Meopta Axomat 5 ja valokuvauksen ilo

Valokuvausharrastukseni siirtyi tällä viikolla uusiin sfääreihin. Nyt minulla on mahdollisuus vedostaa kuvia kotona ihan itse! Löysin nimittäin viime viikolla netistä käytetyn tsekkoslovakialaisen Meopta Axomat-suurennuskoneen neljälläkymmenellä eurolla. Mukaan sain samaan hintaan melkein kaikki oleelliset pimiötarvikkeet ja ison läjän valokuvapaperia. Eilen töiden jälkeen kävin ostamassa kehitettä sekä muita tarpeellisia litkuja. Kotona laitoin sitten Axomaatin ensimmäistä kertaa tulille ja tein omakätisesti elämäni ensimmäiset mustavalkovedokset. Olinkin jo pitkään haaveillut pimiökurssista, mutta nyt järjestin sen itse itselleni omatoimisesti. Katsoin netistä ohjeita mustavalkokuvien vedostukseen ja kokeilin sitten kotona että mitä saan aikaiseksi. Aluksi valotin negatiivejä koneessa ihan liian kauan, sillä kuvat tahtoivat mennä mustiksi kehitettäessä. Vähitellen pääsin jo vähän juonen syrjään kiinni ja aloin saada aikaan onnistuneitakin vedoksia. Eilinen tavoitteeni oli vain saada kuva näkyviin valokuvapaperille, en siis vielä panostanut kovinkaan paljoa vedosten laadukkuuteen. En jaksanut esim. puhdistaa negatiivejä pölystä ja käsittelin märkiä papereita ehkä hiukan turhan väkivaltaisesti. Tässäpä kuitenkin nähtäväksi muutamia ensimmäisiä vedoksiani:

Ämyriin huuteleva poika osoitti mieltään Tallinnassa
Valko-Venäjän sananvapauden puolesta


Yksi Tallinnan neuvostolähiöistä



Kaksi Trabantia



Osasuurennos edellisestä kuvasta



Újkertin asuinalue ja kauppa

Olen vedoksiini varsin tyytyväinen, koska eilinen tavoitteeni oli tosiaan vain se kuvan näkyville saaminen. Seuraavaksi voisi alkaa panostaa myös vedosten laatuun, sillä näissä on näkyvillä kaikenlaisia sormenjälkiä ja pölyisistä negoista johtuvaa roskaa. Kuvia oli kyllä tosi hauska värkkäillä, päihittää photoshoppailun mennen tullen! Aamulla kyllä naureskelin digikameralla vedoksia kuvaillessani touhun järjettömyydelle. Ensin kuvataan filmille, sitten vedostetaan paperille, sitten kuvataan paperivedokset digikameralla!
Mielestäni molemmilla, sekä filmillä että digillä on oma paikkansa. Digikamera on kätevä ottaa mukaan vaikkapa baariin tai illanistujaisiin ja sillä saa kätevästi otettua sellaisia kuvia, joita ei ehkä haluakaan säilyttää pidempää aikaa, kuten myyntikuvia huuto.nettiin. Filmikameralla kuvaan silloin kun haluan nautiskella kuvaamisesta. Koska jokainen otettu kuva maksaa, tulee kuvauskohteeseen ja itse kuvaustapahtumaankin kiinnitettyä enemmän huomiota. Myös valmiiden kuvien odottelu on osa filmikuvauksen nautintoa ja se tietty yllätyksellisyys, mitä kuvakaupan pussista paljastuukaan tällä kertaa? Vaikka molemmilla kuvausmuodoilla on oma paikkansa, filmikuvaus on vaan huomattavasti hauskempaa kuin digillä räpsimisessä. Ehkä kyseessä on sama ilmiö kuin Trabantilla ajelussa ja vinyylilevyjen kuuntelussa: on helpompia ja nykyaikaisempiakin tapoja, mutta samaa tunnelmaa niissä ei ole.

Mitä ajattelin tänään

Heippa taas arvon lukijat! Edellisestä kirjoituksesta on jälleen vierähtänyt useampi kuukausi.
Olen ollut tammikuun puolivälistä asti töissä Helsingissä. Tarkoituksenani oli vääntää tästä työprojektista diplomityö, mutta nyt on jo huhtikuun 15. päivä, enkä ole kirjoittanut diplomityötäni varen riviäkään, tuskinpa kirjoitankaan. Kun aloitin työt tammikuussa, projektin piti olla jo kovaa vauhtia menossa, mutta tähän mennessä sen tiimoilta ei ole tapahtunut vielä käytännössä yhtään mitään. Siksi suhtaudun koko touhuun jo koko lailla skeptisesti. Sen luvatun diplomityöprojektin sijaan olen tehnyt töitä samassa projektissa kuin kesälläkin.

Työskentelen yhden tällaisen ikkunan takana

Aluksi olin todella innoissani tänne Helsinkiin paluusta, sillä Oulu alkoi jo kyllästyttää. Kuitenkin jo ensimmäisen viikon jälkeen koin pahoja sopeutumisvaikeuksia. Kaupunki tuntui ankealta, inhottavinta oli se että minulla ei Mikko-sedän ja Annan lisäksi täällä juuri muita tuttuja ole. Tunsin siis oloni yksinäiseksi.

00100 Helsinki

Vähitellen kuitenkin kehittelin itselleni kaikenlaista vapaa-ajan tekemistä ja totuin siihen, että minulla ei ole täällä samanlaista sosiaalista verkostoa kuin kotona pohjoisessa.
Tällä hetkellä arki täällä sujuu ihan ok.

Tällä Apollonkadun pysäkillä odottelen usein bussia

Vaikka diplomityö ei olekaan edennyt, tienaan siten että pystyn elämään itsenäistä elämää ilman yhteiskunnan tukea. Pystyn maksamaan palkastani kalliin yksiöni lähellä Helsingin ydinkeskustaa, suoriutumaan kuukauden laskuista, käymään pohjoisessa n. kerran kuussa ja sen lisäksi jää vielä hiukan rahaa säästöön/heräteostoksiin.

Kotiin keskustasta pääsen 3T-ratikalla

Arkipäivisin käyn töissä kahdeksasta neljään, tiistai-iltaisin on unkarin tunti ja joka toinen tiistai myös suomalais-unkarilainen tapaaminen Nolla-baarissa. Kerran kuussa olen käynyt kotona, aika usein on tullut vietettyä viikonloppuja myös Tallinnassa. Iltaisin olen myös ollut ahkerasti puhelinyhteyksissä Skypen kautta Debrecenin suuntaan. Baareissa käynnit ovat jääneet pois aika lailla kokonaan, ei jotenkin vaan houkuta tuonne lähteä riekkumaan ja kärsiä seuraavaa päivää darrasta.
Kevään paras viikko, tai oikeastaan kevään parhaat yhdeksän päivää oli kun Bébini Unkarista tuli käymään luonani. Kiertelimme Helsingin nähtävyyksiä ja hauskoja paikkoja, sekä kävimme myös Tallinnassa.
Lisäksi luonani ovat vierailleet myös isä, Jokkeri, Mika, sekä Szandra saksalaisen kaverinsa Susin kanssa. Tiedoksi muillekin että tulkaahan nyt ihmessä käymään ja katsomaan vanhaa miestä!
Uusia tuttuja olen saanut lähinnä unkarilaisista. Joskus maaliskuussa täällä oli sellainen unkarilainen elokuvaviikko, jonka yhteydessä tutustuin yhteen unkarilaiseen pariskuntaan, Anna-Rékán ja Dávidiin. He sitten päättivät alkaa järjestämään tuollaista Unkarilaiset tiistait-nimellä kulkevaa tapahtumaa joka toinen viikko. Ideana on se, että täällä asuvat unkarilaiset ja Unkari-orientoituneet suomalaiset kokoontuvat rupattelemaan.
Vaikka täällä Helsingissä elelyssä ei mitään varsinaista vikaa olekaan, jäänee silti tämäkin visiitti tänne vain väliaikaiseksi. Jotenkin en vain tunne tätä minun paikakseni. Jos ajattelen tulevaisuutta, en voisi kuvitella että ostaisin täältä jonkun kerrostalokopin samalla hinnalla kuin muualta Suomesta saa omakotitalon. Anna-Réka totesi eilen, että samalla hinnalla kuin Helsingin laitamilta saisi huonokuntoisen asunnon, voi ostaa kämpän Berliinin keskustasta. Toinen hyvä esimerkki on oma huomioni siitä että kahvittelu sekä täällä, että Wienissä on pirun kallista. Ero on kuitenkin siinä, että siinä missä Wienissä tyylikkäästi pukeutunut ja kohtelias tarjoilija tulee pöytääsi ottamaan tilauksen ja tuo nokkasi eteen kahvin ja kakkupalasen hopeatarjottimella, täällä Helsingissä jonotat itsepalvelutiskille, maksat kahvin ja pullan purkkaa mässyttävälle amikselle, valikoit toiselta itsepalvelutiskiltä itsellesi kahvikupin ja lusikan (ovat liian usein paskaisia esim. Esplanadi-kahvilassa) ja etsit sellaisen pöydän, joka ei olisi varattu tai täynnä edellisiltä kahvittelijoilta jääneitä astioita ja roskia. Maksat kuitenkin näistä molemmista kahvittelukokemuksista saman hinnan. Ehkä kärjistetty esimerkki, mutta kuitenkin: elämä molemmissa kaupungeissa on kallista, mutta täällä saat vähemmän vastinetta rahallesi. Tuntuu vain jotenkin järjenvastaiselta, ei tämä kuitenkaan _niin_ hieno paikka ole. Eri asia olisi tietty, jos olisin niin kuin Anna tai useat työtoverini, jotka tuntuvat tykkäävän todella Helsingissä asumisesta. Minusta tämä on ihan ok paikka asua, mutta mielestäni tämä ei kuitenkaan tarjoa mitään sen hienompaa kuin muutkaan kaupungit Suomessa.

Käyn syömässä Hankenin opiskelijaravintolassa...


...vaikka täältä saisi kuudella eurolla lihaa mukaan!

Jottei tämä nyt pelkäksi haukkumiseksi menisi, onhan täällä sitten tietysti niitä hyviäkin puolia, suurimpana hyvät työllistymismahdollisuudet, mutta lisäksi esimerkiksi todella edullinen ja toimiva joukkoliikenne, runsas kulttuuritarjonta, matkustamisen helppous ja monta muuta juttua, mitkä johtuvat kotimaamme Helsinki-keskeisyydestä.
Olen etsinyt aktiivisesti diplomityöpaikkaa tässä työskentelyn ohessa ja lähetellyt hakemuksia ympäriinsä. Olen lähestynyt kirjeitse Nokiaa, Opetusministeriötä, useita eri yliopistoja jne. Sain melko lupaavan vastauksen Unkarista Debrecenin yliopistolta, joka toivotti minut tervetulleeksi vääntämään diplomityötä sinne. Nyt vaan pitäisi selvittää tarkkaan että millaisia diplomityöaiheita siellä on tarjolla, sillä vahingosta viisastuneena haluaisin ennen lähtöä tietää tasan tarkkaan että mistä tulen kirjoittamaan ja että siellä ylipäätänsä olisi jotain josta kirjoittaa. Oikeastaan rahoituksen saamiseksi minun olisi pakkokin tietää melko tarkasti että mitä menen sinne tekemään. Kaikkein hartain toiveeni tällä hetkellä olisi vain löytää hyvä diplomityöpaikka ja saada vähitellen nuo jo kovasti mieltä raastavat opinnot pois alta. Eipä tässä sen kummempia, kirjoittelen taas lisää kun on kirjoitettavaa.

Kuva on omistettu Juhalle, joka kuului ostaneen Manne-Mersun!

Tähän mennessä olen käynyt näissä paikoissa

• Create your own travel map or travel blog


• Visit TripAdvisor.com