Talvi tulee tänne etelämpäänkin

Lauantaina pidimme loistavat kansainväliset bileet Annan luona. Paikalla oli lisäkseni porukkaa ainakin Unkarista, Puolasta, Brasiliasta, Kroatiasta ja Itävallasta.

Leo kaataa maistiaisia kuohuviinistä juhla-aterian päätteeksi

Aluksi Anna teki meille kaikenlaisia Unkarilaisia herkkuja, sitten siirryimme nauttimaan juomapuolesta ja juttelemaan mukavia.

Porukka hieman hajosi, kun brasilialaiset pojat lähtivät katsomaan jotain tanssiesitystä, jossa oli alaston brasilialaisnainen tanssimassa. Minä ja suurin osa muista tyypeistä lähdimme vielä jatkamaan Old Man’s Music Pubiin, jossa oltiinkin sitten aika myöhään bilettämässä.

Bileporukkaa Polski-Fiatin ympärillä

Sunnuntaina lievitin koti-ikävääni ja lähdin vierailulle naapurissa olevaan Ikean tavarataloon. Vaikkei nyt ihan rehdin suomalaista, niin sentään naapurimaan juttuja. Söin Ikeassa lounaan, lihapullia ruskealla kastikkeella ja puolukkahillolla. Tuli vain enemmän koti-ikävä, tai lähinnä ikävä kotimaisia huippuja ruokia. Väheksymättä mitenkään Unkarin pöperöitä, kunnon suomalainen kotiruoka raikkaine salaatteineen tekisi nyt ihan hyvää!

Sunnuntaina kaupunkiin tuli myös aidosti syksy. Vettä sateli, tuuli puhalteli ja puut pudottelivat lehtiään. Kävin illalla kahvittelemassa ja tekemässä unkarin läksyjä Oopperan lähellä suosikkikahvilassani Mûvészissä. Matkalla kahville ja sieltä pois oli kaupunki kauneimmillaan pitkiin aikoihin märän asfaltin heijastellessa Andrassy-kadun neonmainosten valoja pudonneiden keltaisten lehtien peitteen välistä.

Tuo syksyinen sadepäivä on muuttunut ankeammaksi koleudeksi tässä alkuviikosta. Aurinko paistelee yhä, mutta lämmintä on tällä hetkellä vain seitsemän astetta. Eipä silti, sain sunnuntaina kotijoukkojen lähettämiä kuvia Raahesta, jossa näytti olevan maassa jo paksu kerros lunta.

Talviseksi kääntyvän kelin johdosta kävin kenkäostoksillakin tuossa menneellä viikolla ja löysin itselleni komeat pitkävartiset maihinnoususaappaat, jotka oli vielä tehty täällä Unkarissa. Täydellinen matkamuisto yhdistettynä koko talven ankaraan käyttöön. Aamuaurinkokin näyttää jotenkin talviselta, kuten esimerkiksi tässä aamulla kuvaamassani valokuvassa. Huomaa, kuinka komeasti Trabantin ja tuon keltaisen talon väritys sointuvat yhteen :-)

Huomenna täällä on pyhäinmiestenpäivä, mikä tarkoittaa mukavaa ylimääräistä vapaapäivää töistä. Tänään töiden jälkeen ajattelin käydä Duna Plaza-ostarilla ihan vain huvin vuoksi, kun siellä ei ole aiemmin vielä tullut käytyä.

Perjantaiperspektiivi

Päivi lähti kotiin aamupäivästä ja tällä hetkellä edessäni on vielä puolikas työpäivä ennen viikonloppua.

Eilen sain ystävältäni Melindalta pienen toimeksiannon. Hän työskentelee eräässä Budapestin hostelleista ja kävi ilmi, että hostelli tarvitsisi kotisivuilleen suomenkielisen osuuden. Tekaisin sivun eilen iltapäivällä ja tänään saan sitten käydä kuittaamassa pienen tukun forintteja hostellin toimistosta. Pitäisiköhän alkaa laajentamaan bisneksiä?

Ajattelin viettää tämänkin viikonlopun ihan vain täällä Budapestissä ja rentoutua. Talvivaatteitakin pitäisi käydä ehkä vähän katselemassa, vaikkei täällä vielä niin kovin talvista olekaan, tälläkin hetkellä yli 15 astetta lämmintä.

Eilen Gábor teki meille unkarilaisia palacsintoja, eli lättyjä. Aluksi oli tarjolla kinkulla ja juustolla täytettyjä versioita, jälkiruuaksi söimme sitten samoja lättyjä, mutta transsilvanialaisen mustikkahillon ym. herkkujen kanssa. Joimme myös Évalta lahjaksi saamani viinipullon, joka oli valkoviiniksi aika maukasta. Pitänee alkaa suosimaan Tolcsvan alueen valkoviinejä.

Unkarin tunnille tuli uusi tyttö tällä viikolla. Tai ei ehkä niin kovin tyttö, hän kertoi syntyneensä 1950-luvun alussa täällä Unkarissa, mutta hänen perheensä joutui pakenemaan maasta vuoden 1956 kansannousun jälkeen. Sen jälkeen hän oli asunut Australiassa viime vuoteen asti, jolloin oli sitten palannut tänne kotimaahansa. Jututin häntä tunnin jälkeen vähän ja hän pahoitteli syvästi mellakoinniksi äitynyttä kansannousun vuosipäivää, josta on ollut paljon keskustelua myös tiedotusvälineissä. Usein kuultu pahoittelu täällä on se, että nykypäivän Unkari ei edes tuona tärkeänä päivänä pystynyt juhlimaan yhtenä kansana ilman politisointia.

Toinen paheksuntaa herättänyt aihe on poliisin aiempaa brutaalimpi toiminta viime mielenosoituksessa, josta on ollut myöskin paljon juttua mediassa.

Viitaten aiempaan kirjoitukseeni, olen joutunut jälleen tällä viikolla poikkeamaan rehdiltä macholinjaltani ja syönyt viikon verran kasvisruokaa. Sen liharuokafirman pöperöt alkoivat maistua liian kyllästyttävän samanlaisilta, että oli pakko hommata ruokavalioon jotain vaihtelua. Tällä viikolla perverssein ruoka oli ehdottomasti herkullisten grillattujen vihannesten seurana ollut kasvisnakki! Muuten kasvisruoka on maistunut tällä kertaa ihan hyvin. Siltikään en ole vielä löytänyt kasvissyönnin syvintä olemusta ja hienoutta.

Olipa ruokapitoinen kirjoitus. Ruoka on kuitenkin tärkeä asia, saa kait siitäkin kirjoittaa välillä vähän runsaammasti. Koska mitään erikoisempaa ei nyt pyöri mielessäni, taidan lopettaa kirjoittelun tältä erää ja toivotan hyvää viikonloppua kaikille!

Turvattu tulevaisuus lapsille

Divarissa Nyugati pályaudvarin alikulussa oli loistavia vanhoja julisteita! Ostinkin seuraavanlaisen vanhan puoluejulisteen:


Suomeksi teksti kuuluu suurin piirtein "Meidän tulevaisuutemme puolesta taistelee MKP - Unkarin kommunistinen puolue".

Pitääpä käydä joku päivä kyttäämässä lisää komeita sisustuselementtejä!

Táncolj Feri, búcsú buli! - Kansannousua nyt ja 50 vuotta sitten

Isä ja Jaakko lähtivät kotiin perjantaina, tosin Finnairin lakon takia hieman myöhässä. Samalla reissulla kun saattelin heidät kotiin, otin vastaan Päivin. Viikonloppuna käytiin katselemassa nähtävyyksiä ja katselemassa kaupunkia yleisesti.
Tänään on sitten se kauan odotettu kansannousun 50-vuotisjuhlapäivä. Aamupäivästä lähdimme katsomaan juhlallisuuksia parlamentille, mutta koko parlamentin edusta ja lähikadut olivat täysin mellakkapoliisien eristämiä. Myöhemmin luin unkarilaiselta index-nettisivustolta, että myös mediaa oli päästetty paikalle aika rajoitetusti, ilmeisesti hallituksen vastaisen ohjelman määrä on pyritty minimoimaan.
Siinä yhdessä risteyksessä poliisien määrää ihmetellessämme, poliisit päättivät purkaa yllättäen tielle rakennetun aidan ja tyhjentää kadun. Poliisit muodostivat aidan tilalle ketjun ja tässä muodostelmassa he alkoivat kävellä kohti meitä töllistlelijöitä.

Poliisit valmistautuvat kadun tyhjennykseen

Tästä poliisien toiminnasta suivaantuneena pari vanhempaa unkarilaisrouvaa alkoikin äänekkäästi sättiä keskenään pääministeriä ja hallituksen touhuja kaikilla tietämilläni unkarilaisilla haukkumasanoilla, taisinpa oppia joitain uusiakin.
Tässä vaiheessa kävi aika tavalla selväksi, että hallitus halusi juhlia keskenään korkea-arvoisten vieraidensa kanssa, ilman että kansa pääsisi juhlallisuuksia häiritsemään. Mieleen tuli mm. Good Bye Lenin-elokuvan alussa kuvattu DDR:n 40-vuotisjuhla... Hallitus ilmeisesti on ymmärtänyt tilanteen olevan edelleen aika tukalan, ja kaikenlainen häiriö pyritään minimoimaan kaikilla keinoilla. Palasimme kämpille ja katselimme juhlallisuuksia tv:stä, näkyihän tuo meidän Tarjakin olevan siellä juhlavieraiden joukossa.
Koska hallituksen juhliin ei ollut asiaa, päätimme lähteä katsomaan opposition juhlallisuuksia Astoria-aukiolle.
Aukiolle olikin kokoontunut valtaisa väkijoukko lippuineen ja muine oheistarvikkeineen. Tulimme paikalle noin puoli viiden maissa ja jo silloin väkijoukossa kuului puhetta kyynelkaasusta.
Kuuntelimme jonkin Fideszin edustajan puhetta (en tosin ymmärtänyt juuri mitään) ja ihmettelimme väenpaljoutta.

Väenpaljoutta Astorialla

Vähän ajan päästä tapasimme Gáborin kanssa ja lähdimme pois tapahtumapaikalta kahvikupposen ääreen. Vaihdoimme siinä kuulumisia ja jatkoimme Päivin kanssa vielä päivälliselle kiinalaiseen ravintolaan. Ravintolasta poistuessamme oli selvää, että jotain oli alkanut tapahtua, sillä poliisiautoja ja ambulansseja ajoi kehätietä jatkuvalla syötöllä.
Tulimme suoraan tänne kämpille, metrossa kaikki puhuivat poliiseista ja kyynelkaasusta.

Taustalla panssarivaunu, joka kaapattiin myöhemmin

Tässä parin tunnin ajan olen katsellut tapahtumia Hír tv:tä (opposition propagandakanava), joka näyttää mielenosoituksen tapahtumia suorana. Olen myös seuraillut tilanteen kehittymisestä Internetistä. Valtion tv-kanavat (lausu: sosialistihallituksen tv-kanavat) eivät ole vielä näyttäneet kuvaa mellakasta, vaan näyttävät lähinnä tyhjänpäiväistä draamaa. Kohta pitäisi vuorossa olla kuitenkin ylimääräinen uutislähetys myös valtion kanavilla.

Tähän mennessä:
-Poliisi on pyrkinyt hajottamaan mielenosoitusta kyynelkaasun, vesitykkien ja kumiluotien avulla
-Mielenosoittajat saivat käynnistettyä ja kaapattua vanhan T-34-panssarivaunun, joka oli näytteillä Erzsébet-aukiolla. Tällä he sitten ajelivat päin poliisiketjua. Huhu kertoo, että ”puikoissa” olisi ollut joku vuoden 1956 veteraani
-Poliisi on apostolinkyydin lisäksi liikkeellä myös hevosilla ja vesitykkiautoilla
-Kansalaiset ovat valittaneet, että poliisin toiminta olisi ollut vähän turhan brutaalia
-Kadut näyttävät savuisilta runsaan kyynelkaasun käytön takia
-Hoitoa vaatineita loukkaantumisia on ollut 35 kappaletta
-Poliiseja saapuu jatkuvasti lisää paikalle busseilla, ilmeisesti apujoukkoja tulee Budapestiin muistakin kaupungeista.

Jatkan raportoimista, jos tilanteeseen tulee radikaaleja muutoksia.

Korttipakka

Tämä on vanha tositarina. Kerran Unkarissa tapahtui näin: Oli oltu alkuviikko pitkällä työmarssilla ja Antti oli tullut pieneen Debrecenin kaupunkiin. Seuraava päivä oli lauantai ja Gergő komensi Antin parvekkeelleensa grillaamaan. Kun Ildikó sai grillin päälle, ne, joilla oli kinkkua, ottivat sen esiin ja laittoivat sen grillille.

Mutta Antilla ei ollut muuta kuin unkarilainen korttipakka ja sen hän levitti eteensä parvekkeen pöydälle. Gergő huomasi kortit ja sanoi: "Työmies, nyt pelaamaan kuuttakymmentäkuutta!"

Johdannon jälkeen kiitän Tapio Rautavaaraa inspiroinnista ja siirryn asiaan. Viikonloppuna olin siis Debrecenissä ja vastoin viime kirjoitukseni jaloa suunnitelmaa, en tullut takaisin lauantaina, vaan vasta eilen (sunnuntaina) ja akut jäivät lataamatta.

Lähdin kohti Debreceniä perjantaina suoraan töistä, ja perillä olin joskus ennen yhdeksää illalla. Ildikó, Gergő ja Ildikón opiskelukaveri Márcsi olivat minua vastassa asemalla.

Illalla söimme Ildikón tekemää mainiota ankkaa, maistelimme pálinkaa ja jutustelimme niitä näitä.

Lauantaina oli aika laiska päivä, katselimme Trainspotting-leffan, jonka olen nähnyt varmaan miljoona kertaa, mutta se jaksaa aina vaan olla yhtä hyvä. Aamupäivästä harrastimme naapurikyttäystä parvekkeelta ja kuunntelimme kahden vanhan rouvan keskustelua ja paheksuntaa pihalla. Mummelit kävivät läpi sopivat nukkumaanmenoajat, sopivat äänenvoimakkuudet radiota kuunnellessa ym. He myös paheksuivat runsaasti, etteivät nuoret ole lähteneet enemmän osoittamaan mieltänsä sosialistihallitusta vastaan. Paras repliikki oli "Nykyajan nuoret ovat ne vain pysyvät kotona silloin kun pitäisi mennä osoittamaan mieltänsä! Miksi nuoret pysyvät kotona eivätkä lähde kaduille kuin 1956? He ovat joko patalaiskoja tai verisuisia kommunisteja!" Kuinka herkullinen ilmaisu!

Grillailimme kinkkua parvekkeella ja illalla lähdimme käymään yöelämässä. Ennen grillausta huomasin kirjahyllyssä omituisen ja kiehtovan korttipakan. Unkarilaisilla on oma 32-korttinen pakka ja sillä pelattavat omat pelinsä. Gergő ja Ildikó opettivatkin minulle kuinka pelataan kuuttakymmentäkuutta ja zsíriä, joka suomentuisi ehkä parhaimmin ihraksi.

Kävimme Kikötő- ja Ibolya-baareissa, joissa lätkimme korttia suurin piirtein koko illan. Ibolyassa jututimme vähän aikaa paria mustalaispoikaa, jotka osoittautuivat ihan symppiksiksi.

Sunnuntaina tuli nukuttua aika pitkään, me miehet katselimme frendejä DVD:ltä, kun taas Ildikó laittoi samaan aikaan loistavaa sunnuntaipäivän lounasta. Lounaaksi oli tarjolla maukas alkukeitto, leivitettyä ankkaa ja ranskalaisia perunoita. Sanoinkin Gergőlle, että on se vaan mainiosti kokkaavan naisen löytänyt itselleen!

Joskus ennen neljää lähdettiin sitten kohti juna-asemaa. Aseman yhdestä pikkupuodista etsimme minulle oman pakan unkarilaisia pelikortteja. Gergő ja Ildikó lähtivät kohti uusia haasteita ja minä jäin odottamaan junaa. Koska junan lähtöön oli aikaa sopivasti, kävin aseman baarissa nauttimassa kahvin ja pienen fröccsin, joka tarkoittaa valkoviiniä soodavedellä. Tuo fröccs oli muuten todella edullinen, 40 forinttia eli alle 15 senttiä!

Perillä Budapestissä olin seitsemän jälkeen. Illalla en oikein saanut hyvin unen päästä kiinni ja nyt on vähän nuutunut olo. Ehkäpä se viikko tästä jälleen käynnistyy. Viikonloppu oli kyllä kerrassaan loistava, Gergő ja Ildikó ovat kyllä huipputyyppejä ja mainio isäntäpariskunta!

Huomenna isä ja Jaakko tulevat tänne, ehkäpä illalla otamme muutaman matsin zsíriä :-)

Vierailuja ja vierailijoita

Pääsipäs viime kirjoituksesta vierähtämään aikaa. Siispä suoraan asiaan!

Viime lauantaina jyräytin junalla sinne Debreceniin, jossa asemalla minua olivat vastassa vanhat Suomi-tuttuni Edina ja Linda. Aluksi kahvittelimme Debrecenin kauniin pääkadun varrella, myös Edinan systeri Niki liittyi silloin seuraamme. Kahvittelun jälkeen kävelimme keskustassa ja katselimme vähän paikallisia nähtävyyksiä. Keskuskatu olikin oikein komea. Barbi-ratikalla ajelimme Edinan ja Nikin kanssa vielä katsomaan yliopistoa ja sitten menimme tyttöjen kämpälle. Iltapäivä menikin siinä sitten syödessä ja höpötellessä joutavia.

Nagytemplom, Debrecen

Illalla minä, kolme edellämainittua ja yksi Edinan kaveri, Éva, kokoonnuimme ensin sellaiseen viinikellariin ja sen jälkeen Retro-nimiseen yökerhoon, jossa bilettelimme antaumuksella. Oli vaan vähän häröä olla unkarinkielisen tyttöporukan kanssa liikenteessä, välillä tuntui että jutuista ei ymmärtänyt mitään. Miehet ovat marsista ja naiset venuksesta... Ei sentään, vaan ennemminkin ymmärtämystä vaikeutti kielimuuri, jouduin tappiokseni taas huomaamaan, että ei tuota kieltä kuitenkaan vielä niin kauhean paljoa osaa.

Tanssivat tytöt: Niki, Éva, Edina, Linda

Sunnuntaina heräilimme pikku hiljaa ja lähdimme plázalle (ostoskeskukseen) syömään jäätelöä ja katselemaan meininkiä. Tytöt tekivät samalla ruokaostokset ja minä huomasin ruokakaupan hyllyllä herkullisen näköistä pászka-merkkistä näkkäriä. Otin huomioon, että unkarin sz ääntyy samalla tavalla kuin kotoisa ässämme, enkä uskaltanut ostaa leipää, kun en ollut täysin varma sen valmistusaineista...

Maistuisiko herralle pászka?

Edinan ja Lindan kanssa kävimme vielä pizzalla, joka ei kyllä pärjännyt vertailussa Pizza boy-ravintolan tuotoksille. Eipähän tarvinnut nälissään lähteä junaan.

Sunnuntai-iltana olin sitten taas kotona Budapestissä. Debrecenin reissu oli hyvä, pääsi tutustumaan taas yhteen unkarilaiseen kaupunkiin pintaa syvemmältä paikallisten opastuksella. Kielen osaamattomuus alkoi välillä vähän hajottaa, mutta toisaalta myös inspiroimaan yhä kovempaan opiskeluun. Debrecen oli ihan hauska paikka ja varsinkin pääkatu ja yliopisto ovat tosi komeita. Toisaalta kaupungissa oli myös tosi paljon masentavan näköisiä harmaita elementtikerrostaloja.

Maanantain pyysin edellisellä viikolla vapaaksi töistä ja olikin aika luksusta nukkua muutama tunti normaalia pidempään. Aamusta kävin Deák térin huipussa kamerakaupassa, josta tällä kertaa lähti mukaan Kiev 4-merkkinen kamera ja 2 Tsekkoslovakialaista kristallilasista valokuvakehystä, jotka painavat kuin synti ollakseen niin pieniä kapistuksia.

Kamerakaupoilta lähdinkin kohti lentokenttää ottamaan vastaan Reettaa ja Katria. Tytöt tulivat, vietiin kamppeet minun kämpälleni ja lähdettiin tutustumaan kaupunkiin.

Viikon aikana tytöt kiertelivät päivisin katselemassa nähtävyyksiä ja tuhlaamassa rahojaan unkarilaisiin erikoisuuksiin, minun paiskiessani töitä. Töiden jälkeen me yleensä tavattiin jossain kaupungilla ja kävimme tutustumassa erilaisiin nähtävyyksiin, ruokiin ja juomiin. Oli ihan hauskaa toimia turistioppaana ja välillä vähän tulkkinakin ja tytöilläkin tuntui olevan hauska reissu. Tai eihän sitä vielä tiedä, että miten tässä käy. Samalla kun lähdin töihin tänään, tytöt lähtivät kämpältäni ja ovat ilmeisesti näihin aikoihin suuntaamassa kohti lentokenttää, aikaa vastoinkäymisille on vielä runsaasti!

Antti ja Anonymous, molemmilla yhtä tuima ilme

Eilen sen jälkeen kun olimme räpsineet tarpeeksi kuvia itsestämme tuon Anonymous-patsaan kanssa, bongasimme erittäin fiksun saksanpaimenkoiran. Sessellä tuli lenkkeillessä jano, joten se meni omatoimisesti hörppäämään vettä ihmisten juoma-automaatista ja vielä osasi samalla poseerata minulle komeasti silmät kiiluen!

Janoinen sessu

Tänään lähden taas käymään Debrecenissä, menen tällä kertaa Gergőn, joka opetti meille unkaria keväällä yliopistossa, ja tyttöystävänsä Ildikón luokse kyläilemään. Ajattelin tulla takaisin jo lauantai-illaksi, sillä sunnuntaina olisi kiva vain latailla vähän akkuja täällä Budapestissä.

Isä ja Jaakko tulevatkin sitten ensi viikolla, joten lokakuun loppupuolella minulla on täällä ihan mukavasti suomalaisia tukijoukkoja!

Viikkotiedote osa 453

Jaahons, se olisi niin kuin torstaipäivä ja tuntuu jo että viikonloppu on käsillä.
Eilen aloin illalla miettiä, että olen oikeastaan ollut ihan tosi kiireinen täällä. Koska viikonloput olen pyrkinyt reissaamaan ja viikolla puolestaan maanantaisin ja keskiviikkoisin olen menossa iltayhdeksään asti unkarin tuntien takia, jää sellaiseksi määrittelemättömäksi vapaa-ajaksi ainoastaan tiistai- ja torstai-illat kello viiden jälkeen. Se on oikeastaan ihan mukavaa, sillä Oulussa saa sitten ihan tarpeeksi hajoilla kämpillä mähöttämiseen, mutta välillä tuntuu ettei ehdi tehdä mitään mitä olisi suunnitellut.
Tiistaina IAESTE:n Anna laittoi sähköpostia, että voisi järjestää meille harjoittelijoille kävelykierroksen Budapestissä. Vaikka täällä paikat tunnenkin jo suhteellisen hyvin, ajattelin että olisi mukava mennä moikkaamaan muita ulkomaalaisia, koska en heistä vähään aikaan ollut kuullut mitään. Kierros olikin ihan hauska, oikeastaan se ei ollut mitenkään kauhean organisoitu juttu, haahuiltiin vaan ympäri pitäjää ja höpöteltiin keskenämme. Linda-niminen unkarilaistyttö, joka on myös ollut IAESTE:n touhuissa mukana, kertoi alkaneensa opiskella suomea ja kertoi myös, että haluaisi tulla Suomeen opiskelemaan jatkotutkintoa. Annoin hänelle Oululaisen unkarilaisystäväni Ildikón yhteystiedot, koska ajattelin että hän ehkä avuliaana ja unkarilaisena ihmisenä voi olla paras tyyppi kertomaan Suomen touhuista Lindalle. Ethän suutu, Ildi, kun hommasin sinulle vähän tekemistä ;-)

Minä ja muut ulkomaiset harjoittelijat Tonavan rannalla

Eilen olin taas töiden päälle unkarin tunnilla. Yritin tunnin jälkeen saada opettajaani puhumaan kanssani suomea, koska hänellä kerran suomen opettajan pätevyyskin on. Opettaja (joka hänkin on Ildikó) kuitenkin vain ujosteli ja vastaili suomenkielisiin kysymyksiini unkariksi. Yritin rohkaista, että tankeroinhan minäkin hänelle kahtena iltana viikossa varmasti huonoilla unkarin taidoillani, mutta sekään ei auttanut. Joku päivä vielä huijaan hänet puhumaan suomea.
Unkarin tunnille tuli eilen myös uusi oppilas, joka vaikutti oikein mukavalta. Hän tosin oli saksalainen, joten täytyy vielä vähän aikaa haistella että onko hän perussakemanni vai oikeasti hyvä tyyppi. Se toinen tunnilla oleva saksalainen, Jürgen, vaikuttaa myös ihan symppikseltä.
Perussaksalaista asennevammaisuutta muuten kuvaa oivallisesti viime viikolla yhden sakemannin kanssa käymäni keskustelu. Puhelin niitä näitä tämän saksalaispojan kanssa ja välillä puhuin puhelimessa muutaman lauseen unkariksi. Tähän sakemanni: "Puhutko tosiaan unkaria?" Antti: "Kyllä puhun vähän, ja yritän kovasti opiskella lisää." Sakemanni:"Haluat siis todella opetella äidinkielesi lisäksi toisen hyödyttömän kielen?"
Teki mieli näpäyttää, että olen todella pahoillani että en kuulu teidän Herrenvolkiinne, mistä lähtee seuraava bussi Auschwitziin? Tyydyin kuitenkin vain selvittämään että oikeasti pidän tästä maasta ja kielestä. Onneksi muutamat saksalaiset kaverini ovat osoittaneet minulle, että kaikki saksalaiset eivät ole tyypillisiä saksalaisia. Haluaisin silti kovasti tietää, että mikä sen kansan suunnittelussa meni luojalla pieleen.
Tänään ajattelin töiden jälkeen käydä vähän shoppailemassa. Pitäisi löytää hiusgeeliä, viedä yksi filmirulla kehitettäväksi, maksaa pari laskua ja tietysti löytää joku hyvä heräteostos ilahduttamaan materialismin hapattamaa mieltäni.
Huomenna tapaan belgialaistuneen unkarilaisystäväni Juditin kanssa, joka on nyt käymässä Budapestissä. Vaihdettavana olisi reilun puolen vuoden juorut, sillä näin hänet viimeksi uuden vuoden tienoilla. Ylihuomenna lähden sitten heti aamusta kohti itää, Unkarin toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Debreceniin. Tarkoituksena olisi kyläillä Oulun yliopistolla toukokuussa unkarin kurssin vetäneen Gergôn luona ja illalla sitten lähteä Edinan ja parin muun suomen opiskelijan kanssa bilettämään. Debrecenin reissusta lisää ensi viikolla. Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille!

Jälleen yksi kuva valaistusta ketjusillasta, mutta onhan se kaunis!

Wien ja porvariston hillitty charmi

Perjantai-iltana oli firman illallinen kotiinlähtevien harjoittelijoiden kunniaksi. Kokoonnuimme Régi Sipos-ravintolaan, jossa meitä odottivatkin mahtavat pidot mustalaisorkestereineen.

Höpöttelimme työporukalla kaikennäköistä ja syöpöttelimme oikein huolella.

Lauantai-aamuna piti kuitenkin herätä aikaisin ja lähteä kohti Wieniä. Huomasin kuitenkin linja-autoasemalle matkustaessani, että heräsin taas ihan liian myöhään. Olin jo varma, että myöhästyn bussista, mutta kuin ihmeen kaupalla ehdin kuitenkin paikalle ajoissa.

Lippujonossa tunsin todella omaksuneeni jotain kulttuurista, sillä osasin mulkoilla edessä töpeksiviä ranskalaisia yhtä oikeaoppisen vihamielisesti, kuin budapestiläiset mummot ja papat yleensä tekevät vastaavassa tilanteessa. Sain kuitenkin lipun kouraani ja joutoaikaakin jäi ennen bussin lähtöä lähes muutama minuutti.

-Wie, bitte? -Ja, Wien Mitte!

Wienissä kävin aluksi tutustumassa Schönbrunnin linnaan, sitten tulin haahuilemaan keskustaan ja näpsimään valokuvia. Päivä paistoi todella kuumasti, lämmintä oli varmasti yli 25 astetta! Suomessa ei lokakuun alku yleensä olekaan ihan näin lämmin (myhäilee olemattomaan partaansa).

On siinä Hapsburgeilla ollut melkoinen takapiha

Kahden maissa tapasin Ildikón puutarhajuhlista tutun amerikanunkarilaisen Ilonan kanssa ja menimme yhdessä lounaalle.
Lounaan jälkeen tiemme jälleen erosivat, itse jäin vielä hetkeksi keskustaan ihmettelemään kaupungin porvarillista loistoa. Joskus kuuden-seitsemän nurkilla menin viime kerrasta tutulle hostellille tiedustelemaan yösijaa. Sija löytyi majatalosta, ensitöikseni kaivoinkin matkalakanani repusta ja otin tunnin torkut. Kahdeksan maissa lähdin jolkottelemaan takaisin keskustaan. Istuskelin Stephansdomin edessä ja katselin iltakävelyllä olevia ihmisiä sekä katutaiteilijoita. Kävin vielä ns. Bermudan kolmion baarikorttelissa käveleskelemässä, mutta yksin ei paljon kiinnostanut baariin lähteä istuskelemaan.

Meninkin takaisin hostellille suhteellisen aikaisin, jututtelin huoneessani asuneita kalifornialaisia, jotka olivat tosi mukavia, mutta hieman pöljiä. Yksi heistä oli menossa Budapestiin parin päivän kuluttua ja hän hieman huolestuneena tiedusteli minulta, että josko Unkari on vielä kommunistinen valtio...

Sunnuntai-aamuna heräsin yhdeksän maissa, luovutin avaimen ja menin syömään aamupalaa aidosti wieniläiseen tyyliin turkkilaiseen ravintolaan. Aamupala koostui tuoreista vihanneksista, oliiveista, vaaleasta leivästä ja turkkilaisesta teestä. Tuoreita vihanneksia oli mukava syödä pitkästä aikaa, niitä kun ei täällä Unkarissa yleensä ravintoloissa suosita.

Päivällä kiertelin kaupunkia valokuvaillen ja julkisilla kulkuvälineillä ajellen. Tapasin Ilonan ja hänen luokkatovereitaan kahden maissa ja menimme porukalla tutustumaan museoon, jossa oli nähtävillä 1940-luvun lopulla yllättäen löytyneen roomalaisasutuksen raunioita. Museon jälkeen käveleskelimme vielä hetkisen kaupungilla, Ilona lähti kotiin tekemään koulutehtäviä ja minä jatkoin korskallisista kulisseista nauttimista.

Minä ja Maria Teresia

Jossain välissä toteutin intohimoni ja kävin hotelli Sacherin kahvilassa nauttimassa aidon palan Sacher-kakkua wieniläisen kahvin kera. Kakkupala ja kahvi maksoi vaatimattomat 8 euroa, 80 senttiä, mutta hyväähän se oli!

Viiden aikaan hyppäsin satunnaiseen ratikkaan ja katsoin että mihin se minut veisi. Löysinkin puna-armeijan fasismin murskanneiden sotilaiden muistoksi pystytetyn muistomerkin, jonka oli allekirjoittanut itse kaikkien työläisten paras ystävä, Josif Stalin! Oikeastaan muistomerkki oli ihan ydinkeskustassa, mutta en ollut sitä aiemmin hoksannut.

Kuolema fasismille!

Sitten olikin jo aika lähteä kohti linja-autoasemaa ja Budapestiä.
Wieniin tullessa minua jaksoi jälleen hämmästyttää, kuinka suuri elintasoero mahtuu kahden maan välille, jotka kuuluivat vielä viime vuosisadalla samaan imperiumiin.

Unter dem Doppeladler

Vaikka Budapestin ja Wienin keskustat ovat hyvin saman tyylisiä, Budapest näyttää kovin harmaalta, kun taas Wienissä kadut ovat siistejä ja rakennukset ovat kiiltäviä ja tiptop-kuntoisia. Wienin ihmiset ovat muodikkaasti pukeutuneita, hyvänhajuisia, hoidetuilla hampailla leveästi hymyileviä, hygieenisen, rikkaan ja hyvinvoivan näköisiä pukumiehiä.

Aiempaakin autuaampia on autuaat,
eikä valoisaa mieltä voi mustata huoli, ei harmi...
Juuri tätä on porvariston hillitty charmi.

Budapestiin tullessani Népligetin metroasemalla minua ja muita Wienistä saapuvia turisteja oli kaupunkiin tervetulleeksi toivottamassa kodittomia ihmispoloja, joiden paikka yhteiskunnassa oli metrotunnelin lattialla paskaisessa makuupussissa. Ratikassa matkalla kotiin viereisellä penkillä istui kasaan lysähtänyt, selvästi järkensä valon menettänyt papparainen. Viikonloppureissu Wienissä todellakin avasi taas silmäni sille tosiasialle, että Unkarissa saadaan korjailla maan yleiskuntoon kommunismin aiheuttamaa rappiota vielä todella pitkään.

Me rentoudumme tv:n ääreen,
jos filmi on ongelmaton:
Niin, ongelmiahan elämässä muutenkin on!
Nälkiintyneiden pallomahat vain apeaksi mun saa
ja kuvat köyhyydestä valvottavat Patriciaa...

Kuitenkin, vaikka kaupunkikuva ei täällä niin kiiltävä olekaan, viihdyn silti täällä Budapestissä paljon paremmin kuin Wienissä. Tämä kaupunki on paljon rokkaavampi ja nuorekkaampi ja täällä tapahtuu koko ajan jotain. Vaikka tällä kertaa en Wienin yöelämässä käynytkään, edellisen Wienin reissun perusteella rohkenisin myös väittää, että Budapestin yöelämä hakkaa Wienin 100-0.

Wien on täydellinen paikka jos haluat istuskella sunnuntai-iltapäivänä hoidetussa puistossa kukkaistutuksia katsellen tai hienossa kahvilassa Sacher-kakkua nautiskellen ja elegantteja kahvipöytäkeskusteluja käyden. Ehkä välillä voit laittaa elämän risaiseksi, hieman hullutella ja ajella keskustan ympäri hevosvaunuilla, tarjoten ystävillesi ja ystävättärillesi suuhun pantavaksi Echte Salzburger Mozartkugelnia.

Onhan vapauttavaa joskus leikkisä kanta ottaa
-se antaa perspektiiviä asioihin, eikö totta?

Se on välillä hauskaa, mutta kuten aiemminkin olen todennut, mielestäni nuorelle ihmiselle mielestäni mielenkiintoisempi paikka pidemmän päälle on Budapest. Olen silti erittäin iloinen, että vain muutaman tunnin bussimatkan päässä on noin upea ja erilainen kaupunki, jossa on kätevää lähteä käymään vaikka vain päiväseltäänkin nautiskelemaan keisarillisesta loistosta. Huvittavaa on myös se, että meno-paluulippu Budapestistä Wieniin maksaa suurin piirtein saman verran kuin Oulu-Raahe-Oulu-väli bussilla. Voihan tietty Raahessakin käydä Oulusta katsomassa vaikka Pekkapatsasta tai saamassa turpaansa amiksilta.

Vaalitouhuja Itävalta-Unkarissa

Tulin reilu tunti sitten Wienistä takaisin tänne asunnolleni. Tänään on vanhan kaksoismonarkian alueella ollut vaalipäivä, sillä Itävallassa pidettiin tänään parlamenttivaalit ja Unkarissa puolestaan valittiin kaupunginjohtajat ja -valtuustot.
Itävallassa sosialistit rokkasivat. Hesarin mukaan konservatiivit menettivät suosiotaan yli 8 prosenttiyksikköä viime vaaleihin nähden.

Konservatiivisen ÖVP:n teesejä

Unkarissa puolestaan oppositiopuolue Fidesz on vaalivoittaja. TV:ssä on parhaillaan menossa tulosten laskenta ja näyttäisi että Fidesz on voiton päällä suurimmassa osassa Unkarin maakunnista. Budapestiläisiä kiinnostaa luonnollisesti, että kenestä tulee heidän pormestarinsa. Nyt kun lähes kaikki äänet on laskettu, näyttäisi siltä että konservatiivien ehdokas István Tarlós jäi niukasti häviölle (45,13%) ainakin muutamia tuttavapiiriini kuuluvia ihmisiä suuresti närkästyttäneelle Gábor Demzkylle (46,91), joka saa nyt jatkaa virassaan ties kuinka monetta vuotta putkeen.
Kirjoittelen huomenna (maanantaina) lisää Wienin reissusta ja vaalien jälkeisistä tunnelmista, nyt pitää vielä tehdä unkarin kotitehtävät.

Äärioikeiston islamin vastaista vaalimainontaa