Ulkomaanmatka ja kasvisruokailua

Viikko taas on lopuillaan, pieni palkka taskussaan kulkee mies, ei tiedä mihin vaan sen käyttää. Pian jonossa hän on putiikissa valtion, siellä kassiansa harkiten hän täyttää.

Vastoin Jorma Vastamäen laulun ”Juodaan viinaa vaan” hienoa sanomaa, en aio käyttää taskussa olevaa pientä palkkaani juopotteluun. Ajattelin sen sijaan lähteä viikonloppureissulle Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin. Sitä paitsi Unkarissa ei tarvitse mennä valtion putiikkiin täyttämään kassia, täällä on luovuttu vuoden 1980-luvun lopun järjestelmänmuutoksen myötä valtion holhouksesta ja monopolista myös alkoholin myynnin suhteen. Ruokakaupoista saa ostaa viiniä, mutta myös terävämpiä juomia. Viinivalikoimaa on halvoista ja laaduttomista viineistä (varattomille tissuttelijoille), laadukkaisiin ja kalliisiin viineihin ympäri maailman (herkuttelevalle porvaristolle?). Sen takia en oikein jaksa uskoa yhteen Suomessa yleiseen viinien ruokakauppamyynnin vastustajien perusteluun, että valikoima huonontuisi sitä myötä, kun viiniä saisi myydä ruokakaupoissa. Spar-vodka jaksaa herättää lähikaupassa käydessäni aina pienen hymynkareen suupieleeni, milloinkahan jäyhässä Kekkoslovakiassamme nähdään kaupan hyllyllä Pirkka-viinaa? Veikkaan että se olisi jo vähän liian radikaalia ja hurjaa. Toisaalta kyllähän 1970-luvullakin oli kuulema naureskeltu Sleepy Sleepersien julkituomalle täysin absurdilta tuntuneelle iskulauseelle "Kaljaa kioskeihin!".

Hassua on kuitenkin se, että vaikka täällä ei suurta saatanaa, alkoholia, pidetä yhtä tiukan kontrollin alla kuin Suomessa, näkyy yleiskuvassa kuitenkin vähemmän sekopäisinä örveltäviä ihmisiä. Ehkä se onkin juuri se kielletyn hedelmän maku, joka saa Suomalaiset ottamaan liikaa? Ei nyt sillä, että Alkoon meno olisi minulle jotenkin ylipääsemätön ja hirveä vaiva, mutta olisihan se kätevää kauppareissulla napata samalla viinipullo mukaan ostoskärryihin. Hetkinen... Eihän minun pitänyt tässä alkaa alkoholipolitiikasta länkyttämään, vaan viikonlopun suunnitelmistani.

Takaisin matkasuunnitelmiin siis. Zagrebiin pääsee täältä junalla reilussa viidessä tunnissa, suunnittelin että menen sinne lauantai-aamuna ja tulen takaisin Budapestiin sunnuntai-illaksi. En vielä ole lyönyt suunnitelmaa täysin lukkoon, sillä en ole tietoinen junalipun hinnasta. Jos lippu on hulvattoman kallis, lähden ehkä Wieniin tai sitten johonkin ”kotimaan” kohteeseen. Töiden jälkeen suuntaan suoraan itäiselle rautatieasemalle ja otan asiasta selvää.

Viikko on kulunut taas melko lailla omasta edestään. Parina viime päivänä en ole paljon töiden ja unkarin tuntien lisäksi jaksanut tehdä mitään tv:n tuijottelua ja tavallisia kotiaskareita kummempaa. Koska Gáborin kämpässä on kaapeli-tv, saan nauttia useamman kymmenen tv-kanavan ohjelmatarjonnasta.

Toissapäivänä koin mukavan hetken katsellessani ranskalaisia lyhytelokuvia. Huomasin, että jos ne olisivat olleet alkuperäiskielellä, en olisi ymmärtänyt niistä mitään, mutta kiitos unkarilaisen dubbauksen, tajusin suurimman osan henkilöiden jutustelusta. Onnistumisen elämys, siis.

Muuten taas olen joutunut huomaamaan, että sanavarastoni on vielä aika naurettavan pieni. Unkarin tunnille lyhyttäkin tekstiä kääntäessä saa koko ajan olla selaamassa sanakirjaa. Toivottavasti se tämän kurssin myötä vähän kasvaisi.

Kurssin opettaja on muuten ihan loistava! Vaikka opetus on kokonaan unkariksi, hän osaa selittää vaikeammat lauseet meille siten, että ne ymmärtää vähän tyhmempikin. Kotitehtäviksi ollaan tällä saatu monistettuja tekstejä käännettäväksi, jotka ainakin minulle tuottavat aika paljon työtä. Edelleen totean että on vaan ihan hyvä että on haastetta, eipähän lopu tekeminen iltaisin ainakaan.

Töissä sain eilen vihdoin silmieni eteen kääntämäni suomenkielisen version TINA:sta, siitä piirisuunnitteluohjelmasta, jonka takia täällä olen kuluttanut housunpersausta. Olihan se mukava tunne nähdä oman työn kantaneen hedelmää. Tänään jatkan projektia nettisivujen kääntämisellä ja sen jälkeen ohjelman testailulla sekä ohjekirjan tarkastamisella.

Kuulema TINA:n jälkeen minulle on vielä tiedossa pari muutakin ohjelmaa, koska minulla näitä työviikkoja tässä firmassa on jäljellä vielä ihan reilusti.

Koska saan ilmaisen lounaan työpaikalla, ajattelin tällä viikolla kokeilla aiemmin ylenkatsomaani kasvisruokailua. Viime viikolla tilasin tämän viikon syömiseni kasvisruoka- ja vegaaniravintola Édenistä. Vajaan viikon kokeilun jälkeen voin kertoa, että kasvissyönti ei minun mielestäni ihan rehtiä hommaa ole. Ruuat ovat kyllä olleet useimmiten ihan maukkaita, mutta niitä syödessäni on koko ajan mielessäni ollut tunne, että jotain tästä kyllä puuttuu. Where’s the beef? Sitä paitsi ruokailun jälkeen on pian uusi nälkä.

En tiedä sitten, voihan se olla että jotkut pervertikot eivät vaikkapa pidä lihan mausta. Itse olen rehellisen äijästi sitä mieltä, että raavas mies tarvitsee lihaa ruokaansa. Minun puolestani kasvissyöjiä saavat olla ihan rauhassa ne tyypit, jotka haluavat olla trendikkäästi ja kevyesti ”vege” ja kitistä joka paikassa siitä, kuinka vaikeaa löytää syödäkseen kasvisruokavaihtoehtoja. Tietysti uskonnolliset syyt ym. ovat juttu erikseen, mutta itse en aio tehdä vapaaehtoisesti elämästäni yhtään tämän hankalampaa. Olenpahan ainakin kokeillut kasvisruokailun autuutta ja voin nyt reilusti todeta, että se ei ole minun juttuni.

Jaahons, alanpa tästä kääntelemään noita nettisivuja, jotta saan viikon viimeisen työpäivän vedettyä kunniakkaasti loppuun. Reissuraporttia, suuntautuipa viikonloppumatkani nyt sitten minne tahansa, on luvassa ensi viikolla.