Ratikka-asiaa
Budapestissä käymiäni ja kuulemiani keskusteluja on värittänyt viime aikoina hyvin usein järisyttävä uutuus!
Kaupungin halki kulkevaa pienempää kehätietä ajavat vanhat unkarilaiset Ganzin 1960- ja 1970-luvuilla valmistetut nelosen ja kuutosen ratikat, joita käytän päivittäin töihin kulkemiseen, korvataan vähitellen uusilla saksalaisilla Siemens Combino-vaunuilla.
Nyt siirtymäkaudella vanhat ja uudet vaunut näyttäytyvät pysäkeillä usein rinnakkain. Silloin vanhojen ratikoiden vanhanaikaisuus ja hellyyttävä yksinkertaisuus korostuu erityisesti, kun taas uudet vaunut näyttävät vanhojen rinnalla pelottavan suurilta, leveiltä ja futuristisilta keltaisilta jättimadoilta.
Huvittavana piirteenä mainittakoon myös, että näissä uusissa ratikoissa on ilmeisesti koko ajan lipputarkastajat läsnä. Ilmeisesti kallis hankintahinta aiotaan korvata nollatoleranssilla liputta ajon suhteen.
Olen ollut tätä muutosta vastaan, koska vanhat ratikat ovat mielestäni yksi Budapestin nähtävyys ja myöskin kaupungin jonkinlainen symboli. Kuitenkin tässä muutaman koeajokerran jälkeen täytyy myöntää, että työmatka kuluu yllättävän paljon leppoisammin, tasaisemmin ja hiljaisemmin noissa uusissa Siemensin kaupunkikäärmeissä. Vaikka ehkä turistit eivät noihin vanhoihin vaunuihin verrattuna löydäkään näistä uusista samanlaista sympaattista eksotiikkaa, tuovat nämä uudet ratikat kaupungin asukkaiden liikkumiseen huomattavan parannuksen. Ehkä on todettava tässäkin asiassa, että aika aikaa kutakin.
Erään unkarilaisen ratikkaharrastajasivuston mukaan (kaikenlaisille sivustoille sitä eksyykin!) tämän muutoksen seurauksena kaikkein vanhimmat, muun muassa linjoja 19 ja 49 ajavat überhienot, 1950-luvulla rakennetut puupenkkiratikat korvattaisiin seuraavaksi näillä kehätieltä poistuvilla välimallin ratikoilla. Se on kyllä mielestäni kaupungin kasvoille todellinen menetys.
Siis nyt jos koskaan kannattaa nostalgikon matkustaa Budapestiin kokemaan 1950-luvun tunnelmaa ratikoissa, joiden seinät ja penkit ovat puuta, joiden sisävalaistus vilkkuu hetkittäin kuin diskossa, joiden vaunut hytkyvät hervottomasti jo pienessäkin vauhdissa ja joiden ovien sulkeutumisesta varoittava summeri muistuttaa tuomiopäivän pasuunaa!
Loppuun lainaan Ultra Bran Helsinki-nimisen kappaleen sanoituksia, jotka kuvaavat mielestäni yllättävän hyvin, jopa Helsinkiä paremmin myös Budapestiä:
Ennen Mannerheimintietä ajoi viitonen
Silloin ilma oli enemmän lyijypitoinen
Nyt Mannerheimintiellä on varikko
Jossa varastoidaan vanhoja vaunuja
Uudet vaunut Italiasta tuodaan
Niihin minä lähden mukaan
Kaupunki on muuttunut mutta
Ei järin paljon
Muistamme sen värin
Joka oli harmaampi
Silloin ei
Ollut yhtään eurooppalaista vaateliikettä
Olutta oli vain ruokailijoille
Koko paikka muistutti Neuvostoliittoa


0 Comments:
Post a Comment
<< Home