30.8.06

Ehdin eilen vain juuri ja juuri käydä töiden jälkeen ostamassa pogácsoja suosikkikonditoriastani Morics Zsigmond körtériltä ja tulla kotiin, kun huomasin että Gábor oli yrittänyt tavoitella minua puhelimitse asuntoa katsomaan.

Lähdimme saman tien kohti minun tulevaa kämppääni. Kämppä on suhteellisen ankean näköisellä betonilähiöalueella, jossa oli paljon samannäköisiä 10-kerroksisia betonimöhkäletaloja, metron päätepysäkki, kaksi ostoskeskusta ja Ikea. Itse asiassa tuosta tulevasta kotikadusta tulee yllättävän paljon mieleen Oulun Yliopistokadun tornit!

Talo itsessään oli kuitenkin siistissä kunnossa yleisiltä tiloiltaan ja kämppä oli suorastaan mainio, n. 50-neliöinen kaksio. Laskeskelimme että kuukausittaiset kulut vedestä, kaasusta, sähköstä ym. olisivat yhteensä n. 50:n euron luokkaa, mikä sopii minulle hyvin. Tässä vaiheessa on pakko kyllä ihmetellä, että yllättävän hyvin tuolla nykyisessäkin murjussa on viihtynyt. Tänään nimittäin heräsin todellisuuteen ja huomasin, että tuo meidän nykyinen poikamiesboksi on oikeastaan aika karussa siivossa tällä hetkellä...

Täällä ei muuten ilmeisesti verkkopankkitouhu ole vielä lyönyt itseään kovin läpi, kuten joku unkarilainen minulle Suomessa taisi selittääkin, vaan laskut käydään maksamassa postissa/postipankissa tiskille, ihan kuin Suomessa joskus muutama vuosikymmen sitten. Välihuomautuksena todettakoon, että myös ruokakaupassa luottokortilla maksu aiheuttaa yleensä mullistelua ja äreyttä, sekä kassahenkilökunnan, että muiden asiakkaiden taholta. Myös isoja seteleitä on maksettaessa vältettävä, 10000:n forintin seteliin (alle 40 euroa) saa yleensä takaisin vaihtorahojen sijasta kassaneidin nyrpeän ilmeen ja kehotuksen lähteä särkemään rahaa johonkin muuhun paikkaan. Mielestäni unkarilaisten kannattaisikin lopettaa tuhatta forinttia (alle 4 euroa) isompien setelien painaminen kokonaan, koska niiden kanssa eläminen tuntuu olevan heille mahdotonta.

Illalla oli asuntolassa japanilaiset bileet, joissa tarjolla oli jotain ihan maukasta, muttei kovin eksoottista peruna-sipuli-soijakastike-lihapataa, sakea, kuivatetusta kalasta tehtyjä ”karkkeja” ja jotain ihme imeskeltäviä kala/leväarkkeja.

Tänään olen kääntänyt taas TINA:n ohjekirjaa ihan kohtuullisella tahdilla. Projekti on edennyt jo yli puolen välin.

Illalla olisi asuntolassa vuorossa ilmeisesti tällä erää viimeiset sangria-bileet, sillä sangrian hoviammentaja, espanjalainen Maria lähtee kotiin tällä viikolla, kuten useimmat muutkin harjoittelijat. Aamulla hyvästelin jämerällä kädenpuristuksella Chrisin, joka lähti takaisin Skotlantiin. Harmi kun lähti jo nyt, hieno mies! Joskus kun on rahaa, voisi melkein mennä käymään Skotlannissa kylässä.

Työaikaa on jäljellä vielä kaksi ja puoli tuntia, yritänpä saada vielä muutaman sivun käännettyä.

Huomioita elinympäristöstäni

Tulen töihin aina samaa reittiä, ensin ratikalla Oktogon-aukiolle ja siitä loppumatkan kävellen yhden rakennustyömaan ohi. Haluankin jakaa nyt teidän kanssanne kaksi usein työmatkalla ajattelemaani asiaa.

Pari pysäkinväliä ennen Oktogonia on Wesselényi utca-niminen ratikkapysäkki. Hykertelen aina, että tuossapa olisi jollekin uusnatsille hyvä paikka käydä vandalisoimassa pysäkin nimi Horst Wessel utcaksi. Tiedäpä häntä, vaikka täällä sellainen osoite olisi joskus 2. maailmansodan aikaan ollutkin. Huonoa huumoria, mutta päästänpä nyt kuitenkin tällaisenkin sammakon suustani.

Rakennustyömaata sekä työmatkan varrella olevia sivukatujen rapistuneita taloja katsellessani mietin puolestani usein, että tässä kaupungissa on loppujen lopuksi vielä ihan hirveästi todella rapistuneessa kunnossa olevia alueita.

Verrattaessa Budapestiä toiseen entisen Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian pääkaupunkiin, Wieniin, voi vähän tyhmempikin tehdä jotain johtopäätöksiä kommunistisen järjestelmän toimivuudesta käytännössä. Toisen maailmansodan jälkeen maat olivat luultavasti aika lailla samalla viivalla, mutta nykyään siinä missä Wien houkuttelee turisteja keisarillisella loistollaan, on Budapestin ilme monin paikoin vielä kovin harmaa ja rähjäinen.

Onhan tietty täällä Budapestissäkin jo keskeisimpiä paikkoja ehostettu jo hyvinkin upeaan kuntoon, mutta näiltä keskeisimmiltä kaduilta poistuttaessa talot ovat usein aika villin näköisiä. Tässä ihan hiljattain onkin esim. Király utcalta purettu useita vanhoja taloja, jotka olivat ehtineet rapistua niin huonoon kuntoon, ettei niitä ollut enää varaa tai mahdollisuuksia korjata ja ihmiset joutuivat etsimään itselleen uudet kodit. Jos maa ehti rapistua kommunismin pysähtyneisyydessä 45 vuotta, voi tietysti olettaakin että paikkojen laittaminen kuntoon vie myös oman aikansa.

Eipä silti, on mukavaa katsella että nyt kun Unkari on vihdoin jälleen vapaa maa, on heillä halua ja kykyä rakentaa paikkoja uudelleen kuntoon.

Mielestäni nuo rähjäiset sivukadut ovat omalla tavallaan tavattoman kauniita ja romanttisia, mutta ymmärrän toki, että ihmiset jotka asuvat näillä kaduilla eivät välttämättä tuollaista rappioromantiikkaa ymmärrä samalla tavalla. Sitä paitsi Wien alkaa olla jo vähän poroporvarillisen tylsä ja enemmän luultavasti keski-ikäisiä ihmisiä puoleensa vetävä kaupunki. Itse viihdyn paljon paremmin täällä Budapestissä, tämä kaupunki on ihan eri tasolla eloisa!

Loppuun laitan kuvan edellä mainitsemani rakennustyömaan komeista IFA-kuorma-autoista ja lainaan mielestäni aiheeseen oivasti sopivan suomalaisen, alun perin KOM-teatterin esittämän taistolaislaulun sanoja:

”Toveri, mitä odotat? Vielä paljon pitää uudistaa ennen kuin maasi kelpaa.”

Viikonlopun touhuista ja vähän muustakin

28.8.

Morjensta taas, arvoisat lukijat! My special greetings will go this time to USA to Lysette. Thank you for being the most active person who is commenting my blog! Sorry to say, I will still continue writing mostly in Finnish, but it is a good practice for your language skills as we were discussing earlier ;-)

No niin, onhan se hienoa että mulla on oikein ulkomailla asti lukijoita, mutta eihän suomenkielistä länkytystä voi mikään ulkomainen barbaarikieli voittaa. Pysyn siis jatkossakin vanhalla hyväksi havaitulla kielilinjalla!

Asunnonkatselu sai eilen illalla todella hienon päätöksen. Kävin kaverillani Gáborilla kylässä ja kävi ilmi, että hänen pikkusiskonsa on lähdössä ensi viikolla vaihtoon syyslukukaudeksi Romanian Transsilvaniaan, tai pitäisikö sanoa unkarilaisen kansallismielisesti ennemminkin että Erdély:hin. Tästä johtuen Gábor ehdotti minulle, josko haluaisin muuttaa tuonne hänen siskonsa asuntoon siksi aikaa kun asun täällä. Asuntotarjous ei olisi voinut tulla parempaan saumaan, lisäksi vuokraksi kuulema riittää kun maksan käyttämäni veden, sähkön, kaasun ynnä muut juoksevat kulut. Kävipä kerrankin tuuri minullekin.

Eilen illalla tosiaan siis Gábor kutsui minut kylään ja valmisti meille unkarilaisen iltapalan. Tarjolla oli herkullista kotitekoista kolbasz-makkaraa, läskiä, kovásos uborkaa (eräänlainen suolakurkku), leipää ja transsilvanialaista kutunjuustoa. Palan painikkeeksi nautiskelimme vähän maukasta punaviiniä ja jutustelimme niitä näitä. Kulttuurienvaihdon merkeissä ja suomalais-ugrilaisten veljeskansojen ystävyyttä syventääkseni vein puolestani Gáborille tuliaisiksi kahdeksan askia Sisu-pastilleja ja hiukan Salmiakkikoskenkorvaa.

Viikonloppu oli aika railakas. Perjantaina olin parin muun harjoittelijan kanssa katsomasa Boban Markovicin serbialaista mustalaisorkesteria, joka piti ilmaiskonsertin Ráday-kadulla. Bändi oli suorastaan loistava! Konsertista menimme Margit-saarelle kroatialaisen vaihtarityttö Natasan ja hänen unkarilaisten työkaveriensa kanssa vähän istumaan iltaa ulkoilmaravintola Holdudvariin.

Lauantaina Budapestin sekoitti Budapest paráde-niminen tapahtuma. Paraati kulki pitkin Andrassy-katua hitaana ihmis- ja kuorma-autojonona. Autojen lavoille oli pykätty tanssilattiat, joissa teknomusiikkia jumputtavien kaiuttimien lisäksi oli tilaa vähäpukeisille tanssijatytöille.

Menimme tapahtumaan koko kansainvälisellä porukalla, mutta onnistuimme valokuvia ottaessa hukkaamaan kaikki muut ihmiset väkijoukkoon yhden puolalaisen Magdan kanssa. Etenimme paraatin mukana kohti sankarten aukiota, kävimme välillä juomassa kahvit ja illaksi sitten palasimme asuntolalle. Sieltähän ne muutkin veijarit sitten vähitellen löytyivät.

Illalla minä, skotti-Chris, puolalainen Jarek, japanilainen Hisa, yksi kazakstanilainen poitsu ja pari sakemannia kiipesimme Gellért-vuorelle nauttimaan Unkarin monimuotoisesta viinitarjonnasta. Mukanamme oli niin valkoista että punaista viiniä monena eri laatuna. Vaikka viiniä kuluikin runsaanlaisesti, pääsimme vuorelta myös alas suhteellisen kunnialla, eikä pyörimällä niin kuin aluksi toisiamme pelottelimme.

Yksi illan huippukohdista oli, kun Kazakstanin kaveri kertoi heidän mainiosta hääperinteestään: Sekä sulhaselle että morsiamelle annetaan alle hevoset. Aluksi matkalle lähtee morsian, sulhanen päästetään matkaan vasta myöhemmin. Sulhasen tehtävänä on ratsastaa morsian kiinni. Jos sulhanen epäonnistuu tehtävässään, kohtalo on julma – häävieraat pieksevät sulhasen puuvitsoilla!

Eilen nukuin aika pitkään ja kävin sitten iltapäivästä käveleskelemässä Kerepesin hautausmaalla ja nauttimassa rauhallisesta ja mystisestä tunnelmasta. Se hautuumaa on kyllä yksi suosikkipaikoistani täällä Budapestissä, paikassa yhdistyvät rauhallinen tunnelma, kauniit muistopatsaat, sekä unkarin kansan historian eri vaiheet.

Tänään aloitin jälleen uuden työviikon ja töiden jälkeen menin käymään kielikoulu Katedran toimistossa, jossa ilmeni että heillä ei ole tarjota minulle yksityistuntien lisäksi mitään muuta opetusta, yksityistunnit ovat puolestaan aika suolaisen hintaisia. Seuraava mahdollinen olisi Debrecenin kesäyliopiston Budapestin toimipiste, mutta myöskin sen järjestämä kurssi olisi aika kallis, n. 280 euroa. Tähän kurssiin kyllä sisältyisikin sitten jo 60 tuntia opetusta, mikä olisi ihan mainio juttu! Kirjoitinkin heille jo s-postia ja pyysin lisätietoja kurssista.

Tällä viikolla Budapestissä on moziünnep, mikä tarkoittaa sitä että pääsylipun hinta kaikissa elokuvateattereissa on n. euron-puolentoista luokkaa. Ajattelinkin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja käydä toljottelemassa ainakin jonkin pätkän.

Töissä on mennyt ihan normaalisti, eli mukavasti. Viime viikolla työkaverikseni tuli poika Israelista, joka tekee käännöstä hebreaksi. Ensivaikutelmalta hiukan rasittavan oloinen tyyppi, mutta toisaalta hänen kanssa on mielenkiintoista keskustella Isrealin asioista, koska en ole aiemmin ko. maan kansalaisten kanssa paljon jutustellut. Huono puoli tässä on se, että joudun varmaan talven varalle katselemaan uuden kaulaliinan. Ainoa mukaan varaamani kaulahuivi on nimittäin se minun rakas mustavalkoinen palestiinalaishuivini ja luulen ettei Israelin mies osaisi antaa huivilleni sen ansaitsemaa arvostusta. (Kämppäkaverini Chris tosin ehdotti että mun pitäisi alkaa säikyttelemään tätä Israelin kaveria työpaikalla, hyökkäilemällä se huivi päässä jostain kulman takaa! ”Yeah, do it! It would totally freak him out!”)

Naapurihuoneen puolalaiset kuuluvat pitävän siellä yllä jotain rapinaa, taidanpa lähteä tarkastamaan tilanteen. Pysykäähän ”kanavalla”, lupaan raportoida kuulumisiani vastakin!

Asunto hakusessa

25.8.

Jaahans, viikko alkaa olla sitten vähitellen pulkassa taas. Tällä viikolla olen ollut vähän kipeänä, mutta onneksi tänään kurkku tuntuu jo lähes rehdiltä.

Iltaisin en ole tehnyt mitään kummempia, asuntolassa on tosin ollut melkein joka ilta jonkinlaiset teemabileet. Alkuviikosta oli sangria-partyt, eilen oli sakemannien kansallisilta. On kyllä ollut ihan kiva, että jonkinlaista aktiviteettiä on ollut ilmoilla.

Eilen käväisin illan päätteessä pyörähtämässä Morrisons-baarissa muiden harjoittelijoiden kanssa ja törmäsin siellä sattumalta yhteen meidän Jaakon kaveriin, Teroon. Maailma on pieni :-)

Tällä viikolla olen yrittänyt kovasti katsella itselleni uutta kämppää. Tässä hommassa topakka työkaverini Petra onkin tänään ollut minulle korvaamattomana apuna ja soitellut puolestani läpi netistä poimimiani asuntoilmoituksia. Sunnuntaina käynkin katsomassa yhtä kämppää ja mahdollisesti tiistaina toista. Äsken yksi työkaveri kävi tuossa toteamassa, että voisi vuokrata minulle oman kämppänsä ja muuttaa tyttöystävänsä kanssa yhteen (ainakin) siksi aikaa!

Toissapäivänä soittelin itse läpi noita samaisia ilmoituksia ja sain kuin ihmeen kaupalla unkarillani sovittua yhden näytön. En oikein tahtonut ymmärtää kaikkea, mitä se mahdollinen vuokraemäntä siellä toisessa päässä höpötteli, mutta tapaamispaikka ja –aika, sekä huoneen ominaisuudet pääpiirteittäin ovat nyt ainakin selvillä. Mahdolliseen vuokrasopimuksen kirjoitukseen pyydän kyllä jonkun unkarilaisen kaverin mukaan, ettei minua viilata linssiin!

Yhdelle herralle esittelin aluksi itseni unkariksi ja tiedustelin, josko hän puhuisi englantia. Aluksi linjan toisessa päässä oli pitkä hiljaisuus, sitten sieltä kuului jämerästi ”Nein!”. Naurunpyrskähdyksiltäni menin ihan lukkoon ja sain soperrettua vain jotain goodbyen tapaista puhelimeen.

Viikonlopuksi minulla ei ole mitään kummempia suunnitelmia, aion ainakin nukkua pitkään. Lauantaina täällä on Budapest parade-musiikkitapahtuma, johon ajattelin osallistua. Kuvia seuraa perästä.

Laitetaanpa tähän loppuun vielä kuva komeasta coupe-Skodasta, jonka bongasin eilen Oktogonin lähistöllä.

Jälkipyykkiä eilisen tapahtumista

Ylen sivuilta löytyi jo aamulla varmistus: "Kolme ihmistä kuoli ja 250 loukkaantui äkillisen rajuilman iskettyä Unkarin pääkaupunkiin Budapestiin sunnuntai-iltana."
Tuuli oli puhaltanut 28 metriä sekunnissa ja vienyt mukanaan talojen kattoja, kaatanut puita ja heitellyt veneitä Tonavalla. Eipä ole ihmekään, kyllä se myrsky sen verran miehekkäästi puhaltelikin.

-Tässä linkki Ylen uutiseen.

-Myös BBC:llä on sivuillaan näkemys asiasta.

-Unkarilaisen Index-lehden sivuilta voit katsella lukijoiden lähettämiä kuvia myrskytuhoista pikkukuvia klikkaamalla.

Onneksi oma henkikulta on tallessa, ei ehkä niin tuo kännykän kastuminen enää harmita...

Lentokoneita, ilotulitusta ja kaaosta

Iltapäivällä kävin katsomassa lentonäytöstä, Tonavan yllä lenteli monen näköistä härpäkettä, joista suosikikseni nousi komeasti entisöity B-25-pommittaja 1940-luvulta. Jopa maailmankin mittakaavassa erikoinen juttu taisi olla muodostelmassa lentäneet kaksi isoa matkustajalentokonetta! Näytöstä oli katsomassa tosi paljon porukkaa, jota oli seuraamassa näytöstä molemmin puolin Tonavaa. Kuvasin lentokoneista useamman videon, jotka voisin myös yrittää laittaa tänne nettiin näytille. Välillä tulin käymään täällä ”kotona” ja syömässä kiinalaista ruokaa roimalla chilillä maustettuna.

-Video B-25-pommittajasta ladattavissa täältä

Joskus kahdeksan maissa illalla lähdin sitten täältä asuntolalta kohti hartaasti odotettua ilotulitusta. Aluksi meinasi vähän mennä härväämiseksi, kun siltoja oli suljettu ja muutenkin tavanomaisia liikennereittejä oli suljettu. Lähdin täältä asuntolasta parin tyypin kanssa, mutta matkalla meidän harjoittelijaseurueemme kasvoi reilusti isommaksi. Serbialainen kolmatta metriä pitkä Marco toimi hyvänä porukan johtajana ja kiintopisteenä, kun suunnistimme kohti Tonavan rantaa.

Kun pääsimme Erzsébetin sillan lähistölle, alkoivat tapahtuman todelliset mittasuhteet paljastua: sillan edusta ja koko Tonavan ranta oli pakkautunut ihan täyteen ihmisiä. Näytti kuin koko Budapest olisi tullut katsomaan ilotulitusta. Pääsimme kuitenkin aika sopuisasti ja ilman tönimisiä suhteellisen makoisille näköalapaikoille ihan sillan päähän.

-Tässäpä pieni video ilotulituksen odottelusta

Kellon lyötyä yhdeksän, Tonavan siltojen valot ja muukin valaistus alueelta sammutettiin ja ensimmäiset raketit laukaistiin matkalle kohti yläilmoja.

Ilotulitus oli todella näyttävä, mutta sen jonkin aikaa jatkuttua alkoi taivaalta tippua vesipisaroita. Tuntui kuitenkin, ettei alkaisi silti kunnolla satamaan. Minuutin päästä tästä tunteesta ilotulitus loppui hirveään tuulenpuuskaan ja sateen myräkkään. Tuuli alkoi puhaltaa sen verran kovasti, että se puski vettä ihmisten päälle myös Tonavasta ja yhtäkkiä oli syntynyt yleinen paniikki. Tytöt kiljuivat ja väkimassa lähti juoksemaan pois rannasta. Olen kyllä ollut monestikin huonossa säässä, mutta tällaista myrskyä en kyllä ole ennen kokenut! Yhden ranskalaisen tyypin kanssa odotettiin että pahin väkimassa lähti alta pois, sen jälkeen lähdimme mekin juoksujalkaa johonkin suojaan. Pienen juoksumatkan jälkeen pääsimmekin lähimmälle metroasemalle, joka täyttyi nopeasti läpimäristä ja outoa tilannetta taivastelevista ihmisistä. Ajelimme metrolla lähemmäksi asuntolaa ja vaihdoimme ratikkaan Ferenc körútin pysäkillä. Ratikasta ihmettelimme kaatuneita puita ja sekavaa tunnelmaa, tapasimme sattumalta myös sen saman unkarilaisen pariskunnan, joka oli hakemassa minua lentokentältä. He kertoivat saaneensa päällensä myös rakeita. Ratikkapysäkiltä kotiin kävellessä näkyi paljon kaatuneita puita ja muita myrskyn jälkiä. Kuulimme jälkeenpäin että metroliikenne oli pysäytetty tunneleihin tulleen veden takia hetkeksi.

Henkilökohtaiset tappioni ovat tähän mennessä toimintakelvottomaksi vedessä lutraantunut kännykkä ja kastunut sanakirja. Onneksi sain kuitenkin suojattua kameran sateelta. Onneksi kuittenkin vain tuollaisia pieniä vahinkoja, muilla on kuulema valitettavasti käynyt heikomminkin. Puita oli kaatunut autojen päälle ja jotain muutakin omaisuutta oli tuhoutunut. Joistain kortteleista on sähköt poikki ja inhottavinta on, että asuntolassa liikkuneen tornihuhun mukaan kolme ihmistä olisi kuollut myrskyssä ja hukassakin on kuulema porukkaa.

Kieltämättä siitä sillalta lähdettäessä minullakin kävi mielessä, että tuollaisen väkimassan lähtiessä juoksemaan päättömästi, on tallautumisen vaara ilmeinen.

Oli kyllä aika erikoinen juhlapäivän huipentuma, pitääkin ostaa huomenna lehti, jos siinä vaikka olisi jo jotain illan tapahtumista.

Államalapítás

20.8.

Tänään on sitten se kansallinen juhlapäivä, se näkyi muun muassa siinä, että pitkän ratikkamatkan päässä oleva Auchan-hipermarketti olikin suljettu. Sadattelin ovella hetken unkarilaisten mummojen kanssa ja lähdin takaisin kohti kämppää. En ole vielä käynyt kaupungilla, mutta ainakin kaikki rakennukset, ratikat ja bussit on koristeltu maan lipuilla. Uinti taisi tosiaan ottaa voimille, nukuin yli 12 tuntia viime yönä. Hartialihaksissa tuntuu vähän, mutta muuten ei juurikaan. Laitanpa tämän postin vain nopeasti nettiin ja lähden sitten kuvailemaan ja katselemaan listää juhlatunnelmia.

Mint Johnny Weismüller vagyok!

19.8.

Nyt ei niinkään nukuta, mitä olen aina välillä mainostanut aiemmissa posteissani. On vaan fyysisesti ihan naatti olo. Kävimme nimittäin tänään siellä Balatonilla uintireissulla ja reissu oli oletettua rankempi!

Olimme perillä Balatonfüredissä joskus kymmenen pintaan aamusta. Paikalla oli aika paljon porukkaa osallistumassa tapahtumaan, jossa tarkoituksena oli siis uida 3,2 kilometriä Balatonfüredistä Tihanyyn. Vähän aikaa siinä ennen uintia venyteltiin ja sen sellaista, sitten olikin aika pulahtaa veteen. Balatonilla oli lämmintä n. 30 astetta, vesi oli 24-asteista, eli ihan sopivaa uimisen kannalta. Työkaverini Tibor ja se hänen Viktor-niminen kaverinsa olivat selvästi kokeneempia uimareita ja lähtivätkin melkoista kyytiä polskimaan menemään. Omat aerodynaamiset ominaisuuteni vedessä ovat enemmän verrattavissa esim. perunasäkkiin, joten lähdin vetelemään rauhallisempaa tahtia. Jarek ei myöskään ollut niin kova luu, joten uimme sellaisena taisteluparina lähes koko matkan. Uimareita oli tapahtumassa useampia tuhansia, mutta onneksi järvellä ei silti kovempaa tunkua ollut.

Olin ajatellut, että tuommoinen 3,2 kilsaa menee ihan tuosta vain huitaisemalla, mutta ei se tosiaan ihan niin helppoa ollutkaan. Alkumatkaan tuotti haastetta tuulinen sää, joka nostatti järveen aaltoja ja otti ainakin minulta luulot pois. Onneksi kuitenkin koko uintireitti oli reunustettu purjeveneillä, joihin sai mennä lepuuttelemaan välillä. Kaksi kertaa pitikin pysähtyä n. viideksi minuutiksi vähän huokaisemaan.

Loppumatkasta joko tuuli tyyntyi tai Tihanyn niemi suojasi järveä sopivasti, sillä pinta oli lähes peilityyni ja uinti helpottui huomattavasti. Viimeisellä neljänneksellä Jarek otti melkoisen loppukirin, minä taas jatkoin hyväksi havaittua rauhallista tahtia. Väsykin alkoi jo painaa, mutta päätin kuitenkin, että sisulla mennään maaliin asti, enää ei pysähdytä lepäämään.

Maalissa meille annettiin muistoksi tapahtumasta t-paidat ja toimitsivat tarjoilivat kuumaa mehua ja hedelmäsokerinappeja. Maalissa oli kyllä aika kaikkensa antanut olo ja hyvä mieli!

Palasimme takaisin Fürediin paatilla, josta oli hauska katsella järveä ympäristöineen. Joku äijä tuli jututtamaan minua ja kun kuuli että olen Suomesta ja että osaan unkaria, hän innostui selittämään omasta esperanto-harrastuksestaan ja muutenkin niitä näitä elämästään.

Perillä kävelimme autoon, Viktor yritti iskeä jotain naista kävelymatkalla mutta epäonnistui. Muutenkin hän kulutti aika suuren osan ajasta hyvännäköisten pimujen bongaamiseen, bongattavaahan riitti Unkarin suosituimmassa rantakohteessa.

Ajelimme autolla johonkin vähän pienempään paikkaan, joka oli seuraava kylä Budapestiin päin Balatonfüredistä, Tiborilla ja Viktorilla oli sieltä tiedossa joku hyvä ravintola. Ruoka kyllä maistuikin kovan uintirykäisyn päälle. Nautiskelin papukeittoa ja pääruoaksi leivitettyä kalkkunanrintaa omenamehun kera. Hintaa ei tullut juuri viittä euroa enempää.

Syönnin jälkeen alkoi autossa kummasti nukuttaa ja kuin huomaamatta olimmekin taas täällä Budapestissä. Asuntolassa huomasin, että aurinkorasvasta huolimatta Unkarin aurinko teki tehtävänsä. Naamani helottaa punaisena kuin edesmenneellä Honka-valinnan Veijo-vainaalla parin viikon putken jälkeen. Olisi kyllä ihan kiva lähteä johonkin vielä tässä illalla, mutta olen aika skeptinen sen suhteen, että saanko enää koottua itseäni lähtemään mihinkään baariin.

Eka viikko takana, vähän kritiikkiä molempiin suuntiin

18.8.

Loppupäivä menikin mukavasti, esimies tuli paikalle ja antoi mulle lisää tekemistä. Töiden jälkeen kävin vielä kuvaamassa niitä antimainoksia ja sen jälkeen päätin juhlistaa ekaa täyttä työviikkoa kahvilla ja marsipaanileivoksella Mûvész-kahvilassa. Tulin tänne kämpälle joskus reilu tunti sitten ja aloin pestä pyykkiä. Koska sähköpostilistan keskustelujen perusteella pyykkikonehuoneen avain on hukassa ja huoneeseen on vaikeaa saada vuoroja, pesin kuluneen viikon pyykit perinteisellä nyrkkipyykkimetodilla. Nyt on vähän väsynyt olo, mutta huvittaisi kyllä vielä lähteä iltaa istumaan johonkin. Kovin myöhään ei taida pystyä bilettämään, kun huomenna pitäisi jo puoli ysin nurkilla olla topakkana lähdössä sinne Balatonille. Minun ja sen työkaveri-Tiborin mukaan lähtee joku sen kaveri ja tuo mun kämppis-Jarek.

Tähän väliin on pakko kirjoittaa vähän negatiivistakin kritiikkiä Unkarista:

1)Tämä on kyllä aikamoinen klassikko, mutta tähän on silti aina tartuttava, on se vaan jotenkin niin herkullista panna se joka kerta merkille täällä. Vaikka maa yrittää markkinoida itseään kovin länsimaisen keski-eurooppalaisena, on palvelukulttuuri täällä edelleen erittäin neuvostoliittolaista, sosialistista mallia. Joissain, yleensä kalliimmissa ravintoloissa on jo vähän opittu, mitä asiakaspalvelu tarkoittaa, toisaalta täällä voi myös helposti saada kallista huonoa palvelua. Useimmiten kuitenkin kahvilassa, kaupassa ja varsinkin julkisen liikenteen lippuja ostettaessa on asiakas”palvelijoilla” naama enenmmän tai vähemmän ns. norsunvitulla. Ei tuo nyt sinänsä ärsytä, koska tietää ettei siinä ole mitään henkilökohtaista, mutta tuntuisi vaan että eikö nyt työtä olisi mukavampi tehdäkin vähemmän naama rutussa. Myös vaihtorahoissa, ravintolalaskuissa ym. huijaaminen ärsyttää, tällä kertaa en ole vielä siihen ilmiöön kuitenkaan törmännyt.

2)Unkarilaiset radiokanavien soittama musiikki on mielestäni aika syvältä. Tämä nyt on tietysti melkoinen makuasia, mutta itse satun pitämään enemmän rock-musiikista ja sellaista musiikkia soittavaa radiokanavaa ei täällä ole ilmeisesti vielä keksitty. Vaihtoehtoina radiotarjonnassa ovat ilmeisesti pääasiassa valtion omistamat, asiallista puheohjelmaa lähettävät kanavat, klassinen musiikki, sekä pitkä liuta mainosradioita, jotka soittavat huonoa, usein vielä yllättävän vanhaa pop-musiikkia (Roxy rádio, Juventus – a zene rádiója), tai sitten puhkikulutetuimpia klassikoita menneiltä vuosikymmeniltä (Sláger rádio.) Tämä maa tarvitsee rokkaavampia radiokanavia, jos joku osaa antaa minulle vinkin sellaisesta, otan kiitollisena vastaan. Jotain positiivistakin, noita valtion kanavien puheohjelmia on ihan mukava kuunnella aina välillä kielenopiskelumielessä, koska niissä puhuttu kieli on yleensä aika hidasta ja erittäin selkeää unkaria.

3)Korruptio on myöskin melko näkyvää, esim. aiemmin mainittu sakon pimeänä maksaminen tuskin onnistuisi Suomessa. Viime vuonna kun matkustimme paikallisella veeärrällä, eli MÁV:llä, konduktööri myi meille matkat omaan taskuunsa, eli antoi meidän matkustaa junassa puoleen hintaan, mutta pimitti ”lippurahat” itselleen. Tuollainen korruptio on tietysti aika pienimuotoista, mutta jos jo tällaiselle satunnaiselle tallaajalle jonkin asteinen korruptio näkyy noin selvästi, mitä se sitten on ylemmällä tasolla? Luin vasta taas jonkun aiheesta tehdyn tutkimuksen ja Unkarin sijoituksessa ei ollut juuri kehumista.

Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö pitäisi tästä maasta, päin vastoin, tuskinpa tänne olisin tullut toista kertaa oleilemaan jos tämä olisi mielestäni huono paikka. Jotkut asiat vain vaativat täällä kriittistä tarkastelua. Unkarilaisen ystäväni Ildikón kanssa olemme useammankin kerran puhuneet siitä, että kun hän tuli ensimmäistä kertaa Suomeen, kaikki oli uutta, hienoa ja ihanaa. Seuraavilla reissuilla ja maahan paremmin tutustuttaessa alkoi sitten niitä huonojakin puolia löytyä. Ehkä olen nyt kokemassa samaa Unkarin suhteen, huomasihan noita huonoja puolia silloin vaihtarireissullakin, mutta niihin ei ehkä jaksanut niin kiinnittää huomiota. Nyt kun se "kuherruskuukausivaihe" on koettu, alkavat ehkä jotkut jutut ärsyttää sitten jotenkin enemmän.

Täytyy kuitenkin silti sanoa, että joka päivä nautin täällä olosta, suurkaupungin elämänmenosta ja jotenkin iloisemmasta ja vähemmän nihkeästä elämänasenteesta. Välillä on jo nyt ollut vähän ikävä kotia ja erityisesti tiettyjä ihmisiä, mutta olen silti sitä mieltä, että oli mainio päätös tulla taas tänne.

Tylsää töissä

Kirjoitellaanpa sitten tänne työajalla, kun ei ole muutakaan järkevää hommaa tällä hetkellä.
Taisin saada nimittäin nuo käännökset valmiiksi, nyt pitäisi vaan löytää joku pätevämpi kaveri, joka osaisi sanoa että mitä mää teen seuraavaksi. Lyhyen tiedustelureissun jälkeen huomasin, ettei täällä ole paikalla kuin noita toimistopimuja. Ei kait auta kuin pyöritellä peukaloita tai kirjoittaa blogia.
Aloin eilen miettiä, että voisi olla ihan hyvä idea jättää joihinkin hotelleihin ilmoituksia ohjatuista kävelykierroksista viikonloppuisin. Kuitenkin alkaa tuntea tämän kaupungin ihan kohtalaisesti, voisi olla ihan hyvä taskurahan ansaitsemismahdollisuus käydä kävelyttämässä jotain turistiporukkaa täällä. Pitää alkaa vähän työstämään ajatusta.
Sunnuntaina täällä on kansallinen juhlapäivä ja kaupungissa pitäisi olla monenmoista hulinaa. Parlamentin edessä on joku lentonäytös, jonka aion käydä tsekkaamassa, illalla pitäisi sitten olla hieno ja maankuulu ilotulitus. Odotan innolla!
Laitanpa tähän loppuun kuvan yhden suosikkipaikkani, Keleti pályaudvárin, eli itäisen rautatieaseman asemahallin päädystä. Tapasimme tuolla eilen sen Rékan kanssa, itse menin paikalle jo puolta tuntia ennen sovittua aikaa, kun tuolla on aina jotenkin oudolla tavalla kiehtovaa vain istuskella penkillä ja katsella ihmisvilinää.

Levoton lapsi

18.8.

Huh, kello on vähän yli puolen yön, enkä ole aamuisen töihinlähdön jälkeen ehtinyt käymään kotona ollenkaan. Onpa ollut liikkuvainen päivä!

Töissä on mennyt mukavasti, käännöstyö on edistynyt aika hyvää vauhtia ja työilmapiiri on hyvä. Harmi kun se ruotsalainen harjoittelija, Philip, lähtee kotiin jo ensi viikolla, se on nimittäin tosi hyvä tyyppi. Tibor, yksi niistä vakiotyypeistä, ehdotti lauantaiksi reissua Balatonille. Siellä on sellainen uimatapahtuma, jossa voi uida Balatonin yli, lyhin matka on joku vähän reilut kolme kilometriä. Hetken punnittuani asiaa päätin, että uimataitoni ovat tarpeeksi hyvät tuolle lyhyemmälle matkalle ja päätin lähteä hänen mukaansa. Toivottavasti pysyn pinnalla!

Tultuani ilmastoidulta työpaikalta taas ulkoilmaan, huomasin että aurinko paistoi tosi lämpimästi. Päätin nauttia tilaisuudesta ja jäin kaupungille hengaamaan. Ensin menin Westend-ostoskeskukseen katselemaan ihmisiä ja näyteikkunoita. Westendistä jatkoin matkaa ratikalla vielä Mammut-ostarille, jossa jatkoin näyteikkunaostostelua. Vähän polttelisi ostaa mp3-soitin, jollaisen löysinkin Westendin Media marktista aika mukavaan hintaan.

Silloin vaihtoreissulla ekaa kertaa Serbiassa käydessämme tapasimme Mikan kanssa Réka-nimisen unkarilaistyttelin junassa ja vietimme hänen kanssa myös vähän aikaa Belgradissa. Tuon jälkeen ollaan aina välillä kirjoiteltu sähköpostia ja kerroin myös hänelle joku aika sitten tästä mun työkeikasta. Joskus alkuviikosta Réka kirjoitti, että olisi tulossa tänne Budapestiin ja että hän haluaisi tavata. Sovimmekin tapaamisen tälle illalle.

Tapasimme Rékan ja hänen muutaman kaverinsa kanssa keleti-rautatieasemalla. Iloisen jälleennäkemisen ja kuulumisten vaihdon jälkeen hän vei minut sankarten aukion lähelle semmoiseen hauskaan antimainosnäyttelyyn. Näyttelyn jälkeen menimme vielä baariin olusille ja höpöttelemään niitä näitä. Réka on lähdössä parin päivän päästä vaihtoon Hollantiin, odotan innolla sähköpostiraportteja sieltäpäin maailmaa.

On kyllä ihan hauskaa, että on täältä kuitenkin jo jonkin verran tuttuja. Eilen tapasin Gáborin kanssa, joka oli siis Oulussa vaihtarina viime lukukauden. Kävimme tuossa lähistöllä yhdessä kuppilassa. Gábor oli kovasti kiinnostunut Suomen kuulumisista ja minä puolestani sain kuulla Budapestin juorujen lisäksi vähän myös muista vaihtareista, jotka olivat Oulussa Gáborin kanssa yhtä aikaa.

Eilen hommasin myös unkarilaisen puhelinliittymän, numero on unkarin suunta +36 ja perään 205202918. Tosin mukanani on nyt kaksi kännykkää täällä reissussa, joten minut saa kiinni myös siitä suomalaisesta numerosta. Erityisen ylpeä olen siitä, että sain hoidettua liittymäkaupat kokonaan unkariksi. Itsetunto kohosi heti kolmanteen potenssiin.

Tulin äsken ratikalla tänne kotikulmille ja kävin vielä pyörähtämässä Zöld pardonissa, mikä on semmoinen iso ulkoilmabaari tässä ihan mun kämpän lähellä. Siellä en enää jaksanut kovin kauaa viipyä. Tuntuupa pitkän päivän jälkeen oma peti aika mukavalta paikalta.

Päivät kyllä ovat kuluneet tosi nopeasti, mikä on oikeastaan ihan hyvä asia. Alkukesän lorvimisen vastapainoksi on kyllä ihan mukava tehdä jotain järkevää ja saada sitä kautta jonkinlainen oikeutus olemassaololleen yhteiskunnassa! On kuitenkin mukava, että töiden jälkeen riittää vielä ihan hyvin virtaa nähdä kavereita tai yleensäkin touhuilla jotain. Mieluummin kyllä olen täällä huonolla palkalla ja teen sellaista hommaa, mistä tykkään, mitä että paiskoisin ns. paskaduunia Suomessa koko kesän nauttimatta vapaa-ajasta. Kuitenkin tuolla suomalaisittain huonolla palkallakin elelee täällä ihan mukavasti. Ehtiihän sitä vielä tienaamaan sitten "isona", jospa tästä hommasta olisi sitten hyötyä joskus myöhemmin työnhaussa.

Eka työpäivä

14.8.

No niin, eka työpäivä on sitten rehdisti takana. Se yksi tyttö, joka oli hakemassa mua lentokentältä, kävi saattamassa minut aamulla työpaikalle, jossa minut otti iloisesti vastaan Anikó-niminen pimu. Hän esitteli työpaikan pääpiirteittäin aluksi ja tarjosi kahvit. Pian paikalle tuli Tibor-niminen miekkonen ja tutustutti minut paremmin työhöni, joka olikin aika selkeän oloinen homma. Tehtävänäni on siis kääntää Tina-niminen piirisimulointiohjelma englannista suomeksi (www.tina.com). Apunani minulla on myös Tinan vanhempi suomalainen versio, jonka avulla on hyvä opetella sähkötekniikan insinöörislangia. Ohjelma on kirjoitettu delphillä, eli käytännössä muokkaan sitä delphi-koodia, johon ei kuitenkaan onneksi tarvi muuten juurikaan sekaantua. Käännöstyö ei ole mitään kauhean vaikeaa, mutta kieltämättä on tullut aika paljon vastaan sellaista ammattisanastoa, josta ei ole ollut hajuakaan. Välillä myös on vähän hankalaa kun ei yhtään tiedä että millaisessa asiayhteydessä jokin sana tai lause on. Tuntuisi kuitenkin että ei tuosta nyt ainakaan ihan paskaa ole tulossa.

Vaikka työ ei olekaan mitään raskasta, olen kyllä sitä mieltä että tuollainen kokopäivätoiminen tietokoneen ääressä istuminen pehmittää maailman vahvimmankin miehen, kotiin tullessa oli aika nollataulu olo. Ehkäpä siihen tottuu.

Firmassa työskentelee tällä hetkellä n. 15 henkilöä plus neljä harjoittelijaa. Muut harjoittelijat ovat Ruotsista, Norjasta ja Japanista, he tekevät samaa hommaa kuin minäkin, kukin oman maansa kielelle. Ihan mukavan oloisia tyyppejä kaikki, vähän piti ruotsiakin yrittää puhua noiden skandinaavien kanssa, ärsytti vaan kun koko ajan tuli vaan mieleen unkarin sanoja. Ehkäpä pieni ruotsin kertaus ei olisi pahitteeksi.

Eilen illalla katsottiin muutaman muun tyypin kanssa True Romance täällä meidän huoneessa. En ole vielä kovin hirveästi tutustunut noihin muihin harjoittelijoihin, jotenkin on ollut niin väsynyt olo aina iltaisin, ettei ole jaksanut olla kovin sosiaalisena. Onhan tässä kolme kuukautta aikaa tutustua, tietty.

Nyt hengaan täällä meidän huoneessamme ja ajattelin kohta lähteä metsästämään unkarilaista opiskelijakorttia joltain Gita-nimiseltä tyypiltä alakerrasta. Kävi nimittäin ilmi, että me harjoittelijat saatamme sittenkin saada
opiskelijakortit. Olisi kyllä ihan hyvä homma, julkisen liikenteen hinnat nimittäin putoaisivat dramaattisesti!

-

Löysin Gitan, kuulema vasta ensi viikolla aukeaa joku yliopiston toimisto, josta saa niitä kortteja. Pitää maksaa 5000 forinttia (n. 20 Euroa) ja antaa passikuva. Tuon rahasumman taitaa säästää jo heti ekan kuukausikortin hinnasta. Kävin tässä iltasella Szilvialla kylässä Csepelissä. Juteltiin niitä näitä, naureskeltiin kissojen hassuille vinkeille ja sovittiin että nähtäisiin sunnuntaina uudestaan. Szilvian poikaystävä oli kovasti kiinnostunut meidän Venäjän reissun kuvista. Pitänee ottaa ens kerralla läppäri mukaan. Kävin äsken alakerran baarissa huitaisemassa yhden kaljan. Istuin vähän aikaa kämppis-Chrisin pöydässä ja tutustuin toiseen Chrisiin, joka oli tullut tänne Belfastista. Siellä kun pääsisi joskus käymään!

Nyt on taas niin nollat taulussa että on varmaan parasta alkaa nukkumaan.

Ensivaikutelmia

13.8. Budapest

Täällä sitä taas ollaan. Eilen oli jotenkin outo tunne palata kaupunkiin, kun tuntui ettei täältä taas pois olisi ollutkaan. Tulin parin paikallisen tyypin avustuksella tänne asuntolaan, heitin kamppeet kaappin, petasin sängyn ja vaihdoin muutaman sanan uusien kämppisten kanssa. Tässä huoneessa asuu tällä hetkellä minun lisäkseni yksi skotti ja yksi puolalainen poitsu. Ihan mukavan oloisia tyyppejä molemmat.

Joskus viiden nurkilla tapasin eilen Vuokon, Joonaksen ja heidän Slovenialaisen kielikurssikaverin, jonka nimen olettaisin olevan Maya. Ennen tapaamistamme kärähdin ratikassa pummilla ajosta. Esitin tarkastajalle aluksi erittäin kielitaidotonta ja olin oululaisittain ölövinä, mutta tarkastaja pysyi tiukkana. Maan tavat tuntien ehdotin hetken päästä, että varsinaisen tarkastusmaksun sijaan maksaisin vähemmän, mutta suoraan pimeänä tarkastajan omaan lompakkoon. Unkarilainen korruptio ei pettänyt ja loppujen lopuksi köyhdyikin vain noin vajaalla neljällä eurolla. Tarkastajaa ei tuntunut ehdotukseni harmittavan, lähtiessäni pois hän hymyili leveästi ja löi vielä kättä päälle! Tänään olenkin kiltisti leimannut lipun lähes joka kerta. Kaiken tämän kikkailun taustalla on se, etten vielä ole halunnut ostaa kuukausikorttia. Ajattelin nimittäin huomenna tiedustella, josko saisin sellaisen työpaikkaetuna. Pidetään peukkuja!

Tapasimme em. porukan kanssa Batthyány térillä ja lähdimme melkein saman tien kohti Sziget-festareita. Lippu festareille maksoi 6000 forinttia, n. 25 euroa, joka oli minusta erittäin kohtuullinen hinta loistavasta ohjelmatarjonnasta. Mielestäni hauskin, tai ainakin mieleenpainuvin ohjelmanumero oli alueen portin vieressä seisoskellut puliukko, joka kertoi kaikille ettei festarialueelle saa viedä lasipulloja. Herralla oli tietysti oma lehmä oli ojassa, sillä ukko sai tämän tiedotuksen avulla pummattua itselleen pohjia erilaisista juomapulloista ihan jatkuvalla syötöllä! Vuokko ja Joonaskin tukivat ukkelin juopotteluharrastusta parilla desillä Dreher-olutta.

Aluksi katseltiin hieman päälavalla soittanutta paikallista Heaven street seveniä, joka ei oikein sytyttänyt. Seuraavaksi käveltiin maailmanmusiikkilavalle, jossa esiintyi italialainen Spakkaneapolis 55. Italiaanoja emme ehtineet kovin kauaa ihmetellä, kun pitikin jo siirtyä katsomaan Radioheadia. Radiohead soitti mielestäni tosi hyvän keikan, vaikka en heidän tuotantoaan niin kovin laajasti tunnekaan. Lähes kaikki hitit kyllä ainakin taisi tulla, koska minäkin sieltä niin monta biisiä tunnistin. Radiopään jälkeen menimme vielä mustalaistelttaan kuuntelemaan Giani Lincanin manneorkesterin tunnelmointia. Mustalaisorkesterin jälkeen kierreltiin vielä vähän aikaa ja ostateltiin festaripaitoja Vutelle ja Joonaalle. Itse en sortunut moiseen. Festareilla oli kyllä tosi hyvä tunnelma, hyviä esiintyjiä, valitettavasti joskus kahden maissa alkoi jo edellisen aamun aikainen herätys painaa jo vähän liikaa ja minun piti jättää muu porukka ja lähteä kotiin nukkumaan. Päätös ei välttämättä ollut huono, sillä pois lähtiessäni oli jo satanut jonkin aikaa ja alue alkoi muuttua hieman mutaiseksi. Taisin nukahdella jo vähän bussissakin, kun tiesin että jäisin pois vasta päätepysäkillä, asuntolaan päästyäni nukutti kyllä harvinaisen makeasti.

Nukuttuani kunnon yöunet, makoilin vielä pari tuntia sängyssä ja katselin kämppisten kanssa Monty Pythonia tietokoneen ruudulta.

Maha alkoi kurnia joskus yhden maissa ja sain syyn lähteä syömään Pizza Boyhyn. Pizza oli yhtä hyvää, ellei parempaakin kuin mitä olin muistellut. Nyt iltapäivästä kävin ostoksilla Auchanissa. Maksaessani kassatyttö ihmetteli omituista pankkikorttiani ja henkilöllisyystodistustani. Kerroin olevani Suomesta ja sain aiheutettua sekä kassaneidin, että muiden asiakkaiden keskuudessa päivittelyä. Auchan-marketin (eli lintu-Tescon) yhteyteen oli ilmestynyt venäläinen herkkukauppa, jossa kävin myös pällistelemässä. Hyllyillä oli myynnissä venäläistä jäätelöä, monenlaisia säilykkeitä, kalaa ja tietysti vodkaa. Vodkahyllyä silmäillessä koin järkytyksen: venakkopullojen joukossa oli myös pullo Finlandia-vodkaa. Tämä oli lähes pyhäinhäväistys! Auchanista tullessani kävin vielä Pestissä tapaamassa Vuokkoa ja Joonasta ennen heidän lähtöään Bratislavaan, Maya oli kuulema lähtenyt takaisin jo aamujunalla.

On kyllä ollut tosi mukavaa huomata, että unkarin kieli taipuu kerta kerralta paremmin tänne palatessa. Kaikenlaisista kylteistä ja teksteistä tuntuu taas ymmärtävän enemmän kuin viimeksi ja esimerkiksi ratikassa ottaa monesti tosi hyvin selvää vierustoverien jutuista. Tänään neuvoin myös jotain paikallista papparaista, kun sillä oli bussipysäkki hukassa, vähänkö olen muka vanha kettu!

Nyt ei sitten taida loppuillasta jaksaakaan tehdä mitään suurempia. Ajattelin jäädä tänne asuntolaan makoilemaan, tuntuu nimittäin vieläkin vähän ramaisevan se eilinen herätys ja muut matkusteluun liittyvät touhut.