monistettuja tekstejä käännettäväksi, jotka ainakin minulle tuottavat aika paljon työtä. Edelleen totean että on vaan ihan hyvä että on haastetta, eipähän lopu tekeminen iltaisin ainakaan.

Töissä sain eilen vihdoin silmieni eteen kääntämäni suomenkielisen version TINA:sta, siitä piirisuunnitteluohjelmasta, jonka takia täällä olen kuluttanut housunpersausta. Olihan se mukava tunne nähdä oman työn kantaneen hedelmää. Tänään jatkan projektia nettisivujen kääntämisellä ja sen jälkeen ohjelman testailulla sekä ohjekirjan tarkastamisella.

Kuulema TINA:n jälkeen minulle on vielä tiedossa pari muutakin ohjelmaa, koska minulla näitä työviikkoja tässä firmassa on jäljellä vielä ihan reilusti.

Koska saan ilmaisen lounaan työpaikalla, ajattelin tällä viikolla kokeilla aiemmin ylenkatsomaani kasvisruokailua. Viime viikolla tilasin tämän viikon syömiseni kasvisruoka- ja vegaaniravintola Édenistä. Vajaan viikon kokeilun jälkeen voin kertoa, että kasvissyönti ei minun mielestäni ihan rehtiä hommaa ole. Ruuat ovat kyllä olleet useimmiten ihan maukkaita, mutta niitä syödessäni on koko ajan mielessäni ollut tunne, että jotain tästä kyllä puuttuu. Where’s the beef? Sitä paitsi ruokailun jälkeen on pian uusi nälkä.

En tiedä sitten, voihan se olla että jotkut pervertikot eivät vaikkapa pidä lihan mausta. Itse olen rehellisen äijästi sitä mieltä, että raavas mies tarvitsee lihaa ruokaansa. Minun puolestani kasvissyöjiä saavat olla ihan rauhassa ne tyypit, jotka haluavat olla trendikkäästi ja kevyesti ”vege” ja kitistä joka paikassa siitä, kuinka vaikeaa löytää syödäkseen kasvisruokavaihtoehtoja. Tietysti uskonnolliset syyt ym. ovat juttu erikseen, mutta itse en aio tehdä vapaaehtoisesti elämästäni yhtään tämän hankalampaa. Olenpahan ainakin kokeillut kasvisruokailun autuutta ja voin nyt reilusti todeta, että se ei ole minun juttuni.

Jaahons, alanpa tästä kääntelemään noita nettisivuja, jotta saan viikon viimeisen työpäivän vedettyä kunniakkaasti loppuun. Reissuraporttia, suuntautuipa viikonloppumatkani nyt sitten minne tahansa, on luvassa ensi viikolla.

Tapahtumatäyteinen viikonloppu Unkarin pääkaupunkiseudulla

Aamutunnelmien lisäksi tässä vielä tiivistelmä viikonlopun ja alkuviikon touhuiluistani.

Perjantaina suuntasin töiden jälkeen yhteen messuhalliin, jossa oli suuret erotiikkamessut. Messuilla oli monenlaista nähtävää ja monesta eri asennosta :-D Mielenkiintoisin anti oli tietysti monenlaiset striptease-esitykset, mutta hallissa oli myös monen eri alan liikkeen esittelykojuja ynnä muuta.

Tapahtuma oli sinänsä ihan hauska ja mielenkiintoinen, mutta suurin osa esiintyjistä oli kieltämättä vähän kulahtaneen näköisiä. Hassua mielestäni tapahtumassa oli myös se, että siinä missä Suomessa vastaavissa tapahtumissa on lähinnä nuorempia poikaporukoita ja likaisia setiä, oli täällä messuja ihmettelemässä myös paljon jopa mummo- ja pappaikäisiä pariskuntia. Ehkä unkarilaiset sitten ovat eroottisempaa tai vähemmän häveliästä kansaa.

Aiemmin päivällä Ildikó lähetti tekstiviestin, jossa hän tahtoi käymään lauantaina hänen kotonaan bileissä Gödöllössä. Koska aiemmin suunnittelemani Szegedin reissu ei toteutunut, bileet olivatkin vallan mainio tekeminen lauantaipäivälle. Myöhemmin Klári otti minuun yhteyttä ja kertoi olevansa myös menossa noihin bileisiin ja tiedusteli, josko haluaisin tulla sinne hänen autonsa kyydissä.

Lauantaina puolen päivän jälkeen kävellä tapsuttelinkin Klárin ja Jocin kämpille. Joci oli reissussa, mutta Klári ja heidän pikkuinen Mark-vauvansa olivat paikalla. Pakkasimme autoon tavaramme sekä Markin ja kaasutimme kohti Gödöllöä. Perillä odottaneet juhlat olivat hiukan erilaiset, mitä olin ymmärtänyt. Odotin jotain kotibile-tyyppistä ratkaisua, mutta olin väärässä, olinkin tullut Hámosin suvun sukukokoukseen. Päivän ehdoton kohokohta ja hienovaraisen hihittelyn aihe oli Laci-pappa, jonka ohjelmanumero oli jaaritella puutarhassa yhdeksänkymmentävuotisesta elämäntaipaleestaan useiden tuntien ajan! Päivä meni puutarhassa jutustellen erinäisten tyyppien kanssa niitä näitä. Illalla Ildikón isä tarjoili meille herkullisia grillin antimia. Oli hauska nähdä Ildikó hänen omalla maaperällään, hauska oli myös jutustella Ilarin kanssa pitkästä aikaa. Kymmenen nurkilla lähdimme Klárin ja uneliaan Markin kanssa takaisin Budapestiin. Jäin kyydistä yhdellä Tonavan silloista ja otin muutaman yökuvan.

"Yöhön Budapestin huumaavaan kauan sitten jäin haaveilemaan Kuinka siltain lyhdyt Tonavaan helminauhaansa heijastikaan..."

Sunnuntaina kävin aluksi kiertelemässä kiinalaisella torilla yhden puolalaisen harjoittelijatytön kanssa. Tällä kertaa tyydyin näyteikkunaostoksiin. Kokeilin yksiä "Puman" kenkiä, mutta materiaali tuntui todella hiostavalta, enkä jaksanut sitten alkaa tinkaamaan kiinalaisen rouvan kanssa niistä sen enempää.

Torin jälkeen tapasin Évan, joka oli vaihtarina Oulussa viime lukukauden, sekä hänen kaverinsa Zsofin, joka myös oli ollut Suomessa vaihdossa. Menimme kahville yhteen paikkaan Moszkva térin viereen joskus viiden maissa. Jutustelimme aluksi unkariksi, sitten kokeilimme vähän suomeakin, loppuilta taas meni kolmannella kotimaisella. Kahvittelun lomassa katselimme valokuvia Suomesta ja kertailimme hauskoja juttuja. Kahvi alkoi janottaa ja tilasimme oluet. Sitten olut alkoi hiukoa ja tilasin sinihomejuustolla täytettyä kalkkunaa. Ruoan kanssa piti ottaa vielä toinen olut. Sitten Évan poikaystävä tuli paikalle ja pitihän siinä hänen kanssaan vielä ottaa ryyppy Unicumia. Lähtiessämme ravintolasta kello olikin kuin huomaamatta lähempänä yhtätoista. Ilta meni todella rattoisasti, eikä rahaakaan mennyt kuitenkaan kuin jotain kymmenisen euroa.

Eilen oli sitten paluu arkeen. Oli ihan hauska aloittaa työviikko pirteänä. Työviikon lisäksi alkoi myös unkarin kurssi, joka vaikuttaisi näin ensi alkuun aika haastavalta. Meitä on noin kymmenen oppilasta minun ryhmässäni, joista kaikki muut asuvat täällä vakituisesti. Taitavimmalta vaikutti yksi puolalainen nainen, joka asuu täällä jo toista vuosikymmentä ja jolla on unkarilainen äijä. Taitaa olla kurssilla vain brassailemassa ;-) Ryhmässä on aika monen ikäistä porukkaa ja monesta maasta, ainakin Ranskasta, Saksasta, Puolasta, Tanskasta, USAsta ja Israelista. Minä taidan olla lukenut kieltä vähiten aikaa ryhmästämme, joten perässä on pysymistä. Kyllä kuitenkin ainakin eilen pysyin suurin piirtein juonessa mukana, joten eiköhän se siitä. Mieluumin vähän liian vaikea kurssi, kuin semmoinen etenemätön ja paikallaanpolkeva. Opettajamme on topakka Ildikó-niminen nuorehko nainen, joka puhuu myös suomea! (Välihuomautus: Alan olla kohta sitä mieltä, että suurin piirtein joka toinen unkarilainen nainen on joko nimeltään Ildikó tai sitten suomenkielentaitoinen, parhaimmillaan molempia yhtä aikaa.)

Kurssin jälkeen kävin vielä yliopistolla vaihtarien tutustumisbileissä, joista löytyikin muutama Oululainen tuttu naama ja paljon tuttuja unkarilaisia omalta vaihtoajaltani. Bileistä menimme vielä Zöld pardoniin, jossa viivyin noin puolille öin.

Hymyilevä arkiaamu

Tämä aamu ei ollut juurikaan tavallisesta arkiaamusta poikkeava, mutta olen tuntenut oloni erityisen hyväntuuliseksi tänään.

Heräilin 20 vaille kahdeksan, torkuin vielä jonkun minuutin ja menin suihkuun. Suihkuteltuani aloin pukeuta ja ihmettelin pukeutumisen puolivälissä eilisen unkarin tunnin tehtäviä hetkisen. Kun kostyymini oli valmis kävin keittiössä toteamassa ettei jääkaapissa ole mitään syötävää, kuten ei yleensä kyllä muutenkaan ole, olenhan harrastanut lähinnä ulkona syömistä, ja lähdin matkaan.

Oven lukkoa ja varmuuslukkoa sulkiessani pyöri mielessäni Baddingin vanha kappale, jossa lauletaan että ”Tän kylän tyttöjä nukutetaan kolmen lukon takaa/Ensin on reikeli, sitten on lukko ja lukon pääl’ on haka.” Itsehän olen poika ja nukun tällä hetkellä vain kahden lukon takana. Tunnen silti oloni turvatuksi. Edellä mainittu kappale oli muuten yksi lapsuusaikan i suuria hittejä, jota kuunneltiin aina isän kanssa Lada Samaralla ajellessamme.

Naapurin mummolle heitin mennessäni hyvän huomenen toivotukset, kävelin ratikkapysäkille ja hyppäsin kuutoseen.

Ratikassa alkoi hiukoa valtavasti ja normaaleista tavoistani poiketen pysähdyinkin jo Blaha Lujza térin metroasemalla, koska nenäni vainusi tuoreita leivonnaisia. Portaat alas käveltyäni löysinkin heti kojun, josta ostin kahvin ja kolme pogácsaa. Aamiaisen kanssa kävelin takaisin ratikkapysäkille. Matkalla moikkasin vastaan tullutta taitavaa eilisen unkarin tunnin pariani, ranskalaista Geraldineä.

Aloitin aamiaiseni jo ratikassa ja viimeistelin sen Andrássy-bulevardin puistonpenkillä katsellen töihin meneviä ihmisiä, bussilla ajelevia turisteja ja kouluihin kiiruhtavia koululaisia.

Vähän yhdeksän jälkeen, maukkaat kahvit ja pogácsat masussani, tulin tänne Designsoftin toimistolle. Kertoilin Petralle eilisillan tekemisistäni ja nyt istun tässä tietokoneen ääressä harkiten työnteon aloittamista.

Olo on edelleen hyväntuulinen ja pirteä. Onneksi aina ei tarvita ihmeitä, että ihminen voi tunteea olonsa onnelliseksi!

Ratikka-asiaa

Budapestissä käymiäni ja kuulemiani keskusteluja on värittänyt viime aikoina hyvin usein järisyttävä uutuus!

Kaupungin halki kulkevaa pienempää kehätietä ajavat vanhat unkarilaiset Ganzin 1960- ja 1970-luvuilla valmistetut nelosen ja kuutosen ratikat, joita käytän päivittäin töihin kulkemiseen, korvataan vähitellen uusilla saksalaisilla Siemens Combino-vaunuilla.

Nyt siirtymäkaudella vanhat ja uudet vaunut näyttäytyvät pysäkeillä usein rinnakkain. Silloin vanhojen ratikoiden vanhanaikaisuus ja hellyyttävä yksinkertaisuus korostuu erityisesti, kun taas uudet vaunut näyttävät vanhojen rinnalla pelottavan suurilta, leveiltä ja futuristisilta keltaisilta jättimadoilta.

Huvittavana piirteenä mainittakoon myös, että näissä uusissa ratikoissa on ilmeisesti koko ajan lipputarkastajat läsnä. Ilmeisesti kallis hankintahinta aiotaan korvata nollatoleranssilla liputta ajon suhteen.

Olen ollut tätä muutosta vastaan, koska vanhat ratikat ovat mielestäni yksi Budapestin nähtävyys ja myöskin kaupungin jonkinlainen symboli. Kuitenkin tässä muutaman koeajokerran jälkeen täytyy myöntää, että työmatka kuluu yllättävän paljon leppoisammin, tasaisemmin ja hiljaisemmin noissa uusissa Siemensin kaupunkikäärmeissä. Vaikka ehkä turistit eivät noihin vanhoihin vaunuihin verrattuna löydäkään näistä uusista samanlaista sympaattista eksotiikkaa, tuovat nämä uudet ratikat kaupungin asukkaiden liikkumiseen huomattavan parannuksen. Ehkä on todettava tässäkin asiassa, että aika aikaa kutakin.

Erään unkarilaisen ratikkaharrastajasivuston mukaan (kaikenlaisille sivustoille sitä eksyykin!) tämän muutoksen seurauksena kaikkein vanhimmat, muun muassa linjoja 19 ja 49 ajavat überhienot, 1950-luvulla rakennetut puupenkkiratikat korvattaisiin seuraavaksi näillä kehätieltä poistuvilla välimallin ratikoilla. Se on kyllä mielestäni kaupungin kasvoille todellinen menetys.

Siis nyt jos koskaan kannattaa nostalgikon matkustaa Budapestiin kokemaan 1950-luvun tunnelmaa ratikoissa, joiden seinät ja penkit ovat puuta, joiden sisävalaistus vilkkuu hetkittäin kuin diskossa, joiden vaunut hytkyvät hervottomasti jo pienessäkin vauhdissa ja joiden ovien sulkeutumisesta varoittava summeri muistuttaa tuomiopäivän pasuunaa!

Loppuun lainaan Ultra Bran Helsinki-nimisen kappaleen sanoituksia, jotka kuvaavat mielestäni yllättävän hyvin, jopa Helsinkiä paremmin myös Budapestiä:

Ennen Mannerheimintietä ajoi viitonen
Silloin ilma oli enemmän lyijypitoinen

Nyt Mannerheimintiellä on varikko
Jossa varastoidaan vanhoja vaunuja
Uudet vaunut Italiasta tuodaan
Niihin minä lähden mukaan

Kaupunki on muuttunut mutta
Ei järin paljon
Muistamme sen värin
Joka oli harmaampi
Silloin ei
Ollut yhtään eurooppalaista vaateliikettä
Olutta oli vain ruokailijoille
Koko paikka muistutti Neuvostoliittoa

Viikonloppu Serbiassa

Otin viime perjantain töistä vapaaksi, koska minulla oli muutamia asioita hoidettavana ja halusin päästä reissun päälle päiväjunalla. Mirjana laittoi minulle sähköpostia aiemmin samalla viikolla ja tahtoi minua Nemanjan synttäribileisiin lauantai-illaksi Novi Sadiin. Kutsu tuli loistavaan aikaan, sillä olin muutenkin suunnitellut matkustavani viikonloppuna.

Aamupäivästä kävin Debrecenin kesäyliopiston Budapestin toimipisteessä kyselemässä kielikursseista. Sieltä yllätyksekseni löytyi sopiva kurssi, joka alkaa 11. päivä kuluvaa kuuta. Tuleva opettajani on vieläpä suomenkielentaitoinen! Tiedossa on siis kymmenen viikkoa unkarin kielen opiskelua 2*3 tuntia viikossa

Kielikurssiasioiden jälkeen tulin kämpille, vilkaisin kelloa ja huomasin että suhteellisen aikaisesta herätyksestä huolimatta minulla alkoi olla melkoinen kiire. Pakkasin hätäisesti jotain vaateita, passin, lompakon ja kännykän reppuun ja lähdin kiiruhtamaan kohti rautatieasemaa. Lippukassojen kanssa tuli vähän sekoiltua, jonotin aluksi (väärän neuvon saatuani!) kassalla, josta saikin vain kotimaan lippuja. Lopulta kuitenkin sain kuin sainkin lipun Novi Sadin junaan ja aikaakin ennen junan lähtöä jäi ruhtinaalliset viisi minuuttia. Tässä vaiheessa haluankin varoittaa kaikkia Budapestistä ulkomaille junalla halajavia: varatkaa runsaasti aikaa lipun ostamiseen, ulkomaan lippukassoja on yleensä jostain syystä auki vain kaksi kerrallaan ja palvelu on todella hidasta. Tuntuisi että tuonkaan asian parantamiseksi ei vaadittaisi kovinkaan kummoisia ponnistuksia, mutta ehkäpä unkarilaiset nauttivat jonottelusta ja siitä, että ulkomaan liput kirjoitetaan käsin ja että niihin pitää lyödä hirveä määrä leimoja (Neuvostoliittolainen perinne).

Juna tärähti liikkeelle joskus puoli kahden jälkeen. Hypättyäni junaan juttelin hauskan rastapäisen Éva-nimisen tytön kanssa, joka oli Serbian unkarilainen. Matkan kuluessa tutustuin myös pariin hänen kaveriinsa, joista toinen aikoi pitää jossain vaiheessa isommat tuparit ja kutsui minutkin mukaan bileisiin. Jututin myös yhtä itävaltalaista motoristi-äijää, joka oli menossa kesäloman viettoon Etelä-Unkariin. Yleisesti ottaen junamatka Serbiaan meni melko lailla vanhasta muistista ja lähinnä odotellessa perille pääsyä.

Serbian puolella soitin Mirjanalle, joka lupasikin järjestää minulle kyydin asemalta. Heti Novi Sadin asemalaiturilla tapasinkin iloisesti nimeäni huhuilevat Mirjanan ja Nemanjan. Kuulumisten vaihdon ja serbialaisen pusuttelun (kolme poskisuudelmaa, koskee sekä miehiä että naisia) jälkeen lähdimme Nemanjan kotiin. Jutustelimme lisää kuluneen vuoden pääkohdista, sekä söimme Nemanjan äidin tekemää herkullista illallista. Nemanjan kaunis sisko Nevena soitti minulle levyä, jossa hän lauloi sekä näytti minulle myös pari pätkää, missä hän esiintyi Serbian tv:ssä. Uskonkin, että hänestä tulee vielä kunnon serbi-stara, ihan ylpeä olen hänen puolestaan!

Illalla veimme Nevenan taksiasemalle ja lähdimme itse istuskelemaan Frida-nimiseen kahvilaan.

Lauantaina Mirjana lähti lukemaan sähkömittareita (kesätyö) ja me lähdimme Nemanjan kanssa miehekkäästi shoppailemaan. Kiertelimme kaupungilla etsien minulle Serbia-aiheista paitaa, välillä huitaisin välipalaksi herkullisen Banja Lukan tyyliin kokatun cevap-annoksen ja matka jatkui taas. Paita löytyi hämärän torin perimmäisestä nurkasta, mutta etsintä kannatti, paita on todella komea!

Iltapäivällä palasimme kotiin ja aloimme järjestellä kämppää Nemanjan synttäribileitä varten. Välillä Nemanjan mummo tuli käymään alakerrasta huolehtimaan, etteivät tarjottavat nyt vaan loppuisi kesken. Huolehtimisen lisäksi hän kantoi yläkertaan vielä keksejä ja leipomansa täytekakun. Kohta Mirjanakin tuli paikalle kokkailemaan synttärieväitä nälkäiselle vierasjoukolle.

Illalla tupaan tulikin ihan mukavasti synttärivieraita, jotka aluksi hieman ujostelivat englannin puhumista ja omituista suomalaisvierasta, mutta hieman rakijaa sekä Lav- ja Jelen-olutta nautittuaan tyypit innostuivat vuorollaan kyselemään kaikenlaista hassua Suomesta. Toisin kuten Unkarissa, Serbiassa lähes kaikki tuntuvat puhuvan myös englantia, joten serbialainen kielimuuri ei ollut esteenä. Heidän mielenkiintoaan Suomea kohtaan lisäsi erityisesti se, että lähes kaikki Nemanjan kaveritkin tuntuivat olevan kovia suomalaisen metallimusiikin ystäviä!

Ilta meni mukavasti syödessä, juodessa ja rupatellessa. Itseltäni veto loppui joskus kahden maissa, jolloin menin nukkumaan. Innokkaimmat tyypit olivat kuulema jaksaneet bilettää aamukuuteen.

Sunnuntaina heräsin Nemanjan äidin, Sonjan, ja Nevenan keittiöstä kuuluneeseen juoruiluun ja kikatteluun. Nemanja ja Mirjanakin palasivat hetken päästä elävien kirjoihin. Koska kello oli jo yli puolen päivän, Nemanjan mutsi alkoikin kohta tarjoilla meille lounasta, joka oli alkuruoaksi kanakeittoa ja pääruoaksi ilmeisen perinteistä hapankaalipataa ja kanaa. Ruoka oli herkullista ja ylensyönti aiheuttikin loppupäivästä minulle vatsanväänteitä.

Ruoan jälkeen lähdimme käveleskelemään Petrovaradinin linnoitukselle Mirjanan kanssa. Nemanja lähti puolestaan lukemaan Mirjanalta tarkastamatta jääneet sähkömittarit. Linnoituksessa oli maisemien lisäksi myös taidenäyttelyitä ynnä muuta nähtävää. Lopuksi istahdimme yhteen linnoituksen kahviloista katselemaan auringonlaskua, jutustelemaan ja hörppimään kokista. Kohta Nemanjakin tuli paikalle ja lähdmme taas hänen kotiinsa. Hetken aikaa siinä vielä istuttiin iltaa, juotiin sumpit ja tulikin taas aika lähteä kohti Budapestiä.

Ennen rajaa tuli taas hassu kotiinpaluun tunne, kun junassa alkoi taas kuulua mukavan tuttua unkarin kielen länkytystä. Tällä kertaa rajalla passeja syynäiltiin, väänneltiin, läpivalaistiin ja käänneltiin ties kuinka kauan. Pidinkin siinä passien kääntelyn lomassa ruokatauon ja söin matkaevääksi ostamani tuhdin burekin. Junamatka oli hiukan rasittava, kuten yleensäkin yöjunamatkat ilman makuupaikkaa. Sain kuitenkin ilmeisesti torkuttua loppumatkasta jonkin verran, sillä olimme Budapestin rautatieasemalla yllättävän nopeasti. Budapestissä olikin sitten jo kuin olisi ollut kotonaan. Kun pääsin kämpille, kello oli melkein kuusi, otin parin tunnin torkut ja lähdin töihin Maanantaina työtehoni ei koko päivänä tainnut juuri hipoa huippuarvoaan.

Oli kyllä mukava nähdä pitkästä aikaa noita serbikavereita ja viikonloppu oli kaikin puolin oikein onnistunut. Olisin mielelläni jäänyt vielä pidemmäksikin aikaa tuonne kyläilemään, mutta velvollisuus kutsuu. Täytyy kyllä vielä loppuun todeta, että olen kyllä tosi onnellinen että minulla on tuollaisia ystäviä kuin Mirjana ja Nemanja. Toivottavasti he pääsevät joskus Suomeen vastavierailulle. Myöskin Nemanjan perheelle olen suuressa kiitollisuudenvelassa yösijan ja loistavan ylläpidon tarjoamisesta! Voi olla, että tässä tulee vielä käytyä tuolla Serbian puolella, ennen kuin lähtee takaisin Suomeen. Ei vaan passaa suunnitella liikoja, silloin se pian jää toteutumatta. Laitetaanpa loppuun vielä kuva Novi Sadin komeasta kaupungintalosta, joka edustaa tyyliltään, kuten Novi Sadin muukin keskusta, keisarillis-kuninkaallista Itävalta-Unkaria.